Lyödään lyötyä

Elämässä riittää nöyryytyksiäkin. Kummallista kyllä, niin viranomaiset haluavat järjestää niitä vielä joillekin lisää.

Helsingissä puuhaillaan sellaisen idean parissa, että leipäjonoista halutaan eroon. Sinänsä kannatettava idea. Hyvinvointivaltiossa kun pitäisi olla jokin muu keino ruokkia ihmiset kuin se, että he jonottavat kaiken kansan nähtävillä ruokaansa.

Virkamiesten mielestä tämä ongelma ratkaistaan niin, että köyhien on osallistuttava yhteisöllisiin ruokailutilaisuuksiin. Eli siis ventovieraat laitetaan istumaan keskenään ennen kuin ruokaa tippuu. Näinhän sitä tapahtuu Suomessa tosielämässä. No ei koskaan.

Siinä sitä sitten virkamiesten mielestä kai jaellaan köyhien kesken käyntikortteja toisilleen ja verkostoidutaan. Ehkä joku perustaa startup-yrityksenkin. Näinhän sitä katoaa nälkä ja köyhyys. No ei katoa. Muutenkin nöyryytetyt tuntevat olonsa vain entistä tukalammaksi, nöyryytetyiksi ja kiusaantuneiksi.

En tiedä, poistuisiko Suomesta köyhyys ja nälkä, jos virkamiehet keskittyisivät etsimään ihan oikeita ratkaisuja köyhyyteen. Ihan vaikka niin, että minimituloilla/etuisuuksilla olisi mahdollista elää. Veikkaan, että ne jotka leipäjonoissa jonottavat eivät ole osanneet kikkailla etuisuuksilla. He ovat varmasti tehneet virheitä ja niitä ei tunnetusti anneta Suomessa anteeksi.

Sinänsä on mielestäni hyvä, että etuisuuksia varten on myös velvollisuuksia. Ongelma taitaa olla se, ettei vain yksinkertaisesti ole riittävästi työntekijöitä ratkomaan kaikkien ongelmia. Sekin on hyväksyttävä, ettei kaikkien ongelmia edes pysty ratkaista. Siinä tapauksessa voisi armahtaa ihmisen eläkkeelle niin kuin jonkin aikaa tehtiin. Nyt tämäkin armahdus on loppunut.

Kommentit

  1. Rakenteet ovat pahasti pielessä Suomessa. Aktiivimalli on tuore esimerkki epäonnistuneesta ja järjettömästä mallista. Se on totta ettei kaikkia voi "pelastaa"köyhyydeltä tai syrjäytymiseltä.Tuntunut jo pitkään että päättäjien korulauseet ei paina yhtään.
    Yksinäisyys ja köyhyys on surullisinta. Siihen pitää voida puuttua mutta yhteisölliset väkinäiset ruokailut ei oo minusta ratkaisu. Rakenteiden pitää muuttua. Mutta yli sukupolvien jatkuva syrjäytyminen ja köyhtyminen pn koko maata koskeva ongelma johon ei oo yksinkertaista ratkaisua. Eriarvoistuminen näkyy varhain ja siihen uppoutuminen on varsin kurjaa.

    VastaaPoista
  2. Rakenteet yksinään ei poista tai helpota yksinäisyyttä tai köyhyyttä. Oman napaan tuijottaminen ja itsekkyyden aikakausi on niin vahvassa,että heikompien on vaikea taistella.
    Yhteisöllisyytäkin on monenlaista ja yksinäisyyttä monenlaista. Kaiken maailman hankkeita ja projekteja syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi ja korjaamiseksi on suomi pullollaan mutta mikä oikeasti vaikuttaa ja auttaa ja ketä ja milloin?
    Työntekijäpula ja liian suuret asiakasmäärät on tätä päivää.
    Niin rakenteiden kuin itse kulttuurin on muututtava että kaikista heikommassa asemassa olevia otettais huomioon ja heil olisi äänensä tässä yhteiskunnassa,että olisivat osa tätä yhteiskuntaa.
    Hyvää kesän odotusta Esalle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit