keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

kreivi lindgreenit ja rakastavat naiset



Kreivi Pertti Ylermi Lindgren kuoli kaikessa hiljaisuudessa Ruotsissa alkuvuonna. Hän oli aikoinaan Suomessa tunnettu naistenhurmaaja ja huijari. Ruotsissa hän mitä ilmeisimmin luopui taipumuksistaan.

Naistenhuijaajat ovat oma heimonsa. Voisi luulla, että nykypäivän naisiin ei enää uppoa ystävällinen ja lipevä mies,  toisin oli kreivin aikoina 60-luvulla. Silti näitä naistenhuijaajia aika ajoin ilmestyy julkisuuteen.

Naisilla lienee loputon tarve saada huomiota ja kauniita sanoja miehiltä. En oikein keksi muutakaan syytä, miksi kreivilindgreneillä riittää työmaata.

Olisiko huijareiden taika sitten se, että he antavat sen kuvan, että kuuntelevat naista. Käyttävät sitten hyväkseen julmasti naisen herätettyjä tunteita, jotka ovat voineet olla jäähyllä vuosiakin.

Miehen asemalla on naisen sydämen valloituksessa valtava asema. Jos onnistut uskottavasti esittelemään itsesi kreivinä, olet toki vahvemmilla kuin työttömänä. Samaan aikaan jos osaat olla haavoittuva, naisen apua kaipaava, mutta miehekäs, niin saatat olla seuraava Kreivi Lindgren.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kohtaamisia: Lars Vilks

Ajattelin perustaa uuden palstan. Jos tapaan tai kuvaan mielenkiintoisia ihmisiä, niin lisään tarinan ja kuvan tänne.

Tässä taannoin olin tilaisuudessa, jossa ruotsalainen taiteilija-pilapiirtäjä Lars Vilks vieraili. Hän on se mies, joka piirsi pilakuvan profeetta Muhammedista. Sen jälkeen hän on elänyt jatkuvassa hengenvaarassa saatuaan tappokäskyn peräänsä. Harmaata, vanhempaa herraa on vaikea kuvitella uhaksi islamille, mutta sellaiseksi islamistiset äärijärjestöt ovat Vilksin luokitelleet.

On suorastaan hämmästyttävää, että mihin se Je suis Charlie-henki on kadonnut. Sananvapaus unohtui yhtä nopeasti kuin sitä hehkutettiin. Seuraavan kerran sananvapautta puolustettaneen vasta sitten, kun joku rimoja heilutteleva tapetaan.

Vilks kertoi, ettei häntä edes kutsuta juuri mihinkään. Kotimaassaan Ruotsissa hänen jopa kerrotaan itse melkeinpä ansainneen kohtalonsa piirrettyään pilakuvan Muhammedista ja riippuvan nyt kansakuntansa ristinä.

Terroristit ovat jo voittaneet, mikäli mittarina pidetään sitä, että he saavat hallita pelolla. Ketään ei tule tappaa piirroksen tai kirjoituksen takia.

Monissa maissa esimerkiksi bloggareita on tapettu, koska heidän kotimaansa media on täysin alistajien hallinnassa ja ainoa jossain määrin totuudeksi luokiteltava tieto tulee bloggareilta. Meillä taas suosituimmat bloggarit ovat muotibloggaajia, jota sitäkin voi pitää jonkinlaisena merkkinä tiedostamisemme pitkäjänteisyydestä.

Suomessakin järjestetyssä Vilks-tilaisuudessa turvatoimet olivat todella tiukat. Paikalla oli melkeinpä enemmän toimittajia kuin avoimeksi tarkoitetuksi tilaisuudessa oli kuulijoita. Olisiko iskun pelko pelottanut ihmisiä vai se, että tilaisuuden järjestäjä oli perussuomalainen kansanedustaja.Todennäköisesti molemmat.

Ihmisen tasolla voi vain toivottaa Vilksille voimia. Hän elää vielä vuosia tappouhan alla, ellei koko elämäänsä. Hän on eräänlainen vanki. Vilks teki silti kohtalostaan ironista huumoria. Se on hänen keinonsa kestää kohtalonsa.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Kuplakansa

On ollut kiireinen viikko pippaloissa ja ihan kirjoittaessakin, mutta nyt alkoi viikon loma. Tällä viikolla on kohuttu näyttelijä Krista Kososen lausunnosta vaalituloksen jälkeen. Hän sanoi, ettei edes tunne yhtää perussuomalaista ja että vaalitulos ei edusta hänen maailmaansa.

Timo Soini perussuomalaisista teki vastaiskun todeten, ettei perussuomalaiset edes edusta Punavuoren viininlipittäjiä ja että punavuorelaisten halveksima Teuvo Hakkarainen on tehnyt enemmän rahaa kuin punavuorelaiset.

Suomessahan on loputtomia kuplia. On punavuorelaisten punaviherkupla, mutta taatusti myös perussuomalaisten kupla. Mehän elämme sellaisessa maassa, jossa täysin samaa kansanryhmää olevilla ei välttämättä ole enää mitään yhteistä.

Meillä ei ole enää mitään yhteistä tarinaa jota jakaa. Suomessa kyräillään toisiaan, jos joku ajattelee eri tavalla kuin itse ajattelee. Valitettavasti kuplastaan ihmiset eivät edes halua tutustua siihen toiseen kuplaan kuuluvaan.

Sinänsä kupla-ajattelu ei ole mitään uutta. Mitä yhteistä esimerkiksi oli 1930-luvun porvaristolla ja heidän piikatytöllään. Ei sitten mitään. Suomessa oli aika 1970-luvulta näihin aikoihin asti, kun kansa todella oli kuin samasta puusta ja tavoiteltiin sitä, ettei turhan paljon oltaisi kaukana toisistaan. Ne ajat ovat ohi ja on palattu vanhaan kyräilyn aikaan, jolloin kansalla ei ole yhteistä kuin omasta mielestään samankaltaisten kanssa.

Siinäkään ei ole mitään uutta, että älymystö ja taiteilijat ovat kokeneet olevansa tavallisen kansa tahdon yläpuolella. 1920- ja 1930 heidän ajattelumaailmansa oli vahvasti oikeistolainen, ellei äärioikeistolainen. Myöhemmin se muuttui vasemmistolaiseksi ja vielä myöhemmin vihreäksi. Älymystöllä on aina ollut vahva tahto pysyä tavallisen kansan yläpuolella. Se asia tulee koskaan tuskin muuttumaan.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Mitäs mieltä eduskuntavaaleista?

Eduskuntavaalit ovat ohi ja kuten aina, toisten mielestä maa on perikadon partaalla ja toisten mielestä se nyt pelastuu. Totuus lienee puolivälissä.

En oikein ymmärrä sellaista kiukuttelua, että ihmiset ilmoittavat irtisanoutuvansa vaalituloksen jälkeisestä Suomesta. Asiat eivät aina mene niin kuin itse haluaa. Lapsellista, ihmiset ja heidän arvonsa ovat erilaisia. Suomi on nyt jo niin syvässä jamassa taloudellisesti, että johdon on vaihduttava. Nyt vain pulinat pois ja oikeasti yhdessä rakentamaan Suomea.

En oikein ymmärrä niitä väitteitä, että keskustavetoisesta hallituksesta tulisi jotenkin supervanhoillinen. Persutkin joutuvat lieventämään jyrkimpiä mielipiteitään jo siitä syystä, että hallitusvastuussa todellakin ollaan vastuussa ja kompromisseja tehtävä.

Demareiden olisi syytä jäädä oppositioon. Se on heille ainoa keino estää itseään luisumasta isosta keskisuureksi puolueeksi. He näyttävät kuitenkin hävinneen persuille taistelun duunariväestön äänistä. Veikkaankin, että kokoomus sinne hallitukseen menee jälleen. Eriasia, onko heillä mitään uutta annettavaa. Heillä ei vain ole enää siellä isäntämiehen ääntä käytettävissään.

Itse olin työtehtävissä persujen ja demareiden vaalivalvojaisissa. Näissä vaaleissa koettiin kerrankin yllätyksellinen käänne, kun ennusteet eivät pitäneet oikein paikkaansa.

Persut tulivat takaisin, vaikka tappiota jo ennakoitiin. Pettymyksen vaihtumisen iloon paikan päällä aisti hyvin. Demareilla oli luovutustunnelma jo ennakkoäänien jälkeen, vaikka tilanne ei vaikuttanut silloin vielä katastrofaalisilta. Demarit näyttäisivät kaipaavan innostavaa johtajaa.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Mitä musiikki merkitsee sinulle?

Tässä taannoin tapasin lupaavan, nuoren laulajattaren Katrin Johanssonin. Hän on tehnyt videon myös musiikin merkityksestä.

Olen vieraantunut jonkin verran musiikista, ainakin siitä, mitä se ennen merkitsi minulle, mutta paljon se on merkinnyt minulle. Tietyt artistit saavat pohjamudista ylös ja tiettyjen kanssa on mahtavaa aloittaa juhlat.

Musiikki. Se on kaikki. Videossa sanotaan, että musiikki parantaa. Joo, kyllä se parhaimmillaan sitä tekee. Itseäni parantaa parhaiten klassinen musiikki tai minulle tärkeät rock-kappaleet. Joidenkin biisien alkutahdit kuin alkavat, siirryt heti johonkin sellaiseen paikkaan, jossa on hyvä olla ja jossa ajalla ei ole enää merkitystä. Se on musiikin taika.

Minuakin muuten pyydettiin videolle, mutta en valitettavasti silloin ehtinyt.


keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Alastomat, alastomat, alastomat...

Otsikko on tyylipuhdasta klikkaushuoraamista, mutta kuinka monta eri alaston tosi-tv-sarjaa on menossa. En ole laskenut, mutta monta. Pientä kohuakin on syntynyt.

Armeijan työntekijä, joka ei edes ollut upseeri, joutui jo alastomuudestaan esimiestensä hampaisiin alastomilla treffeillään. Ihme kyllä sosionomina työskentelevä nainen ei saanut nuhteita. Onko sosiaalityöntekijän sen sopivampaa olla televisiossa alasti? Kansaa on taas huolestuttanut näitä seikkoja enemmän, että treffiläiset ovat ajaneet karvansa. No, kai jos vaatteita ei ole, niin haluaa ehostautua jollain. Tuotantoyhtiö ehätti jo vastaamaan, että karvoja ei ole ollut pakko ajella.

Nämä alastonsarjat muuten menevät ainakin:
Aatami etsii Eevaa, tietenkin alasti,
Alastomat selviytyjät, amerikkalaisittain blurrattuna.
Nakutreffit-ohjelmakin, olisi luvassa.

Mutta miten olisivat seuraavat kuvitteelliset alastomat tosi-tv-ohjelmat:

Alastomat putkimiehet
Alastomat rekkamiehet
Alastomat kotiäidit
Alastomat sihteerit (voi niitä katsojalukuja)
Alastomat lääkärit
Alastomat bussikuskit
Alastomat kaupassakävijät
Alastomat laivaristeilijät
Ja tietenkin alastomat nudistit pömppömahoineen. Ai niin. Sitä ei haluttaisi nähdä.

Lupaan, etten itse lisää tänne kuvaa itsestäni alastomana. En edes viekoittelevana kalsareillani. Alastomuudessa ei ole mitään pahaa, mutta riittääkö se tv-ohjelman katteeksi. Ennen Emmanuelle-elokuvien viaton paljas pinta kohautti kansaa, mutta nyt tavalliset ihmiset ilmestyvät tosi-tv:hen ajeltuine ihoineen.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Vaaleilla valitut kuninkaat

Yksi salatuista harrastuksistani on ollut kuningassuvut. Jotain äärimmäisen kiehtovaa on tutkia kuningassukujen monimutkaisia avioliittokuvioita ja kuinka serkukset sotivat keskenään ensimmäisen maailmansodan aikana. Nyt tuo aika on mennyt, kun kuninkaallisetkin menevät naimisiin tavallisten ihmisten kanssa. Historia säilyy.

Mutta mutta. Ketkäs ovatkaan pääehdokkaita Usan presidentinvaaleissa. Hillary Clinton ja Jeb Bush. Tunnetulla nimellä on helpompi tulla vaaleillakin valituksi. Suomessakin tietyistä suvuista on ollut useammassa sukupolvessa eduskunnassa kansanedustajia, mutta mitään poliittista dynastiaa ei ole koskaan muodostunut. Sopii miettiä miksi, luulisi, että pienessä maassa valta nimenomaan keskittyisi.

Kennedyt muuten vain vielä puuttuvat Usan presidentinvaaleista. Missä he viipyvät.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Haaveet, todellisuus ja kuolema

Lapsena ja yhä vieläkin minulla on paljon haaveita. Lapsena ajattelin, että minusta tulee eläinlääkäri. Hassua kyllä, nykyisin välttelen valtaosaa eläimistä. Kuvittelin myös, että minusta tulisi upseeri. En pärjännyt armeijassa.

Kuvittelin, että elän kirjoittamisella. Se on ainoa haave, joka on minulla toteutunut. Haaveet rakkaudesta, lapsista ovat jääneet toteutumatta. Jos minulla jokin tarkoitus on, niin sen täytyy olla kirjoittaminen.

Ihmisen haaveet ja todellisuus liikkuvat eri maailmoissa. Tänään kuuntelin biisiä, jossa kerrottiin, että haluan nähdä sinut 2080-luvulla. Minua ei silloin enää ole. Jos edes 2040-luvullakaan. Minun on yhä vaikea kuvitella kuolevani, vaikka näin tulee tapahtumaan. Haluaisin nähdä, mihin kaikki johtaa.

Matkustammeko me ihmiset toisiin tähtiin, vai tuhoudummeko me. Siihen minulla ei vain ole aikaa. Se on hyväksyttävä.

Miksi sitä ajattelee, ettei koskaan kuole, vaikka kuolee.

Huomaan pitäväni elämästä ja tulee olemaan vaikeaa joskus jättää se. Tiedemies Stephen Hawking sanoi, että meillä on vain yksi elämä ja siitä tulisi olla onnellinen ja kiitollinen. Ei ole tiedossa mitään muuta.

Minun mielestäni onnellinen täytyy olla varsinkin, kun on sattunut syntymään rikkaaseen osaan maailmasta. Olen matkustanut miljoonasti enemmän kuin köyhä on edennyt kotikylästään ulkomaailmaan köyhässä osaa maailmaa. Kuinka pitkä elämäni onkaan, sain kokea enemmän.

Miksi sitä ei ole riittävän kiitollinen. Olen elänyt 37 vuotta. Se on länsimaissa vähän, mutta jossain päin maailmaa olisin vanhus. Olen kokenut elämyksiä, joita arimmat eivät ole uskaltaneet kokeilla. Suuren tyytymättömyyden pitäisi olla kaukana. Tällä hetkellä se on. Olen elossa ja se tuntuu hyvältä.

Tulipas tästä nyt taas tällainen.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Painajaisia näkevässä vähemmistössä

Luin tutkimuksesta, jossa kerrottiin 3-5 prosentin suomalaisista näkevän usein painajaisia. Useimmin niitä näkevät naiset ja vanhat. Olen sitten erittäin erikoislaatuinen, sillä kohtuullisen usein näen painajaisia tai synkähköjä unia.

Harvat unet jäävät millään tavoin mieleen. Niihin vain herää, eikä olo ole hyvä. Ne eivät jää piinaamaan päiväksi. Kaikkeen ikävään tottuu, niin myös painajaisiin, olen nähnyt niitä kymmenisen vuotta. Melkein yhtä kauan kuin olen nukkunut huonosti. Uni on tietenkin surkeaa ja hyvin nukutut yöt ovat harvassa.

Olen käynyt lääkärissäkin, kyllä, mutta mitään apua en ole oikein saanut. Unilääkkeitä kun eivät suostu kirjoittamaan. Ihmettelen, miksi helvetissä niitä on, jos niitä ei suostuta kirjoittamaan. Onko parempi lääkäreiden mielestä, että ihmiset sitten tissuttelevat unta saadakseen. Kaikenlaiset nukahtamislääkkeet ovat aivan turhia.

Jonkinlainen sisäinen ristiriita ihmisessä on, jos hän näkee painajaisia. Jos niitä tasapainoisia ihmisiä on, niin he nukkunevat yönsä hyvin. Uskoisin, että painajaisista kärsii kaltaiseni kiihkeät pohdiskelijat, jotka eivät saa tyhjennettyä päätään. Alkoholinkäytöllä on vaikutuksensa, mutta en omasta mielestäni dokaa tavattoman paljon.

Painajaiset ovat minulla hyvinkin todentuntuisia, joskus ne ovat mielenkiintoisia elämyksiä, useimmiten eivät. Ne eivät edes liity mihinkään tiettyyn elämänjaksoon tai tapahtumaan. Joskus ne saattavat olla eksymisunia tai klassista putoamista. Kuten sanoin, tarkoin ne eivät jää mieleen.

Omalla tavallaan painajaiset voivat herkistää asioille, joita muut ihmisivät eivät näe ja tunne. Ilman niitä pystyisi kyllä hyvin elämään.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Charlie and hooker (poem)

My name is Mandy.
I fucked Charlie Sheen. C.  is a star. I do not care.
I am luxury hooker, a prostitute. I fuck everything with money.
I hate most the rich not the famous.
I do not think anymore when I fuck.
That is my job.
I am not stupid, smart or a victim.
I just do this.
I do not want to be normal like everybody else.
I do not want to be nobodys wife.
I fuck the rich but they do not get my love.
Or my heels of fortune, misfortune of my existence.
I will not die with drugs.
I use them as they use my body.
There is no love or I do not want it.
I do not care.
I do not feel.
I look pretty that is all.


lauantai 4. huhtikuuta 2015

Vanha kotikerrostaloni puretaan

Kuulin, että vanha kotikerroskotitaloni Vantaalla puretaan. Asuin 20 vuotta elämästäni noissa taloissa. Mitään upeita taloja ne eivät olleet ennenkään ja slummiutuneet sittemmin pelkän ulkokuoren perusteella.

Asukkaat eivät silti muuta innokkaana pois sieltä. Ihminen kiintyy siihen, mitä sillä on käsillä. Asukkaat ovat aivan erilaisia muuten kuin ennen. Entisestä duunarivaltaisesta lähiöstä on tullut maahanmuuttajalähiö. Maahanmuuttajille nukkavieru lähiökin on parempaa kuin lähtömaissa luulisin.

1970-luvun kerrostalot, joita kotini edusti saavat nyt tuta ajan armottomuuden. Niitä on hoidettu hävettävän huonosti, eikä niitä alunperin tarkoitettukaan kestämään. Kaupungin halpavuokraisia taloja ei rakennettu kuin välivaiheeksi parempaan, jota kaikki eivät koskaan saavuttaneet. Esteettisiä arvoja laatikkotaloista on vaikea löytää. Tietenkin niillä on merkityksensä niiden ihmisten elämäntarinoille, jotka niissä ovat asuneet. Siinä se taitaa olla.

Montako laatikkokerrostaloa jää muistuttamaan ajastaan, säilyy arvoituksena. Mistä tahansa ajasta säilyy vain murto-osa. Harva on nähnyt tönöä keskiajalta vieressään. Haluamme muokata aikaamme ja lähimenneisyyden näemme harvoin kauniina ja säilyttämisenarvoisena.

Näinhän purkutuomion sai toinen toisensa kauniimpaa rakennusta 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin vanhoja taloja pidettiin muistuksena ikävästä, köyhästä ajasta ennen edistystä. Nyt harmittelemme, miten ne silloin tuollaista tekivät. Saa nähdä, käykö näin 1970-luvun kerrostaloille. En heti usko. Nyt näemme, että 1970-luku oli taantumuksellista aikaa, jolloin sodan lapset vain haluttiin sulloa nopeasti kaupunkiin laatikkotaloihinsa.

Kummalla tavalla kiinnyin tuohon laatikkotalooni, vaikka en viihtynyt siellä. Kiinnyn kummallisiin asioihin, rumiinkin. Jäin kaipaamaan jopa armeijan kasarmia, vaikka en voinut sietää paikkaa. Koen todennäköisesti, että samalla viedään osa historiaani, kun tuo laatikkotalo puretaan.

Se voi olla hyväkin, mutta katoavatko ikävätkään muistot tuhoamalla niiden syntysija? En voi koskaan sanoa lapsilleni, jos sellaisia saisin, että tuolla minä asuin. Tilalla on vain 2010-luvun käsitys laatikkokerrostalosta.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Muistoja takavuosilta: Bill Clintonin seksiskandaali

Bill Clintonin suhteen ruotiminen harjoittelija Monica Lewiskyyn oli 90-luvun tv-uutisviihdettä. Jupakka vain jatkui ja jatkui. Näin jälkeenpäin ajatellen, miksi ihmeessä suttuiset sikarileikit jaksoivat kiinnostaa. En tosin muista, lopetinko jupakan seuraamisen. Silloin televisiossani näkyi NBC ja Clintonista tehtiin huumoria armotta.

Entä nyt? Bill Clinton on arvostettu veteraanipoliitikko ja Monica Lewinsky se naikkonen, joka antoi Clintonille virkahuoneessa suuseksiä. Hän ei pääse koskaan tapauksesta irti.

Tapaushan on viaton kun vertaa esimerkiksi Bill Cosbyyn kohdistettuihin raiskaussyytöksiin. Ilkka Kanervan tekstiviestitkin tuntuvat viattomilta.

Vallassa olevien miesten on vaikea hallita itseään, ehkä heille kohdistetaankin avoimia ehdotuksia. Nykyisin julkkismiehen täytyy olla äärimmäisen varovainen, jos on naimisissa viattomienkin hetkien kohdalla.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Runo Andreas Lubitzin viimeisestä aamusta

Poistin kirjoitukseni Andreas Lubitzista, koska tunsin sen vääräksi.
Kirjoitin nyt runon hänen viimeisestä kuvitteellisesta aamustaan.

Andreas Lubitzin viimeinen aamu

Minun nimeni on Andreas Lubitz.
Heräsin tähän aamun, jonka olen päättänyt olevan viimeiseni.
Jos rohkeuteni riittää, sen on riitettävä. 
Minä synnyin sellaiseen elämään,
jonka olisi täytynyt mennä hyvin.
En voinut hyvin. En tuntenut eläväni. 
Olen perämies. Haluan lentää.
Minusta ei voi tulla kapteenia, jos kerron kaiken,
mitä tunnen. 
Mitä minulle jää, jos kerron.
Saksan halvat siivet lentävät.
Lennämme halvalla. Ihmiset ovat halpoja. 
Minua kiinnostaa vain lentää. En tunne mitään.
Nousemme Barcelonasta, jälleen kerran.
He tulevat halvalta matkaltaan.
Ihme, jos heitä ole ryöstetty.
Barcelona on rikollinen kaupunki. 
Tämä on tehty monta kertaa. Lento.
Lentoni on kohta loppu. Tämä on lyhyt lento.
He sanovat minua kokemattomaksi.
Mene vain vessaan.
Minut muistetaan tästä teosta. Haluanko sitä?
En halua sitä. Haluan. En tiedä.
Minun on se päätettävä, tällä hetkellä.
Sen teen. Minut muistetaan. 
Olen aina vain halunnut lentää.
Olen sekoamassa.
Haluan vain lentää.
Puin päälleni univormun aamulla. Minun oli se puettava.
Onko tämä se päivä, kun olen päättänyt kuolla.
En tiedä vielä.
Haluanko tappaa ihmisiä vain siksi, että haluan lentää.
Haluan lentää. Haluan lentää.
En halua elää. Mitä teen. Haluan elää. En.
Saanko tappaa muut siksi? Saan.
Lentokone nousee. Teen päätöksen.
Minun täytyy kuolla. En halua jatkaa.
En halunnut heidän tietävän, etten voi lentää. 
Haluanko tappaa. En tiedä.
Kapteeni meni. Sanoin, että ehkä laskeudumme.
Hän hakkaa ovea. Ihmiset huutavat ulkopuolella.
Sen täytyy tapahtua. Minun täytyy kuolla.
En halua elää. Hekään eivät. He luulevat, mutta eivät tiedä minusta.
Tietävät, he pelkäävät ja huutavat. Näin ajattelinkin.
Minuutit ovat kuluneet, vuori on edessä.
Sen tiesin. 
Ei se satu.
Halusin hallita rakkautta. Halusin hallita.
Halusin hallita. Kaikki on loppu. Päätös on tehty. 
Se on loppu.
En tiedä, mitä tämän jälkeen.
Olen kuollut, kaikki ovat kuolleet. Sen tiedän. 
Sen tiedän, että minusta kirjoitetaan.
En unohdu.Jos unohdun. Sekin ottaa aikaa.
Gadgetissa oli virhe