sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kuolemaantuomitun viimeinen yö

Mies itki kuolemansellissään. Vihdoin.
Vangitsijat olivat odottaneet hänen murtuvan.
Kuolemaantuomittu oli saanut vieraan. Saarnamiehen.

En ole nähnyt koko kesänä kukkia, kuolemaantuomittu sanoi.
Miten vaimoni ja lapseni voivat, hän jatkoi.

En tiedä, saarnamies vastaa.
En tunne heitä. Kuulin, että olet katkera ja vihainen,
siksi olen täällä, saarnamies jatkaa.
Halusin nähdä sinut, saarnamies sanoo.

Minut ammutaan, kuolemaantuomittu sanoo.
Hän itkee jälleen. Itku hävettää kuolevaa.
Kuolevan ei pitäisi pelätä. Sitä vangitsijat haluavat.
Minut ammutaan, koska haaveilin,
kirjoitin vallankumouksesta, kuolemaantuomittu jatkaa.

Näin tulee tapahtumaan, saarnamies toteaa.

He itkevät yhdessä, toisilleen tuntemattomat,
muitakaan ei ole tarjolla.

Kuolemaantuomittu ammuttiin kauniin saaren valleille,
vuosisadan päästä kuoleman sijasta siellä on ilo.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Mitä vielä, kielinainen?

Tunnustan puutteeni. En ole katsonyt yhtään ainutta kielinaisen alias Sara Maria Forsbergin videota Youtubesta. Ja todennäköisesti en koskaan katso.

Syy ei ole kielinaisen. Hän on varmasti taitava. En vain kestä hehkutusta, mikä häneen liittyy. En ole koskaan juossut porukan mukana ylistämässä jotain, josta en edes kunnolla tiedä. Näin on tapahtunut kielinaisen kohdalla.

Mielelläni tekisin kyllä jutun kielinaisesta, mutta en siitä, onko hän laittanut luun kurkkuun Ellen DeGeneriksen showssa tai onko hän ladannut uuden videon nettiin tai kuinka paljon hän laihdutti vuosia sitten. Haluaisin tietää kuka kielinainen on oikeasti ja miksi hän on kielinainen.

Youtube jos mikä on muuttanut julkkiskulttuuria. Vielä 20 vuotta sitten ei voinut haaveillakaan raskaan sarjan julkkikseksi pääsyä muuten kuin television kautta. Eri asia on, kauanko nämä  Youtube-sensaatiot sitten kestävät. Aikansa niitä katsotaan, mutta sitten taitaa tulla loppu.

Kielinainen on joka tapauksessa suunniteltu projekti kenties alusta lähti. Hänellähän on managerit sun muut. Managereja on harvalla julkkiksella Suomessa. Mieleen tulee väkisin, että onko kyseessä pikarahastus, vai voiko kielillä puhumisen taidolla todella rakentaa pitkäjänteistä uraa. En usko.

Sara on toki kaunis sun muuta, mutta kauniita tyttöjä löytyy kaupankassoiltakin. Saako Youtube-sensaatio rahaa vai pelkästään miljoonia katsojia netissä. Se jää nähtäväksi.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Ei tuulen viemä elokuva

Kävin eilen katsomassa kaikkien aikojen elokuvan, Tuulen viemää, oikein elokuvateatterissa. Kiitos elokuva-arkiston Orion-elokuvateatterin tämä on mahdollista. Ei uskoisi, että vanha elokuva vetää teatterin lähes täyteen yli 70 vuotta valmistumisensa jälkeen, mutta sen Tuulen viemää teki.

Tunnustettakoon, että olen Tuulen viemää-elokuvan päähenkilön, kipakan, eikä aina edes kovin lämpimän ja ihanan Scarletin suuri fani. Tai ehkä sitten vain Scarletia näytelleen Vivien Leighin fani. Elokuvan casting on muutenkin sujunut nappiin, jopa sivuosanäyttelijöistä osasta on tullut elokuvalegendoja.

Mikä sitten tekee ko. elokuvasta klassikon siinä missä useimmat vanhat suomalaiset elokuvat ovat vaipuneet unholaan. Miten ihmeessä samaistumiskohteita voi löytyä 1860-luvun ja sen jälkeisen Usan etelän rikkaiden ja etuoikeutettujen asukkaiden elämästä kertovan elokuvan kanssa tämän päivän ihmiselle.

Salaisuus on siinä, että Tuulen viemää-elokuvassa mitään ei jätetty sattuman varaan. Sitä rakennettiin aikanaan uudestaan ja uudestaan, rahaa ja vaivaa säästämättä. Mitään ei laskettu läpi sen takia, että ei ole varaa kuvata uudelleen tai kuvata kohtausta parhaimmalla tavalla.

Tuulen viemää ei edes perustu nykypäivän historiallisille totuuksille, vaikka tapahtumat myötäilevätkin historiallisia tositapahtumia.

Elokuvassa haikaillaan vanhan orjuuteen perustuvan etelän kaatumista, vaikka orjat ja muut etelän köyhät tuskin jäivät vanhaa kaipaamaan. Elokuvan mustat hahmot ovat nykypäivän mittakaavassa loukkaavia elleivät avoimen rasistisia. Sen verran vuonna 1939 oli kuitenkin ymmärretty tulevia vuosikymmeniä, että kaikkein rasistisimmat kohtaukset oli jätetty pois.

Mutta kaipuuta useimmat tuntevat, joko mennyttä kohtaan tai saavuttamatonta haavetta kohtaan. Siihen pystyy samaistumaan ihminen 70 vuodenkin päästä, mikäli tunne on kunnolla tehty. Scarlett rakasti Ashleyta, joka ei taas rakastanut häntä ainakaan avoimesti. Kuulostaa tutulta vuosisadasta riippumatta.

Häviävän, perääntyvän armeijan lopussa on myös jotain ikiaikaista arvokkuutta. Etelän armeija tiesi marssivansa oman maailmansa loppuun, vaikka tuo maailma ei ollut kaikille edes antanut mitään, oli se kuitenkin se maailma, jonka he tiesivät. Aivan samalla tavalla ihmisten on vaikea tottua uuteen maailmaan. Joskus sinne revitään sodan kautta väkisin.

Scarlett sanoi, että mitään muuta pysyvää ei ole kuin Tara, maa. Se pitää tänä päivänäkin paikkaansa. Tuon maan voi käsittää silläkin tavalla, että kannattaa tarrata siihen tärkeään mitä itsellään on. Ja vaikka sekin vietäisiin, kaiken voi aloittaa taistellen alusta, vaikka ei luulisi itsellään edes olevan sellaisia voimavaroja. Näin Scarlett teki.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kirjallisia kuulumisia

Uusi runokokoelmani näkee kohta päivänvalon. Ainakin minun puolestani se on siinä vaiheessa, etten halua tai osaa sitä muuttaa kovinkaan paljon. Kirja kantaa tässä vaiheessa nimeä Glamour kuolee.

Mukana on toimittajan työssä kohtaamiani tapahtumia ja ihmisiä. Varsinaiseksi julkkisrunoiksi kirjan runoja ei voi kutsua, mutta julkisuudesta ja maineesta kertoviksi kyllä. Runoja en ole halunnut tehdä täysin ajankohtaisiksi, sillä täytyy ajatella lukijaa 50 vuoden päähän. Laitan kyllä likoon itseni kirjassa siinä missä muutkin.

Lisäksi kirjastani löytyy runoja myös isäni kuolemasta, menetetystä rakkaudesta sekä Helsingistä ja helsinkiläisistä. Tämä kaupunki tai oikeastaan kantakaupunki käynnisti uudelleen haluni kirjoittaa jotain valmiiksikin asti.

Kiitos Helsingille sekä muutamalla ihmiselle, jotka ovat jaksaneet kannustaa. Kustantajaa kirjalleni ei etukäteen ole, saa nähdä, jos tällä kertaa sellainen löytyisi.

Elokuussa ilmestyy myös tekstini Rakkaani, romaanihenkilö -kirjassa, jonka julkaisee Avain-kustantamo. Olen kirjassa yksi kirjoittaja muiden joukossa. Mukana on nimekkäitäkin kirjailijoita. Kenestä tai kenen kirjailijan romaanihenkilöstä kirjoitan, en vielä luonnollisesti paljasta.


torstai 17. huhtikuuta 2014

Katsottua: Outo riippuvuus

Yksi hämmentävimmistä sarjoista, mitä televisiosta tulee on Outo riippuvuus. Muistaakseni TV5:lta iltamyöhään.

Ensimmäisen jakson kun näin ajattelin, että tämän täytyy olla näyteltyä. Suomessa olisi vaikea kuvitella, että joku tulisi kameroiden eteen kertomaan syövänsä kuolleen aviomiehensä tuhkia ja että kanniskelee uurnaa mukanaan ympäri kaupunkia.

Myöhemmin olen ajatellut, että ehkä Usassa ihmiset vain ovat avoimempia riippuvuuksien suhteen ja kertomaan niistä tv-kameroille. Uskoisin, että heille siitä maksetaan, vähintäänkin terapiahoidot.

Riippuvuudet nähdään usein vain päihderiippuvuutena, mutta tämän sarjan ansioksi on luettava se, että ihmiset voivat olla riippuvaisia aivan uskomattomista asiosta, kuten muovin syömisestä.

Kaikilla riippuvuuteen liittyy jonkinlainen trauma. Muovin syöminen helpottaa pahaa oloa. Ehkäpä tuollaista riippuvuutta ei edes paheksuta yhtä paljon kuin päihderiippuvuutta, joka häiritsee ennemmin tai myöhemmin muitakin kuin itse addiktia.

Missähän vaiheessa ihmisistä on tullut riippuvuusalttiita. Jyrsivätköhän jotkut kiveäkin kivikauden luolissa, koska luulivat, että kiven syöminen helpottaa oloa.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Runo virolaisesta naisesta

Helsingin yöelämässä tapaa mielenkiintoisia ihmisiä, myös naisia. Vaikka hommasta ei seuraakaan mitään, kohtaamiset ovat aina kiehtovia.

Näin sinut hiljaisissa juhlissa, joiden piti olla villit. Sattuma. 
Minä tulin, sinä tulit. 
Veit silmälasini ja huivini. Kukaan ei ole koskaan tehnyt niin. 
Ei kännissä, ei kiusatakseen.
Sellainen tekee minuun vaikutuksen. 
Minulla ei ole tyypillinen suomalainen nimi, niin kuin luulit. 
Sinun nimesi on aika eurooppalainen.
Nimeni ei ole erikoinen, omanlaisensa kyllä. 
Katosit, niin ihmisillä on tapana. 
Sinä palaat Tallinnaan. Minä jään Helsinkiin. 
Mietin yhä, kuka olet. 
En tiedä. Arvailen kyllä.
Hetken päästä olet mielestäni pois. 
Kukaan ei palaa takaisin.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Mennyt ei katoa unohtamalla

Suomi on täynnä vaiettuja sukusalaisuuksia. Kuulostaa väsyneeltä väittää näin, mutta näin se vain on. Vaietuista sukusalaisuuksista kertoo myös Venla Hiidensalon Karhunpesä (Otava 2014). Onneksi Karhunpesässä kirvelevät traumat saadaan ratkaistua toisin kuin usein oikeassa elämässä.

Lue lisää kirjallisuusblogistani.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Elämän sietämätön raskaus

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, miten paljon ihminen kantaa mukanaan kaikkea turhaa ajattelua. Sellaisia asioita, joita ei järjellä kykene selittämään.

Itse olen esimerkiksi ollut vakuuttunut pienestä pojasta asti, että ihmiset eivät pidä minusta. Heitäkin toki on, jotka eivät pidä minusta, mutta valtaosa tapaamistani ihmisistä jollain tasolla pitää minusta.

Ihmisen mielessä ei oikein ole mitään tolkkua. Se rakentaa kaikenlaisia ajatuksia, vailla todellisuuspohjaa. Ja kun jokin tapahtuma vahvistaa uskomusta itsestäsi, uskot sitä sokeasti, vaikka se olisi vain poikkeus kaikkien tapahtumien joukossa.

Itsestään tehdyt virheelliset päätelmät kuluttavat voimia. Nuokin voimat voisi käyttää siihen, että tekisi itsestään paremman ihmisen edes oman itsensä mielestä.

Moni ihminen hakee lääkkeistä ja alkoholista apua tappaakseen itsessään sen, mikä on todella ainutlaatuista. Vain sen takia, että luulee, ettei se muiden ihmisten mielestä ole hyvää ja hyväksyttävää. Se on suurta tuhlausta.

Enimmäkseen ihmisen elämä kuluu suureen tuhlaukseen. Harva meistä voi tai uskaltaa elää sen mukaan, mitä oma sielu käskee. Sääli.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Vastuunkantoa suomalaisittain

Jotain Suomestamme vuonna 2014 kertoo se, että ihminen, joka eniten toitottaa vastuunkantoa, häippäsee kesken kaiken vastuusta itse. Kyseessä on pääministeri Jyrki Katainen.

Jyrkin viimeisimmästä vastuunkannon julistuksesta ja vaatimuksesta ei ehtinyt kulua kuin muutama viikko. Silloin hallituksesta lähti vasemmistoliitto. Puolueen ministerit olivatkin ilmeisen helpottuneen näköisiä kun pääsivät vastuunkannosta.

Minusta tuntuu, että Suomessa on jo kauan ollut vallalla syyttämisen kulttuuri. Jos joku menee perseelleen, joku muu on siihen aina syyllinen. Tämä ajattelutapa lähtee ihan yhteiskunnan huipulta alas asti. Jonkun muun takia irtisanotaan, jonkun muun takia en viihdy yms. yms.

Syyttäminen on yksi helpoimmista tavoista ulkoistaa vastuu.

Huvittavinta on hallituspuolueiden vaatimukset "yhteisistä talkoista", joilla tarkoitetaan kurjistamista kaikilta. Minkäänlaisia yhteisiä talkoita ei ole Suomessa ollut enää vuosikymmeniin, eivätkä suomalaiset ole tunteneet mitään yhteenkuuluvuutta toistensa kanssa. Joku ottaa ja joltain toiselta viedään.

Kaikki elävät omaa pikku elämäänsä, vaikka olisivat sitten hallituksessa tai ihan tavallisessa elämässä. Kataisen ratkaisu osoitti sen viimeistään. Oman elämän ratkaisut voittavat isänmaan hyvän, vaikka poliitikot fraasia aina hokevat.

Ikävät asiat halutaan yleensä dumpata muiden hoidettavaksi ja paeta siihen omaan pikku elämään. 

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Lähden Suomesta

Eräs hyvin tunnettu viihdejulkkis uhoaa usein lähtevänsä Suomesta, koska suomalaiset ovat kaunaista, kateellista ja ilkeää porukkaa. No, hän ei ole kyllä vielä lähtenyt.

Joidenkin pettymykseksi tai onneksi en minäkään lähde Suomesta näillä näkymin. Minulle toivottavasti kukaan ei ole kaunainen ja vielä vähemmän toivottavasti kateellinen.

Mutta kun täytän 40 vuotta neljän vuoden päästä, väkisin ajattelen välillä, millaista loppuelämäni on. Tai millaista haluan loppuelämäni olevan. Enää ei voi odottaa sen paremmin yllättävää käännettä, rakkautta tai loppuelämän uraakaan loputtomiin.

Aika loppuu viimeistään kolmen-neljän vuosikymmenen päästä. Ja niiden viimeisten vuosikymmenien kultaisesta autuudestakaan ei voi tietää.

Niin mitä olisin, jos en olisi kuukausipalkkainen toimittaja. Sekään ura ei nykypäivänä välttämättä kanna eläkkeelle, kuten menneinä vuosikymmeninä.

Edellisen kerran otin riskin lähtemällä hyvinkin turvatusta työpaikasta. Se kannatti. Onko minulla onnea seuraavalla kerralla?

Olisinko pennitön runoilija Pariisissa?
Freelance-journalisti Dublinissa?
Kirjallisuuden opiskelija Pietarissa?

Minua ei kai todellisuudessa pidättele mikään muu kuin oma rohkeuteni tai sen puute sekä tietenkin taloudelliset realiteetit, koska olen varovainen luonne. Perhettä minulla ei ole, eikä edes hirvittävästi velkaa.

Läheiseni tietävät jo hiukan huikentelevaisen luonteeni ja yleensä ovat aina luottaneet minuun tein millaisia ratkaisuja tahansa. Pienen epäröinnin jälkeen.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Otin sitä minäkin selfien

Tunnustan. Olet ottanut itsestäni useammankin selfien. Alla ehkä hämärin niistä. Oli yksinäinen ilta hotellissa Oulussa.

En voi mitään, aina kun kuvaan itseäni ja jaan kuvaa julkisesti, minulle tulee kiusallinen olo. Silti haluan tehdä niin.

En ole pitänyt itseäni erityisen komeana ja muutenkin kouluvuosina sai kuulla ulkonäöstään kaikkea muuta kuin mairittelevia kommentteja. Se on jättänyt jälkensä.

Pitäisin kuitenkin hyvänä asiana, että nykyisin kaikki jakavat itsestään kuvia. Ei tarvitse enää olla kaunis, komea tai kuuluisa.

Ennen itsensä korostaminen kuvissa koettiin jotenkin paheksuttavana. Eihän sitä nyt saa tuoda itseään esiin. Hiljaa täytyy olla ja sivussa.

Ei enää. Riittää, kun itse pitäisi itsestään.


torstai 3. huhtikuuta 2014

Pettäminen on nyt vaivatonta

Nykyisin kaiken on sujuttava nopeasti ja kivuttomasti. Miksi ei myös ihmissuhteiden.

Nettideittailu on jo arkipäivää, mutta nyt areenalle ovat ilmestyneet pettäjäsivustot nettiin. Mikäs sen vaivattomampaa, kun etsiä seikkailua ilman morkkiksia työpaikan pikkujoulujen jatkoista tai muuta suttuista touhua. Kyllä pettämisen on oltava vaivatonta.

Katselin tv:stä tutkivan journalistin ohjelman. Hän ilmoittautui pettäjäsivustolle sekä miehenä että naisena. Ei ollut yllätys, että pettämishaluiselle naisprofiilille satoi viestejä varatuilta miehiltä. Toisten päin oli sitten jo huomattavasti hiljaisempaa.

Ohjelmassa haastateltu nainen sanoi, että olo on kuin karkkikaupassa. Parhaillaan hänellä oli kierroksessa miehensä selän takana kolme eri miestä. Itse pettäminen suoritettiin hotelleissa. Nainen valitteli, ettei oma mies anna hänelle seksiä.

Miesten haluttomuus lienee nykyisin yleinen ongelma parisuhteissa. Ennen naiset pihtailivat ja saivat sillä kovemmankin karjun ojennukseen. Nyt miehet pihtailevat, mutta naiset eivät jää odottamaan halujen heräämistä. Tuskin tosin miehetkään silloin kun he vielä halusivat parisuhteissa seksiä.

Mikä sitten on syynä miesten haluttomuuteen? Kuka tietää. Nettiporno varmasti osittain. Tai ehkä mies ajattelee, ettei muutenkaan kykene miellyttämään naistaan ja into seksiin naisensa kanssa lopahtaa. En tiedä.

Itse en ole seurustelusuhteissani edes ehtinyt haluttomuusvaiheeseen saati sitten aktiiviseen pettämiskumppanin haentaan. Ihastunut olen voinut olla toisiinkin naisiin samaan aikaan kun olen seurustellut.

Mietin tuon pettämissivusto-ohjelman jälkeen, että millainen ihminen hakee pettämissivustoilta seuraa. Jos itse pettäisin haluaisin kyllä enemmän jännitystä pettämiseen kuin valkata joltain sivustolta haluamani ja painua hotelliin korvat luimussa nussimaan ruokatunnilla.

Ohjelmassa vielä haastateltu nainen sanoi, ettei halua luopua turvallisesta kumppanistaan, mutta haluaa muitakin. Mutta eikö pettämisen kauttakin voi löytää sen todella Oikean, jos ei se kotona oleskeleva ilmiselvästi miellytä. Joskus pettäminen voi muuttua rakkaudeksi. Toivon.

En ymmärrä ihmisiä.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Aseita, huumeita ja journalismia


Minun on myönnettävä, etten ole löytänyt toimittaja-kirjailija Hunter S.Thompsonin teksteistä sitä suuruutta, millaisiksi niitä nykyisin arvostetaan.

Arvostan tietenkin gonzo-journalismin isää ja sitä, että toimittaja uskaltaa laittaa oman henkilönsä yleisön kärttyisälle kritiikille alttiiksi vetäen samalla muitakin syvemmälle kritiikin ihanaan kelkkaan.

Lue lisää kirjallisuusblogistani.

Gadgetissa oli virhe