keskiviikko 23. elokuuta 2017

Apua psoriasikseen voiteesta

Kuten olen joskus kirjoittanut, minua on vaivannut psoriasis 30-vuotiaasta asti. On ollut parempia ja huonompia aikoja, useimmiten huonompia tämän sairauden kanssa.

Viime aikoina olen saanut sen paremmin kuriin erään voiteen avulla. Lue voiteesta lisää tästä.

maanantai 21. elokuuta 2017

Parantavaa voimaa päälleni (runo)

Parantavaa voimaa päälleni
Näit unta, että kuolin.
Heräsit ja huomasit, ettei se ollut totta.

En minä niin helpolla kuole.
Elän ja hengitän haudan takaakin.
Nousen ylös, kaadun maahan ja taas nousen.
Ei minua mikään kaada. Ei edes elämä.

Olin alkuun huolissani.
Olin antanut jo kauan kuolemalle lomaa.
Silloin ei tarvitse pyytää anteeksi,
jos sydän pysähtyy.

Sinun ei tarvitse vielä suitsuttaa
parantavaa voimaa päälleni.

lauantai 19. elokuuta 2017

Se siinä oli hyvä, että auttoivat

Eipä taida tällä hetkellä Suomessa olla toista yhtä suurta puheenaihetta kuin Turun puukkomies, joka tämän hetken tietojen mukaan on ollut terroristisissa aikeissa puukottamassa ihmisiä torilla. Odotettavissa tämä tapahtuma oli, mutta tulihan se silti yllätyksenä. Suomen huomioarvo islamistiterroristeille kun nyt on vain pienempi kuin isku Barcelonaan.

Terrori luo yleensä lisää terroria, yksi isku synnyttää lisää. Ei nämä tämän päivän islamistiterroristit taida olla Euroopassa enää kenenkään käskytettävänä, vaan toimivat omin päin tai pienissä ryhmissä. Tämän päivän terrorismilla ei ole tekemistä 70-luvun aika tiukasti johdetun terrorismin kanssa. Tosin ei sekään tietenkään yhtään sen parempaa terrorismia ollut.

Ilmeisesti tämä 18-vuotias poikanen joka puukotti ihmisiä oli ollut turvapaikanhakija. Mietin, että kuinka monta nuorta poikaa noissa keskuksissa vielä on, jotka näitä tekoja pohtivat. Jos ei ole mitään menetettävää noinkin nuori ihminen on aika helppo aivopestä jonkun toimesta. No, aika näyttää ja saattoi hän vain olla yksinkertaisesti sekaisin. Mutta mikään ei ole kuin ennen, sillä ensimmäinen terroriteko muuttaa kaiken.

Ja onhan Suomessa terroria ollut aiemminkin ennen itsenäisyyttä ja hieman sen jälkeen. Mutta sen luonne on ollut erilaista. Ennen itsenäistymistä iskettiin venäläisiin vallanpitäjiin ja sisälllissodan aikana tapettiin ajoittain summittaisesti, mutta historialliselta taustaltaan kyse oli enemmän yhteiskuntaluokkien välisestä katkeruudesta ja kostosta, kun pelkästä puukon kanssa heilumisesta. Tappamista tietenkin kaikki tyynni.

Ja on meillä ollut kouluampumisia, perhesurmia ja tappamista riittämiin muutenkin. Välillä tähän kaikkeen väkivaltaan turtuu. Kuinka moni muuten edes muistaa enää, kuinka monta terrori-iskua Euroopassa on tehty viimeisen kahden vuoden aikana. 

Sitä olen miettinyt kanssa, tuliko tämä puukkopoika Suomeen jo tappaminen mielessään, vai ajatus syntyi sitten täällä. Jos syntyi täällä, niin Suomi voi olla kovien haasteiden edessä näiden pettyneiden nuorten miesten edessä. Suomesta kun turvapaikkaa on kovin hankalaa saada loppupeleissä.

Mutta kuten otsikko antaa ymmärtää, niin olen tyytyväinen siitä, että sivulliset auttoivat uhreja oman henkensä uhalla puukkomiehen riehuessa. Itse olen jo vähän menettänyt toivoni siitä, että ihmiset enää auttavat toisiaan hädän hetkellä. Nyt se usko palasi.

torstai 17. elokuuta 2017

Puhetta ilman sanoja (runo)

Jotain parempaa on.
Pystymme puhumaan ilman sanoja.
Kosketit poskiani suudelmia varten.
Sen hetken olin todella onnellinen.
Elämässä, jossa onni on ollut lyhytaikainen vieras.
Heilutit hyvästiksi.
Kuljin vielä pysäkin verran,
tulkitsin sanojasi muille. 

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Huutava vanha nainen (Bukowskia mukaellen) runo

Yläkerran vanha nainen huutaa taas.
Hän vihaa tupakkaa.
Mitä hän vihaa oikeasti?
Minuako?
Kaikkia meitä, jotka olemme hänelle sukunimi?

Hidasta pysähtynyttä elämäänsä hän vihaa,
jolla ei ole yllätyksiä tarjota.
Näitä pysähtyneitävanhoja naisia on aivan liikaa,
ja maailma muokkaa meille lisää sellaisia.

Oliko vanhalla naisella juoppo mies,
tai miestä ollenkaan?
Jäikö hän yksin, koska ei kyennyt avaamaan sydäntään?
Petettiinkö häntä? Pettikö hän?
Jäikö lapsena vaille rakkautta?
Jostain viha kumpuaa.

Käykö vanha nainen ikinä missään?
Hän on aina kotonaan.
Odottamassa.
Joku tekee virheen.

Onko vanhan naisen elämänsä vain viha
muita ihmisiä kohtaan,
niitä ihmisiä, jotka vielä näkevät elämän
pienten, kiusallisten, vaivaavien
asioiden lomasta.

Vanhan naisen ääni on lähes olematon,
mutta itselleen hän kuulee huutavansa.

Silti on parempi vältellä häntä,
ihmiset, jotka elävät vihasta ja kaunasta,
saavat elämän tuntumaan muillekin
vaivaannuttavan turhalta.

tiistai 8. elokuuta 2017

Hän opettelee hymyilemään (runo)

Hän iloitsee uudesta hymystään.
On syytäkin.
Hän sanoo, ettei ole hymyillyt aikoihin. 
Hän sanoo, että opettelee nyt hymyilemään.
Ja korjaa samalla huulipunaansa.

Minusta hän on hymyillyt aina.
Sellaista hymyä, jonka vain hän osaa.
Siihen ei tarvita edes huulipunaa.

perjantai 4. elokuuta 2017

Mitä on olla suomalainen?

Anonyymi täällä jo kyseli, että mihin Esa on kadonnut. Täällä ollaan ja hengissä ollaan. Ystävällisesti hän keksi minulle jälleen kirjoitettavaa. Tartun aiheeseen mitä suomalaisuus merkitsee minulle. Joskus olen aiheesta saattanut kirjoittaa, mutta siitä on niin kauan aikaa, etten enää muista ja ajatuksetkin vaihtuneet.

Oma suomalaisuuteni on sellaista, etten tee siitä numeroa. Tunnen olevani suomalainen, vaikka muuttaisin toiseen maahan, niin tuskin se katoaisi minusta. Itseeni ei ehkä suomalaisuuden kliseet tehoa, joita esimerkiksi mainoksissa tykätään helliä, kuten esimerkiksi, ettei juuri puhu mitään ja vielä vähemmän tunteista.

Ja onhan tämä koko suomalaisuuden käsitys aika myllerryksessä. Se näennäisesti samasta puusta veistetty kansa on aika mennyttä elämää. Mutta mistä suomalaisuudessa pidän, että valtaosa suomalaisista on aika rehellistä porukkaa. Jopa pummit kertovat suoraa haluavansa rahaa kaljaan, eivätkä keksi mitä omituisempia kusetuskeinoja, kuten ulkomailla tehdään.

Se minua ihmetyttää, kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, että kuinka paljon täällä nojataan suomalaisuuden ytimenä sota-aikoihin. Sitä toki tehdään toki muuallakin, kuten itänaapurissamme. Ehkä noista sota-ajoista haetaan jotain sankarillisuutta, jota kyynisinä aikoina on vaikeampi vain löytää. Jopa lelusalakuljettaja paljastui ihan muuksi, mitä ulkokuori antoi ymmärtää.

Suomalaisuudessa on takerrettu usein melankolisuuteemme ja ahdistukseemme. Itse olen melankolinen ihminen, ja tämän piirteen tunnistan itsessäni. En sitten tiedä, mistä tämä piirteemme johtuu. Ilmastollakin lienee osuutensa asiassa ja saattaa olla, että meillä yhä suljetaan tunteita sisälle ja ennen kaikkea pelätään paljastaa oma heikkous.

Mielenkiintoista on ajatella, miten suomalaisuus koetaan sadan vuoden päästä. Olen aika varma, että ne piirteet, joita itsessämme tunnistamme ovat silloin ihan muuta. Tai sitten ei. Time will tell.
Gadgetissa oli virhe