Yksikään ihminen ei ole roskaa

Taannoin särähti korvaan Jari Tervon kolumnista sana roskaväki. Ymmärrettävää tietenkin on, että kun tunnekuohussa kirjoittaa, niin ylilyöntejä tulee. Roskaväellä Tervo tarkoitti pakolaisvastaisia kansalaisiamme.

En ota kantaa kyseiseen kolumniin enempää, mutta ainahan vallalla on ollut roskaväkiajattelu. Useimmiten roskaväellä on tarkoitettu sitä kansanosaa, joka ei punaviiniä siemaile kultivoituneesti keskustellen.

Mielestäni on kuitenkin aina suhteellisen vaarallisesti leimata jotkut roskaväeksi, vaikka nämä eivät ajattelisi samalla tavalla kuin itse ajattelee. Se on se ja sama, kuinka vastenmielisiä heidän eli omasta mielestään roskaväen ajattelu on kirjoittajan mielestään.

Itse en näkisi yhtäkään ihmistä roskana. Kaikki eivät yksinkertaisesti vain voi olla samanlaisia. Ja jos jotkut ihmiset saatetaan tuntemaan itsensä roskaväeksi odotettavissa on lisää ongelmia. Yksinkertaisesti.

Se on totta, että yhteiskunnassamme moni tuntee itsensä roskaksi, turhaksi ja tarpeettomaksi, mikäli ajatellaan siltä kannalta, kuinka paljon yhteiskunta on heistä kiinnostunut ja kuinka tärkeäksi yhteiskunta heidät kokee muutenkin kuin pelkkänä kuluina tai ongelmatapauksina.

Mutta tunteeko joku ihminen roskaksi, vaikka joku häntä väittäisi roskaksi. Luulisin, että siinä tapauksessa nousee vain vastarintaan, etten ole roskaa, ellei ihmistä ole täysin lannistettu.  Toivon kovasti, ettei kukaan alistu siihen, että joku väittää hänen olevan roskaa.




Kommentit

  1. Tervon kirjoitukset ovat näköjään useasti ylilyöntejä. Vähänkin jos kritisoi pakolaispoltiikkaa on joko rastisti tai tässä tapauksessa "roskaväki".
    allekirjoitan esa täysin sun kirjoituksen. Kenenkään ei ensinnäkään pidä tuntea olevasna roskaväkeä, vaikka varmasti tälläistä on, koska ihmisiä pidetään "tuotteina" ja "numeroina", tai "taakkoina" yhteiskunnalle.
    Tervom kirjoitus lietsoo itseasiassa vihapuhetta tuollaisella roskaväellä.
    tunteet eivät saisi ottaa vallan asiallisessa keskustelussa..

    VastaaPoista
  2. Joo. Ja on sitä Tervo itsekin humalapäissään jokusen kerran öykkäröinyt.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit