torstai 30. tammikuuta 2014

Runo Leningradin piiritetyille

Luen parhaillaan kirjaa Leningradin piirityksestä 1941-1944 ja katsoin dokumentin aiheesta, joten kirjoitin aiheesta runon.

Leningradin orvot uhrit
Lapsi kuoli äitinsä käsivarsille.
Kuoli äiti.
Leningradin orvot kuolivat jääteille, he upposivat Laatokan syleilyyn,
itkevät äitiään syleilystä, josta ei ole paluuta
Leningradiin, missä kukaan ei odota.
He antoivat uhrin isänmaalle,
näin oli päätetty. Ette halua pois, te jäätte.
Ei tappiomielialaa.
Leningradin täytyy kestää, teidän kuolla jäätyneille kaduille.
Tarina ja sankaruus elävät ikuisesti,
ihmisen sopii kadota
satojen tuhansien mukana hautoihin, joissa ei ole nimiä.
Historia on ainutlaatuinen, ihmiset eivät.
Myöhemmin pelastuneet, me, kävelemme kaduilla,
joissa huokailtiin kohtalon järjettömyydelle. Tämäkö oli elämme?
Näin säilyi Leningrad, muuttaakseen nimensä.
Leningradin orvot uhrit, heitä ei ollutkaan.
He kuolivat isänmaalle, jota ei ole olemassa. 


tiistai 28. tammikuuta 2014

Patruunat vaihtuu, mutta yhtiö pysyy

Mahtisuvut ovat mielenkiintoisia. Kun raha ja valta taistelevat, ei tuloksena voi olla kuin hyvää draamaa. Sen ovat huomanneet monet tv-sarjojen tekijät. Kirjallisuudestakin löytyy esimerkkejä.

Todelliset mahtisuvut, jotka yhä omistavat yrityksensä ja käyttävät siellä isännän ääntä, alkavat olla harvassa. Mahtavin Suomen mahtisuvuista ovat Herlinit.

Lue lisää kirjallisuusblogistani

maanantai 27. tammikuuta 2014

Mies menneisyydestä

Tänään huomasin aamuratikassa erään miehen vuosikymmenien takaa.

Hän oli rapistunut kovasti ja tuli sellaiselta pysäkiltä kyytiin, joista asunnottomia yleensä tulee ratikan kyytiin. Ilmeisesti asuntola on pysäkin lähellä.

En voi olla täysin varma hänen henkilöllisyydestään, mutta jos hän on henkilö, jonka luulin hänen olevan, uho, huijaaminen ja ylpeys on vaihtunut hiljaisempaan ja nöyrempään kohtaloon.

Luulin, että teoista ei koskaan makseta tulevaisuudessa, vaan että, kiltit häviävät maailman. Ei se aina mene näin.

Mies ei tunnistanut minua. Hyvä niin.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Gambian kuvia

Koska kaikki lukijani (toivottavasti) eivät ole Facebook-kavereitani, niin tässä joitakin kuvia Gambian-reissultani.



































keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Netti ryösti meiltä ajan ja teki meistä orjiaan

Bongasin uutisen, jossa ruotsalaismies ilmoitti olevansa niin kyllästynyt ihmisten netissä roikkumiseen, että kieltäisi koko netin. Tai jotain tähän suuntaan.

Ruotsalaismiehen harmiksi muutoksen pyörää on vaikea kääntää takaisinpäin. Taidan kuulua noihin ruotsalaismiehen halveksimiin nettiriippuvaisiin, sillä minun olisi vaikea enää kuvitella elämääni ilman nettiä. Kykenen kyllä mainiosti olemaan ilman nettiä päiviä, kenties viikkoja, mutta sitten tulisi ikävä.

Joskus olen pärjännyt ilman nettiä, sillä koko elämääni ei ole nettiä ollut olemassa. Mitä silloin tein, mihin käytin aikani. Muistan lukeneeni paljon, sitä teen kyllä yhä. Tai sitten jos ei ollut muuta tekemistä katselin vain kattoa. Nyt tuon katon ihailuajan on korvannut netti. Jotain olen kai menettänyt. Aikaa unelmoinnille?

Nettiä tuskin olisi monella ikävä, ellei peliin olisi tullut se netin toinen vaihe, jossa siitä tuli yhteydenpitoväline varsinkin sosiaalisen median myötä. Väittäisin, että nettiyhteys on tänä päivänä monelle tärkeämpi kuin puhelinyhteys. Puhelinta tarvitaan yleensä vasta silloin kun tulee hätä tai kova kiire saada joku ihminen kiinni.

Itselläni netin käyttö räjähti kovaan kasvuun älypuhelimien myötä. Aikaisemmin suhtautumiseni nettiin oli huomattavasti maltillisempi. Sähköpostia kävin silloin tällöin lukemassa ja netistä etsin todellakin vain tietoa, en surffaillut. Nyt netti on koko ajan ulottuvilla, en tiedä, onko se hyvä asia. Ihmiset pärjäisivät ilman nettiäkin hetken.

Sähköposti on älypuhelimien ja Facebookin takia kärsinyt hurjan alasajon. En saa yksityissähköpostia melkein lainkaan. Enimmäkseen mainoksia ja tiedotteita. Työelämässä sähköposti pitää vielä sijansa. Sekin kai vaan siitä syystä, että kaikki eivät käytä Facebookia tai vastaavia.

Mutta onko netti todella tehnyt meistä levottomia hötkyilijöitä vai odotimmeko vain tätä keksintöä, että pääsisimme kiusallisista odotushetkistä eroon. Nyt voimme räplätä kännykkää, emmekä vain tuijottaa rautatieasemalla kaukaisuuteen. Voimme olla yhteydessä kaikkialle ja silti olla ihmisten joukossa yksin.

Kiehtovaa.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Tarina Gambiasta

Palasin muutama päivä sitten työmatkalta Gambiasta. Koska en turistisafareilla pyörinyt, en oikein voi kirjoittaa muita kuin tuntemuksiani. Jos jokin etsii paikkaopasta Gambiaan, netistä löytyy varmasti runsaasti tietoa ja kokemuksia.

En ole eläessäni käynyt Euroopan ulkopuolella, ellei sellaiseksi Kanariansaaria lasketa. Netistä selailin verkkokeskusteluja Gambiasta ja lähdin sitten maahan hieman miettiläin tunnelmin, että mihin uskoa, osa kun oli kovasti maan puolesta ja osa vastaan.

En edes kuvitellut Gambian olevan lähimainkaan perusturistikohde, vaikkakin afrikkalaisittain se on sellainen, mutta silti Afrikka yllätti. Väkisinkin köyhyydellä. Eurooppalainen köyhyys kun ei ole lähelläkään afrikkalaista köyhyyttä. Jos kaipaa perussiistiä maailmaa ja ei osaa suhtautua maahan sellaisena kuin se on, kannattaa ehkä suunnistaa sinne Kanariansaarille Gambian sijasta.

Gambialaisista ihmisistä en kahden viikon aikana päässyt selvyyteen. He ovat ääriystävällisiä, kysyvät aina mitä kuuluu ja kaikkea muuta kohteliasta. Nimenikin he oppivat heti ja huutelivat hotellinliepeillä nimeäni näkiessäni minut. Esa kuulostaa nimittäin eräältä gambialaiselta nimeltä.

Mutta kuinka paljon tuossa ystävällisyydessä on sitten sitä, että haluaa länkkäriltä rahat pois. Ravintolassa sai usein olla tarkkana, ettei lasku ole enemmän kuin mitä on tilannut. Pienistä rahoista on kyse toki, sillä eurolla saa aimo tukun Gambian dalaseja. Mutta se periaate. Pankkikortilla muuten ei juuri Gambiassa maksella eli euroja mukaan.

Koska Gambia on köyhä maa, raha merkitsee siellä kaikkea. Sadalla dalasilla paikallinen elää jo useamman päivän, ellei viikon. Jotkut pyytävät housujasi ja kännykkääsi ennen kuin lähdet maasta, siihenkin kannattaa tottua. Mutta millään vihaisella tavalla ei kysytä, ennemmin kepillä jäätä kokeillen.

Gambiassa on erilaisia ihmisiä kuten muuallakin. Osa on aidosti ystävällisiä ja sydämellisiä ja haluaa auttaa että tutustua. Sitten on taas niitä ns. bumstereita, jotka roikkuvat perässä sata metriä, vaikka ystävällisesti sanot haluavasi vain tehdä iltakävelyn rauhassa.

Sääliksi käy niitä ahkeria, pienellä palkalla työssäkäyviä gambialaisia, joiden maineen nämä bumsterit pilaavat. Tosin bumsteritkin yrittävät kai vain selvitä, työpaikkoja ei Gambiassa kasva puissa.

Mielestäni Gambia on turvallinen maa pimeälläkin. Minkäänlaista aggressiivista käytöstä en missään vaiheessa huomannut. Illalla tosin kannattaa muistaa, että vain taksilla pääset kätevästi kauempaa kotiin. Turisteille taksit ovat kalliimpia kuin paikallisille, mutta se lienee ymmärrettävää. Hinnat pitää tingata etukäteen, mittareita ei ole.

Gambia on muslimimaa, mutta uskonto ei ole mitenkään pinnalla. Minareettien huutoja ei jokapaikasta korviisi kuulu. Omalla tavallaan maa on varsin länsimainen. Esimerkiksi Samsung-puhelimet ovat maassa kuuminta hottia ja kaikki haluavat sellaisen.  Purkkaa jauhavat varsinkin tytöt, mutta toisaalta maa on perinteinen sukupuoliroolien suhteen.

Jos seuraa haluaa, Gambiassa ei taatusti joudu olemaan yksin. Paljon näkyi niitä paljon puhuttuja keski-ikäisiä valkoisia naisia nuorien poikien kanssa. Ja jos bilekaduille lähdet, taatusti et nyyhki yksin pöydässä kuten Suomessa. Loppu on sitten oman päätäntäsi varassa. Valkoinen ihminen on kovaa valuttaa.

Lemmikkieläinten ystäville Gambia voi olla kova paikka. Maassa on vain kulkukoiria ja kissatkin elävät oman metsästystaidon ja turistien varassa. Mutta maassa maan tavalla.

Ruoka ainakin turistikaudella oli mielestäni eurooppalaiseen makuun sopivaa. Paikallinen ruoka ei ollut sekään liian tulista. Paljon peloteltua vatsatautiakaan en saanut. Kunhan muistaa syödä juuri tehtyä ruokaa, niin luulisin pärjäävän aremmallakin vatsalla, kuten omallani.

En tiedä menisinkö uudestaan Gambiaan, kun aikaa matkasta on kulunut vähän ja koettua täytyy sulatella. Mutta ei matka pettymyskään ollut.

Kuvia en voi valitettavasti vielä lisätä, mutta lisään kun voin.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Aplodit (Runo Lady Gagalle)

Aplodit.

Pelastavatko ne elämäsi?
Auttavatko kestämään hiljaisuutta?
Vetävätkö ne esiin hiljaisuudesta?

Värjäät naamasi kymmenellä eri värillä.
Tekeekö väri sinusta erikoisen?
Kuinka paljon sinussa on sinua?

Et ole Judas,
elät niin kuin harva elää,
siinä, mitä ei olemassa miljoonille, yhdelle.

Kuka voi tietää, miltä näytät huomenna.
Kamppailusi on kasvosi julisteessa,
lukien kuinka ne väittävät sinua lihavaksi.

Sinä olet kauniskasvoinen enkeli, mikä oletkaan,
muut yrittävät tehdä sinusta muuta.

Paparazzit sinua palvovat.
Pokerikasvot valvovat.
Gadgetissa oli virhe