torstai 31. lokakuuta 2013

Toimittaja huumeissa



Kuinkahan kauan toimittajalla riittäisi nykypäivänä duunia, jos heittäisi Hunter S. Thompsonin tyyliin juttukeikan Las Vegasissa.

Hunter muistetaan vielä vuosikymmeniä, mutta kuinka monta kilttiä raatajatoimittajaa muistetaan. Maailma ei ole oikeudenmukainen.

Jotkut saavat sen ison breikin, millä saavat nimensä kuuluisaksi. Kyse voi olla pelkän onnen lisäksi myös rohkeudesta ja antaumuksesta.

Sen jälkeen kaikki onkin vapaata ja kykenee kirjoittamaan jotain ainutlaatuista.

Tosin persoonatoimittajien aika taisi mennä Hunterin ja Veikko Ennalan myötä. Ehkä tuo aika palaa.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Armovuosi Egyptinkorvessa

Kului umpeen armovuosi Egyptinkorvessa.
Hiljaisuus voitti kiusatun elämän.
Kirkkoherra ei uskonut Jumalaansa.
Rouva on yksin.
Vuosi aikaa ennen karkoitusta pois.
Saisi elää vuotensa ilman köyhyyttä ja nälkää,
kuolemaa, sopimus rakkaudesta,
hiljaisuus koittaa.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Salkkari-Seppo jätti meidät

Salkkari-Seppo alias Seppo Taalasmaa alias näyttelijä Jarmo Koski, jonka oikeaa nimeä en muistanyt kuin miettimällä, jätti yli vuosikymmenen mittaisen uransa Salattujen elämien rakastettuna talkkarina.

Mies sanoi olevansa helpottunut, kun bussillakaan ei voinut kulkea rauhassa ja fanit soittelevat ovikelloa. Ei huonompi saavutus eläkeikäiseltä julkkikselta, moni nuorempi olisi ikionnellinen moisesta huomiosta.

Seppo on täydellinen esimerkki näyttelijästä, josta tuli roolinsa vanki. Eli harva tietää hänen oikeaa nimeään, mutta roolihahmon tuntevat kaikki ohjelmasta kiinnostuneet. Kun Seppo hautoi itsemurhaa ja yrittikin sitä sarjassa kansa kauhistui samoin kuin Sepolle hirtti ryyppy päälle.

Ikuisuussarjoissa parhaat näyttelijät onnistuvatkin pääsevän näyttelemisen paremmalle puolelle. Heidän todellinen minänsä katoaa, luotu minä on ihmisille totta ja heitä kohdellaan samanlaisena tuttavana kuin ihan oikeitakin tuttavia.

Pelottavaa, mutta totta.

Ymmärrän kyllä roolinsa vangiksi jääneiden näyttelijöiden ahdistuksen. Mitä sitä itse ajattelisi, kun kulkisi kadulla ja ihmiset kutsuisivat sinua roolihahmosi nimellä.

Jokainen ihminen on ammattinsa vanki kylläkin, jos ihmiset tietävät sinun olevan toimittaja, heitä kiinnostaa eniten työsi toimittajana. Sitten tulee se sinun oikea minä. Ihminen itsekin rakentaa minuuttansa osittain ammattinsa kautta.

Joillekin tv-ohjelmille suosikkinäyttelijän lähtö on ollut kuolinisku, mutta Salkkareiden kaltaiselle saippuasarjassa harva on korvaamaton.

Tosin epäilen, että esimerkiksi Kauniisiin ja rohkeisiin hommattu uusi Ridge Forrester ei tule kauan kestämään. Vuosikymmeniä roolia näytellyt Ronn Moss on sulautunut liiaksi ihmisten mielikuvitukseen ainoana oikeana Ridgenä. En usko, että Seppo Taalasmaatakaan korvataan uudella näyttelijällä, Suomessa sellainen ei ole edes tapana.

Mutta ehkä Seppo Taalasmaa löytää itsestään nyt muutakin kuin Seppo Taalasmaan, vaikka kansan tajunnasta hän ei häviä vuosikymmeniin, vaikka ei ruudussa enää näy.

torstai 24. lokakuuta 2013

Lyökää vain kuollutta

Joskus aikoinaan Suomea sanottiin tuskastuttavan konsensuksen maaksi. Kaikessa haettiin edes jonkinlainen sopu ja riitelyä vältettiin julkisesti viimeiseen asti.

Jotkut väittävät näin olevan vieläkin. Kauempana totuudesta ei voitaisi olla. Suomalaiset ovat ryhmittyneet tiukasti asiassa kuin asiassa kahteen vastakkaiseen leiriin, joissa ei ole kuin hyviksiä ja pahiksia. Riippuen siitä, kumpaan leiriin kuuluu.

Lukekaa lisää kirjallisuusblogistani

tiistai 22. lokakuuta 2013

Ensimmäinen ravintola-arvioni

Näiden seitsemän vuoden aikana, kun olen blogiani kirjoittanut, en tainnut kertaakaan tehdä ravintola-aiheista kirjoitusta. Kunnian saa nyt aloittaa Ravintola Salve.

En usein käy ravintolassa syömässä jo senkin takia, ettei työmaaruokalan ulkopuolella ole hirveästi innokasta ruokaseuraa. Enimmäkseen sitä istuu kaljakuppiloissa.

Mutta kun Salve on korttelin päässä kotoani, oli helppo suorittaa kulinaristinen retki.

Siksi olenkin armelias ruokakriitikko, sillä minussa ei ole elitistin vikaa ruoan suhteen.

Mutta tämä Salven pannu oli oikein maukas, pihvi ja perunat rouheita. Pöydänkin sai suositusta ravintolasta juoheasti lauantaina ilman pöytävarausta. Palvelu oli myös ystävällistä ja nopeaa.

Suosittelen.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Yksinäiset miehet tuhoavat maailman?

Hiljattain luin uutisen, jossa kerrottiin Kiinassa olevan yli 20 miljoonaa miestä, joilla ei ole toivoakaan löytää naista. Kiitos kuuluu sekä yhden lapsen politiikalle, että miehiä suosivalle kulttuurille. Eli kiinalaisiin perheisiin on saatu se palvottu poikalapsi, mutta suku sammuu, kun emäntää ei löydy. Naisilla tietenkin taas riittää mistä valita, eikä reppanoihin todellakaan tarvitse tyytyä.

Suomessa tilanne on taas hieman päinvastainen. Parisuhdemarkkinat eivät ole miesten kannalta aivan yhtä toivottomat, mutta silti moni jää yksin, eikä kumppania löydy yrityksistäkään huolimatta johtui se sitten naisten nirsoudesta tai siitä, että luoja on antanut vähemmän viehättävän naamavärkin tai parisuhteisiin sopeutumattoman luonteen.

Paljon on kirjoitettu siitä, että akattomaksi jääneet miehet kuolevat nuorempana, dokaavat ja sairastavat ja jopa telovat itseään enemmän kuin ne onnelliset, jotka akan ovat löytäneet. Ja tottahan tuo tietysti on, huonokin parisuhde rauhoittaa kummasti miestä ja tuo jopa eräänlaista mielekkyyttä elämään. Varsinkin jos saa lapsia.

Kaikki yksinäiset miehet eivät välttämättä edes naista kaipaa. Osa on tyytynyt kohtaloonsa yksin tai ei jaksa nöyryyttää itseään aina vain vaativimpien naisten edessä. Omalla tavallaan nykyisin vanhaksi piiaksi jäänyttä naista ei enää pidetä sellaisena kummajaisena kuin poikamiestä. Yksin jääneellä naisella ehkä se koetaan omaksi valinnaksi, kun taas vanha poika ei ole kelvannut kenellekään.

Suomessakin riittää poikamiehiä, jotka eivät koskaan tule löytämään naista, mutta en sinänsä pitäisi yhteiskunnallisena uhkana sitä, että mies ei saa seksiä puhumattakaan parisuhteista, kuten jotkut ovat väittäneet.

Suurin osa suomalaisista vanhoista pojista tyytyy elämään omissa oloissaan, ei riehu, eikä rellestä kapakoissa. Siksi he kai yksin ovatkin, kun eivät osaa tehdä itseään tykö naisille ja näpertelevät mielummin omien harrastusten parissa kuin yrittävät miellyttää naisia.

Miehiä kai jää ylimääräisiä jo senkin takia, että poikia syntyy tyttöjä enemmän, vaikka kuolo korjaa miehiä nuorempana ja useammin. Hurmaavia adoniksia saapuu myös ulkomailta Suomeen vieden suomineitojen sydämiä.

Toisaalta taas suomalainen mies voi hakea vaimon itänaapurista ja Thaimaasta, jos näin haluaa. Suuresta rakkaudesta ei ehkä aina ole kyse, mutta ei ole pakko jäädä yksinkään jos ei halua, kuten ennen oli, jos kotimaiselle naiselle ei syystä tai toisesta kelvannut.

Kulttuurimme pitäisi korostaa yksilön vapautta omiin valintoihin, mutta yhä edelleen parisuhteessa elämistä pidetään sinä parhaimpana vaihtoehtona. Lottovoitto onkin löytää hyvä kumppani rinnalleen. Hyväksyttävämpää pitäisi olla kuitenkin se yksin elo. Sekun ei välttämättä ole edes kaikkien oma valinta.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Ostamaan, ostamaan!

Ostamaan, ostamaan! On kiire. Ruuhkat tukkeuttavat ja tavara loppuu!

Mikä ihmisiin menee, kun kauppakeskus avataan. Pääkaupunkiseutu on kauppakeskuksia täynnä. Miten kaikkiin riittää asiakkaita?

Eikö suomalaisilla pitäisi olla vähemmän rahaa kuin aikoihin? Eikö meille ole näin taloudellisten näkijöiden toimesta opetettu? Olenko ihan väärässä? Vai ostavatko ihmiset vallan velaksi, kuten maamme elää muutenkin.

Vai onko puheet taloudellisesta kurjuudesta vain valhetta? Onko taloudellinen kurjuus vain sitä, ettei sinulle kyetä tarjoamaan yhteiskunnan puolesta palveluita, joista olet verorahoilla maksanut? Kun rahaa ei ole ja ajat ovat huonot.

Mutta ostamaan kykenet aina.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Jeesus pelastaa

Ajellessani kotiin Itä-Suomesta erään huoltoaseman parkkipaikalla, seisoskellessani siellä päämäärättömästi viereeni hiipi kuin varkain vanhempi mies. Eipä aikaakaan, kun sieltä tuli, että Jeesus pelastaa sinut. Ja tietenkin brosyyria olisi ollut tarjolla.

Kieltäydyin.

Kuten tapanani on, torjun kaikki tyrkyttäjät, mitä tahansa he yrittävät kaupatakin. Mies poistui etsimään seuraavaa uhria, jonka hän pian löysikin.

Uskovaiset eivät ole aikoihin minua ahdistelleet, olenko jotenkin erikoisen pelastuksen tarpeessa vai näytinkö vain poissaolevalta. Onkohan heillä jokin koodi, kehen iskeä? Enpä usko, heppu kävi parkkipaikkaa järjestelmällisesti läpi.

Autossani heittäydyin pohdiskeluun. Autossa yksin ajelu on usein parhain paikka ajatuksille ja pohdinnoille. Mietin, että miten kaverilla on pokkaa sanoa minulle, että Jeesus pelastaa. Jos haluan, että Jeesus pelastaa, valitsen hänet itse. Ja mitä pelastusta tarvitsen, onko pelastuksen määre se, että minulla ei ole Jeesus-paitaa.

Pelastus on vaarallinen sana. Pelastusta ei anneta niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Pelastus suodaan niille, jotka eivät sitä tarvitse. Ja onko pelastukselle tarvetta, sillä jokainen ihminen kuolee. Kaikki mitä siinä välissä tapahtuu, on kiinni muusta kuin pelastuksesta. Joillekin jonkin muun myöntämä pelastus voi kenties tuoda mielenrauhaa.

Minulle ei ja kuolemanjälkeiseen elämään luottaminen on hakuammuntaa.

Lisäksi pohdin, miten Jeesuksen tyrkyttäjät kuvittelevat etukäteen tietävän uskostani. Jos uskon Jumalaan, en heitä siihen tarvitse. Mitään sellaista itsetietoista varmuutta, että he ovat oikeassa ja minä väärässä.

Jos olen kaikesta väärässä, se on minun vääryyteni ja oikeuteni.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Turhat julkkikset

Tänään se sitten loppuu. Nimittäin Suomen Julkkis Big Brother. Lupaavan alun jälkeen sarja lässähti pian Suomen mittakaavassa isojen julkkisten Frederikin ja Andy McCoyn lähtöjen jälkeen. Sitä ennen oli ehditty marisemaan, ettei siellä Andy ja Reetun lisäksi oikeita julkkiksia ollutkaan.

No, ei kansainvälisissäkään Julkkis Big Brotherissa Madonnaa nähdä, vaan viihdejulkkiksia, joille kaikki julkisuus todellakin on hyvää julkisuutta. Heitä ihmiset useimmiten tarkoittavat puhuessaan turhista julkkiksista.

Työssäni toimittajana olen tavannut sekä niitä oikeita julkkiksia että turhia julkkiksia.

Minusta määre oikea julkkis on ristiriitainen. Oikealla julkkiksella tarkoitettaneen julkkista, jonka kaikki tuntevat. Sellaiset alkavat olla harvassa ja nekin julkkikset jo iäkkäämmän puoleisia. Koko kansan julkkiksia ei oikein enää synny kuin kerran vuosikymmenessä jos sitäkään. Täytyy osoittaa jos kiinnostuneita julkkiksia kohtaan, jos tietää heitä oman kiinnostuneisuusalueensa ulkopuolelta.

Turhaan turhat julkkikset eivät ole olemassa, vaikka kukaan tuskin enää muistaa, mitä mahtoi esimerkiksi tehdä takavuosien julkkis Rachel Kauppila. Turhat julkkikset elävät julkisuudessa ja katoavat sitten. Vain sitkeimmät selviävät.

Turhan julkkiksen ei välttämättä tarvitse tehdä yhtään mitään tai hän on joskus kuulunut julkkisten parempaan kastiin, mutta pudonnut sieltä, eikä enää tee mitään. Eniten he elävät verkko-uutisissa, missä kansa rakastaa sättiä heitä, mitä kummallisemmista asioista he ovat keksineet kertoakaan. Juhlallisemmassa printissä yleensä vakavasti otettava julkkis myy paremmin kuin turha julkkis.

Turhan julkkiksen ja asiallisemman julkkiksen raja-aita on kyllä kaatumaan päin. Monet asiajulkkikset kun avautuvat tragedioistaan ja sairauksistaan tarkoin valituille medioille. He piipahtavat myös yhä useammin erilaisissa viihdeohjelmissa, kunhan formaatti on riittävän kiltti ja katsottu.

Yleensähän asiajulkkikset mielummin puhuvat vain uusimmasta levystään tai kirjastaan. Myös turha julkkis saattaa luulla olevansa jossain vaiheessa vakavasti otettava julkkis, ettei homma menisi liian yksinkertaiseksi. Yhtäkkiä ei sovikaan puhua yksityiselämästään, vaikka on siitä aiemmin avomielisesti avautunut.

Aikanaan joka vuosi valittiin Suomen turhin julkkis. Nyt moista ei ole enää tehty. Ovatkohan jo ihmiset jo turtuneet turhiin julkkiksiin, joita kukaan ei tunne, mutta joita jaksataan ivata.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Keski-iän tyhjyyttä ja lääkintää Hollywoodissa

Bret Easton Ellis kuuluu kansainvälistä mainetta saavuttaneisiin kirjailijoihin. Maineensa amerikkalaiskirjailija on luonut täysin omanlaisella tyylillä.

Ellisin tavaramerkki on pinnallisten ja tyhjien ihmisten kuvaaminen. Hänen kirjojensa henkilöistä ei sisäistä kauneutta löydä ja ulkoistakin kauneutta on usein auttanut plastiikkakirurgi.

Lue lisää kirjallisuusblogistani.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Sääli pellejä

Aurinko paljastaa
käden raitiovaunun ikkunassa.
Hiljaiset mullat arkkuun,
heijastus, nurkassa olevasta peilistä:
vanhannäköinen nuori.
Sääli pellejä.
Todella surullisen näköisiä.
Katoavat tässä.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Juoksukaljat

Nyt jo noin kuukausi sitten todistin Eerikinkadun Siwassa klassista liikettä. Olin menossa tupakkiostoksille ja polttelin röökiä oven edessä.

Yhtäkkiä ovi aukesi. Ensiksi ovesta juoksi ulos nuorehko nainen ja sitten nuorehko mies. Reput selässä totta kai.

Jäin miltei heidän alleen, kun olin avaamassa ovea. Ajattelin heti, ettei sieltä nyt karkkia oltu ostamassa. Eipä ollutkaan.

Kun menin sisälle, kassatyttö oli jotenkin poissaolevan oloinen. Kysäisinkin heti häneltä, että oliko ulos juossut pariskunta pöllimässä jotain. Kassaneiti vahvisti näin olevan. Hetken päästä vartijakin pörhälti kauppaan sisään. Liian myöhään.

Kerroin vartijalle, mihin suuntaan toisiaan sättivä pariskunta oli suunnannut. Nainen ei ollut toiminut miehen odotusten mukaan.

Mutta ei heitä vartija tietysti kiinni saanut. Ja vartija palasi hetken kuluttua takaisin. Yritin puhua kassaneidille jotain muka hauskaa ja hän naurahtikin. Ehkä autoin häntä hetken haistattelevan pariskunnan ylenkatsonnan jälkeen.

Olen nähnyt tuon saman kassaneidin useasti uudelleen. Ilmeisesti moinen tapahtuma on hänelle tuttua kauraa. Mutta hetken hän oli poissaoleva.

Mitä ilmeisemmin juoksukaljojen hakijat olivat narkomaaneja tai edes sekakäyttäjiä. Juoksukaljat ovat aikamme arkipäivää. Kun ei ole mitään menetettävää, eikä kiinnijäämisellä ole merkitystä. Eikä kassaneitien kannata uhrata terveyttään hullujen edessä pelkän kaljan edessä.

Me elämme maailmassa, jossa joillakin ei ole mitään menetettävää ja ketkä edustavat järjellistä maailmaa eivät halua uhrata henkeään ja terveyttään epätoivon edessä.

Suomen hyvinvointivaltio on epäonnistunut. Tai vain ihmiset ovat.

Itse en kykenisi ylittämään varastamisen kynnystä. Jokin on aina estänyt minua, vaikka olisin ollut rahaton. Olen liian kiltti tai rangaistuksen pelko on riittänyt, vaikka sellaista ei varattomalle ja kaiken menettäneelle edes ole olemassa.

Tosin silloin kun jollakin on niin kallis taipumus kuin narkomania, millään ei ole mitään väliä. Jokainen narkomaani ymmärtänee, ettei hän muutenkaan tule näkemään kultaisia vanhuuden (unohduksen) vuosia.

Silloin juoksukaljat Siwasta ovat yksi vitun maku.
Gadgetissa oli virhe