keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Vanhuudesta

Kymmenisen vuotta sitten haastattelin yli satavuotiasta naista. Rouva oli syntynyt 1900-luvun alkupuolella ja muisti esimerkiksi kansalaissodan ajat. Enää heitä ei taida olla elossa kovin monta, jotka nuo ajat muistaisivat.

Haastattelu oli hankalahko, sillä rouva ei juuri kuullut tai edes nähnyt, vaikka mitä ilmeisemmin vielä muisti asioita. En huuda lähes koskaan ja huutaa olisi tarvinnut. Haastattelu saatiin kyllä tehtyä sitten hoitajien myötävaikutuksella. Muistaakseni.

Rouva, kuten muutkin laitoshoidossa olevat joskus, toivoi jo pääsevänsä pois tästä maailmasta. Eikä siinä mitään itsetuhoista ole. Sata vuotta elämää on riittämiin itsekullekin. Ja jos ketää läheisiäkään ei ole jäljellä, niin voihan sitä jo mennä.

Ikääntymiseen suhtautumiseni on osittain pelonsekainen, vaikka täytän ensi vuonna 40 vuotta. Se ei tietysti nykyisin ole ikä eikä mikään, mutta väkisin ajatuksiin hiipii, että hyvässäkin tapauksessa olen elämäni puolivälissä. Elämä voi päättyä aiemminkin.

Lukiossa piti kirjoittaa ainekirjoitus vanhuudesta. Silloin koin sen hyvinkin synkkänä, kuten opettaja oli aineen sivuun kirjoittanut. Enää en olisi yhtä jyrkkä. Yksinkertaisesti jo siksi, että vanhuuteni on lähempänä kuin yli 20 vuotta sitten. Vanhentuminen on myös asia, jota et voi välttää. Voit jumpata vaikka kuinka perkeleesti ja leikata naamaasi, mutta vanhenet silti.

Se vanha klisee siitä, että vuodet vierivät sitä nopeammin mitä vanhemmaksi tulee, pitää täysin paikkaansa. Ja mitä enemmän juttua vanhustenhoidon takkuamisesta lukee, sitä vähemmän kaipaa 90-vuotispäiviään laitoksessa liikkumattomana. Kukaanhan ei tiedä, mikä vanhustenhoidon tila on 40 vuoden päästä. Se voi olla vielä surkeampi.

Sen olen huomannut vuosien vieriessä, että ihminen ei pidä itseään vanhana. Se tunne tulee kai vasta sitten, kun ruumis rapistuu. Jos ruumiini rapistuu ennen aikojaan, voin tuntea itseni vanhaksi jo 50-vuotiaana. Harvan mieli muuttunee vanhaksi. Ja mikä vanhan sielu on: se on kokemusta, lukemattomia tapahtumia elämän varrelta.

Tunteiden luulisin pysyvän samana. Rakkaudenkaipuun, halun tehdä elämästä elämisen arvoista. Unelmiakin voi olla joillakin ihan loppuun asti. Se on jokaisen mietittävissä, kuinka elämisen arvoista elämäsi on, kun ruumiisi on rapistunut niin, ettei se tottele enää niinkään paljon, että pääsisit sängystä ylös omin avuin.

Jos jotain vanhuuteen kaipaamme, niin ehkä iloa, pelon ja ikävien asioiden lisäksi. Aira Samulin taitaa olla ainoa, joka levittää vanhuudesta iloista sanomaa. Suurin osa meistä muista ei sitä tee. Ehkä pitäisi.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Seksikohua ei saa anteeksi

Jos joku ei tiennyt, kuka juontaja Axl Smith on, niin tietää sen viime viikkojen seksisalakuvauskohun jälkeen. Tapaus on Suomen oloissa poikkeuksellinen. Seksiä pariskunnat kuvailevat nykypäivänä yllättävän usein, mutta harvoin näitä salakuvausjupakoita tulee ilmi.

Tirkistelyä on tapahtunut aina, mutta nykytekniikka taitaa mahdollista entistä enemmän. Enää ei tarvitse roikkua uimahallin ovenkarmissa, vaan tirkistelijät asentavat sinne kameransa.

Epäilen, että Axlia on innostanut kuvaamiseen kiinnijäämisen riski ja jonkinlainen narsismi. Harva mies on rakastajan taidoistaan niin vaikuttunut, että haluaisi kuvata itseään ja seksikumppaniaan. Voi olla jopa, että hän on halunnut ihailla itseään videoissaan, eikä niinkään naisia.

Seksikuvia sinänsä ihmiset levittelevät useampaakin eri nettipalveluun. Joten siinä ei sinänsä ole ihmeellistä, mutta tämä tapahtuu vapaaehtoisesti, unohtamatta tietty kostoksi ladattuja seksivideoita.

Axl väitti, ettei hänellä ollut tarkoitusta levitellä videoitaan, mutta helposti sitä kai nykyään murtautuu esimerkiksi tietokoneelle, jos joku vain tietää, mitä etsiä. Jos hän todella on nimennyt tarroilla videonsa, niin luulisi, että hän on rehvastellut niillä jossain vaiheessa kavereilleen.

Axl-jupakka on sekin jakanut kansaa, niin kuin kaikki jakaa tätä nykyä. Osan mielestä Axl on kärsinyt turhaan menettäen kaikki työnsä ja maineensa ja osan mielestä hänet olisi lukittava vankilaan. Poliisi aikanaan päättänee mitä tapahtuu.

Axlin maine puhtoisena poikana on tietenkin mennyttä ja ehkä koko urakin. Vaikuttaa, että mies ei naisia arvosta, en tiedä, onko menettänyt kyvyn arvostaa, koska julkkismiehenä saa kovinkin helposti naisia kotiinsa. Kuvauskohun jälkeenkin saa, sillä on entistä tunnetumpi.

Pahimman virheensä Axl teki julkaisessaan anteeksipyyntövideonsa, jossa kuitenkin syytti erästä naistaan, että tämä oli tehnyt ilmoituksen hänestä. Todennäköisesti videonkin hän teki siksi, että tiesi syytteiden tulevan hetkellä millä hyvänsä julkiseksi.

Axlin on hyvä tietää, että kaikki kohut loppuvat aikanaan, vaikkakin nettiaikana eivät koskaan katoa. Todennäköisesti hän antaa ennemmin tai myöhemmin nöyrän haastattelun, jossa kertoo hakevansa apua tai jotain muuta vastaavaa.

Seksikohun erityispiirteisiin kuuluu se, että se herättää myös huumoria. Useimmiten kohun aiheuttajasta. Axlista on tehty lukemattomia vitsejä netti täyteen. Vastaavanlaisia tehtiin aikoinaan Ilkka Kanervan touhuista. 

Kohuna seksiin viittaavat skandaalit ovat ärhäkimpiä. Aina kun julkkismieheltä pettää arvostelukyky, ei hänen tarvitse epäillä, etteikö hän olisi viikkoa tai paria otsikoissa. Siihen on riittänyt pikkutuhmatekstailukin. Seksikohu ei koskaan unohdu.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Runo menetetystä rakkaudesta

Kadotin sinusta kirjoittamani runot.
Niitä ei ollut monta.
Kielsit minua kirjoittamasta sinusta.
En niillä runoilla tavoittaisi sinua.
En tavoita tälläkään.
Sanoit, ettet ymmärrä runojani.
Kirjoitin niitä kuitenkin.
En voinut estää itseäni.
Mitä luultavammin en enää koskaan näe sinua.
Niin taitaa olla parempi.
Olemme kuin tuli ja vesi,
mannerjää ja tulivuori.
Niitä hyviä hetkiä,
helliä sanojasi
minulla on niin ikävä.
En koskaan enää kävele luoksesi.
Sitä kaipaan.
Silloin kuin katselimme lokkeja.
Että avaisin ovesi,
keskustelisimme kaikesta
sitten riitelisimme
olisimme hiljaa.
Olit minulle hyvä.
Minun on lopetettava
minuun sattuu liikaa.
Minun on mahdotonta ymmärtää,
etten näe enää sinua.
Etten edes koskaan ollut sinulle.
Kävelit niin nopeasti,
etten koskaan saanut sinua kiinni.
Sanoit että sanani ovat tyhjiä,
että rakastan vain itseäni.
Nukuin vieressäsi. Olit jo kaukana.
Yksin en pysty nukkumaan.
En kirjoittaisi tätä, jos näin olisi.
Olen kokonaan tyhjä.
Niin vain kävi, että minun täytyy kadota.
Minä hävisin.
Sanoit, ettei meitä ollut.
Kyllä me olimme.
Sinä sanoit minua lapseksi,
minä sanon sinua kalleimmaksi koruksi.
Olit liian ystävällinen minulle,
miksi itken.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Puhdas, siveä, armoton, likainen sydän

Kirkkoisä Augustinus totesi ennen antautumistaan Herran kutsulle, että anna Herra puhdas ja siveä sydän, mutta älä vielä.

Uskon, että puhdasta ja siveää sydäntä. Ei ole. Jokainen on itsekäs halujensa ja tarpeidensa suhteen. Syntisestä elämästä on vielä vaikeampaa luopua, jos syntisellä elämällä tarkoitamme elämää, joka turmelee itseämme ja ehkä muitakin.

Sydämen nimissä olen tehnyt epätoivoisia tekoja. Olen rakastanut, kun siinä ei ole enää mitään järkeä. Olen lakannut rakastamasta, vaikka siinä olisi ollut järkeä.

Olen antautunut huville ilman huvia ja en ole ajatellut, koska sydämeni sanoi niin. En ole antautunut huville, vaikka näin olisi pitänyt tehdä.

Tunnen yhä, että sydämeni on puhdas ja siveä, vaikka se on likaantunut joidenkin mielestä. En koskaan luovu sydämestäni, joka erehtyy kerta toisensa jälkeen. Ei ole antanut periksi. Jaksanut yrittää. Vaikka sydämeni olisi antanut periksi, se tietää, että on yhä sydämeni.

Sydämeni on ollut kyllästynyt kaikkeen, mutta hullaantunut hetken tai vuoden levättyään.

Sydämeni on sanonut sanoja, joita ei olisi pitänyt sanoa ja se ei ole sanonut sanoja, joita olisi pitänyt sanoa. Siksi, koska sydämeni sanoi näin.

Olen ajatellut, että sydämelleni ei ole paikkaa ja ettei kukaan näe sydäntäni. Olen uskonut näin ja toivonut muuta. Ja toivonut, että näin on.

Olen antanut sydämeni vallata minun, kun minun olisi pitänyt kuunnella järkeä. Ja en ole antanut sydämeni vallata minua, silloin kuin minun olisi pitänyt antaa sydämeni vallata minut. Sydämeni on elänyt aivan liian lujaa ja aivan liian vähän. Se on ollut armoton, se on ollut liian kiltti. Se on anellut anteeksi, eikä koskaan pyytänyt anteeksi.

Onko sydämeni ollut aina rehellinen? Kyllä. Onko sydämeni ollut väärässä? Kyllä. Yhtäkaikki se on minun sydämeni, vaikka olisi puhdas, likainen, siveä tai turmeltunut.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Jos avaudut, kannattaako se

Lukemisessa on ollut hiljaiskausi, mutta viimeisin kirja, jonka luin oli Antti Heikkisen kirjailija Heikki Turusesta kirjoittama Turjailija.

Kaikki, jotka Heikin tuntevat, tuskin odottivatkaan, että mies olisi yrittänyt kiilloittaa julkisuuskuvaansa tai mitään. Heikkiä olen muuten haastatellut itsekin Hymy-lehteen jo vuosia sitten nyttemmin jo edesmenneessä Wanhassa Jokelassa.

Mutta palataksemme kirjaan. Heikki antaakin mennä elämästään harvinaisen suorasukaisesti. Hän kertoo miltei sairaalloisesta ujoudestaan, jota on yrittänyt parantaa ryyppäämällä ja remuamalla. Hän kertoo jopa sen, että on tullut kaksi kertaa homojen hyväksikäyttämässä nuorena ja humalassa. Tuollaisen tunnustaminen vaatii heteromieheltä rohkeutta.

Monet ihmiset väittävät olevansa avoimia, mutta eivät sitä ole. Yllättävän moni yrittää pitää kulissejaan yllä. Varsinkin silloin, jos puhuvat jollekin muulle kuin läheiselle. Tämä on tietysti normaalia. Suurin osa ihmisistä säikähtää liian avointa ihmistä Suomessa. Siitä saattaa syntyä ongelmia.

Väitetään, että sosiaalinen media olisi tehnyt ihmisistä avoimempia. Ei pidä paikkaansa. Suurin osa siellä haluaa juuri antaa edullisen kuvan itsestään. Toisaalta taas olen kuullut, että ihmisistä on viihdyttävää lukea niiden ihmisten päivityksiä, jotka antavat mennä. Näin olen itse toiminut. Voi olla hölmöäkin, mutta en välitä.

Julkkiksille, kuten Turuselle, avautumisesta on myös hyötyä. Mehukkaat palat elämäkerrassa päätyvät lehtien otsikoihin ja näin kirja saa huomiota ja myös ostajia. Tosin Heikin kohdalla ei ole kyse tietoisesta laskelmoinnista. Mutta kyllä julkkikset tietävät, että toimittajat haluavat jotain muuta kuin kuvaelmaa uuden kirjan syntyprosessista. Jutut syntyvät nykyisin henkilön kautta, harvemmin pelkän aiheen tai tuotteen.

Tavallisille ihmisille avautumisesta ei välttämättä ole mitään hyötyä. Voi käydä suorastaan niin, että ihmiset rupeavat välttelemään liian suorasukaista ihmistä omasta elämästään. Joku voi peräti kokea, että hänen niskaansa yritetään kaataa murheet, vaikka omiakin riittää. Suomessa on totuttu, että oma taakka täytyy kantaa hiljaa. Jos sitä ei tee, ihmiset kaikkoavat tai kuuntelevat kohteliaisuudesta odottaen hetkeä, että pääsee omiin ongelmiinsa.
Gadgetissa oli virhe