keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Sotakohtalot koskettivat ja koskettavat yhä

Sotahistorialle ja sotakirjoille on oma innokas lukeva yleisönsä, mutta kaikkia ei aihepiiri kiinnosta. Syynä lienevät pelko tai inho sotaa ja kuolemaa vastaan. Se on täysin ymmärrettävää. Sotaan liittyy muitakin tarinoita kuin taistelut ja kenraalit. Tämän voi todeta lukemalla John Lagerbohmin toimittaman Sata sotakohtaloa.

Lue lisää kirjallisuusblogistani. 

maanantai 27. toukokuuta 2013

Päivän musiikkiajatus: Myrskyn ratsastajat



The Doorsin kosketinsoittajan, Ray Manzarekin, poismenosta uutisoitiin viime viikolla. Olen asian kanssa myöhässä, mutta pistetään tästä Doorsin tasoittavan voiman kunniaksi soimaan Riders on the Storm. Taivaan joukoissa Jim Morrison piti yksin hauskaa 40 vuotta, mutta nyt sai soittokaverin mukaan.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Hiljaisina hetkinä

Hiljaisina hetkinä
Hiljaisina hetkinä kuulen itseni laulavan,
yhä kauemmaksi käy se hetki,
kun huomaan itseni nauravan.
Elämä on salattu yksinäisyys.
Ja sellaisena se pysyy.
Toisinto on tahto,
ja se sinulta kysyy.

Kerto

Kuinka järjetöntä on muistaa eletyt päivät?
Kuinka järjetöntä on kiduttaa itseään,
ajatuksilla,
mitkä turhuudessaan taakse jäivät.
Kuinka tarpeetonta on olla vahva?
Ja kuinka tärkeää on olla elämänsä syy.

Kun tahdoin olla Jumala,
olinkin epäonnistunut saatana.
Ja kun tunsin rakkautta,
tunsinkin vain vihaa.

Mutta sieltä kaikesta jostakin,
synnyn minä uudelleen.
Toistan sanat,
käännän ne päälaelleen.
Olen onni, rakkaus, elämä,
ja aivan yhdellä kertaa.
Sen olen elämälle velkaa.

Kerto

Kuinka järjetöntä on muistaa eletyt päivät?
Kuinka järjetöntä on kiduttaa itseään,
ajatuksilla,
mitkä turhuudessaan taakse jäivät.
Kuinka tarpeetonta on olla vahva?
Ja kuinka tärkeää on olla elämänsä syy.

Sitten kun kohtaan sinut,
olen aivan rauhallinen.
Mennyt on mennyttä,
katkeruuttakin vain kauhallinen.
Tahdoin olla Jumala,
mutta olinkin ihminen.
Ja loppujen lopuksi,
sellainen aivan tavallinen.

--------------------

Ko. laulun sanat olen kirjoittanut ja ystäväni J.I. säveltänyt.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Onnellinen Sinead

Sinead O´Connor todisti keikallaan Finlandia-talossa 17.5., että kun ihminen voi henkisesti hyvin, myös kaikki muu tuntuu paremmalta. Musiikki ja esiintyminen ainakin. Sinead näytti silmin nähden nauttivan esiintymisestä. Ja silloin myös yleisö nauttii.

Sineadin Universal Mother oli ensimmäinen musiikkituote, jonka olen koskaan ostanut. Tuo vuonna 1994 c-kasetti ei ole tosin säilynyt mukana elämäntaipaleissa, vaan päässyt häviämään. Ko. levyltä Sinead esitti keikalla useammankin biisin, kuten Sineadin äänelle hyvin sopiva Fire of Babylon.

Ja hyvin on Sineadin ääni tuntunut kestävän vaikeat vuodet. Sillä niitähän hänellä riitti. Sekoiltua tuli ja seottua. Painoa tuli ja lähti. Tämänkin kiertueen nimi on itseironisesti Crazy Baldhead tour.

Mutta ääni on kestänyt. Sinead on niitä harvoja artisteja, jotka kykenevät vetämään biisin ilman bändin säestystä niin, että laulu kuulostaa vieläpä enemmän mukaansatempaavalta kuin säestyksen kanssa.

Bändiä ei käy kyllä moittiminen, vetivät kuitenkin tiukkaa perusgroovea ammattilaisten ottein, vaikka kyseessä tietenkin olikin yhden naisen show. Mieleen kuitenkin tuli, olisiko keikka kuitenkin toiminut vielä paremmin jollain isolla klubilla kuin arvokkaasti penkeillä istuen Finlandia-talossa.

Sinänsä Sinead on kyllä edelleen se entinen Sinead. Tukka on edelleen ajeltu kaljuksi ja missään seksikkäissä hepeneissä hän ei esiinny. Miehekkäät farkut ja paidat voisivat olla lesboklubilta. Tosin Sineadilla on neljä lasta neljän eri miehen kanssa, joten taitaa kyllä miehet olla hänen sydäntänsä lähempänä.

Sinead on yksi ahkerampia verkkopäiväkirjan päivittäjiä ja Facebookinkin. Suomeen saavuttuaan hän esimerkiksi ihmetteli, että Suomessa saa vielä polttaa hotelleissa ilahtuneena. En sitten tiedä, onko maailmantähdille eri säännöt hotelleissa. Tavis ei saa nyt ainakaan röyhytellä.

PS. Yksi asia jäi kismittämään. Tiketistä ostamiini lippuihin oli merkitty keikan alkavan kello 17.30. Todellisuudessa se alkoi vasta 19:30. Eipä naurattanut.

Tässä muutama kännykkäkamera kuva keikalta. Jostain syystä en saa niitä ladattua suoraan blogiini.

Kuva 1
Kuva 2
Kuva 3

maanantai 13. toukokuuta 2013

Sinkku ei pärjää

On vierähtänyt tovi, kun viimeksi olen tänne varsinaisesti kuulumisia kirjoitellut. Ja eipä kai tässä ihmeempiä ole tapahtunut. Kesää puskee ja aika kuluu yhtä armottomasti kuin ennenkin. Unelmat siirtyvät, toteutuvat tai katoavat.

Sen olen huomannut tässä viime kuukausina, että kuinka vähästä ihmisen talous on kiinni. Tienaan kohtuullisesti, mutta kun yllättäviä hankintoja tulee, niin vaikeuksia tulee. Vaikka pääasiallisesti käytän joukkoliikennettä, tarvitsen autoa. Ja auton korjaaminen on kallista jos mikä, varsinkin pääkaupunkiseudulla, missä kaikki muukin on kallista.

Pääkaupunkiseudulla ollaan siinä tilanteessa, että sinkkuihmisen on vaikea saada rahojaan riittämään. Sinkkua verotetaan kunnolla ja kun ei ole toista osapuolta jakamassa ruoka- ja asumiskustannuksia, niin ei sitä herroiksi eletä. Oikein mitään yhteiskunnan palveluja et saa, mutta rahoitat osaansa aina yhtä tyytymättömiä lapsiperheitä ja kaikki muita.

Sekään ei auta, että hommaat omistusasunnon, sillä lainaa et pankista saa, ellei sinulla ole säästöjä, mutta mistä niitä säästöjä tulisi kun kaikki menee elämiseen, edes hirveästi tuhlaamatta. Itselläni on vieläpä kohtuullinen vuokra. Helsingiksi.

En jaksa ymmärtää, miksi Suomessa kaiken täytyy aina olla kallista jo vuosikymmenet. Palkkoja ei saisi nostaa, mutta kaikki muut elinkustannukset kyllä nousevat. Että onnea on asua Suomessa, mutta kallista.

Ja joo. Raha on rahaa. Tärkeintä on terveys ja perhe, mutta niukastikaan ei ole kivaa loppuikäänsä elää, kun tekee töitä elääkseen. Kohta olemme siinä tilanteessa, että naimisiin ei kannata taas mennä rakkauden vuoksi, vaan rahan takia.

torstai 9. toukokuuta 2013

Niskavuoren emäntä halusi vain rakkautta

Eräistä myyjäisistä mukaani tarttui Ylen Radioteatterin kuunnelma Niskavuoren nuori emäntä. Kuunnelma pohjautuu tietenkin Hella Wuolijoen, tuon aikansa Sofi Oksasen, näytelmään. Tässä kuunnelmassa vieläpä verrattain uskollisesti.

Lue lisää kirjablogistani.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Runo Viidakon tähtösistä

blondia sen olla pitää
hikisen kosteassa Thaimaassa
siellä monta sellaista rivoa ja huonokäytöksistä,
tyttöä, ohjelmaan päästäkseen useimmat ovat
missiprinsessaa, naisellisia ovat
kisataan luksuksesta
parista skumppalasista,
saahan sitä namussa,
pieni känni ilman kännykkää auttaa
ja kun tarpeeksi vituttaa, niin
kiva kilpakumppani haukkua nevahöördiksi
se ei ole joki
koska se ei ollut siinä lehdessä
pikkupalstalle tungosta
silikonitissit, parasta mitä tv tarjoaa?
meikatkaa tytöt meikatkaa
tissiä, pyllyä vilauttakaa
sillä sitä tv-aikaa irtoaa
muistakaa, hyvät ihmiset,
ei tämän kaiken tarvitse olla niin vakavaa

lauantai 4. toukokuuta 2013

Piafin korot sopivat Patricia Kaasille

 
Kuva: patriciakaas.net


Patricia Kaas, Helsingin Finlandia-talo 3.5.2013

Ranskalainen laulajatar, kaivosmiehen seitsenlapsisen perheen nuorin tytär Patricia Kaas piipahti Helsingin Finlandia-talossa Edith Piaf-kiertueellaan. Piipahdin minäkin kuuntelemassa Patriciaa.

Mikään Kaasin superfani en välttämättä ole, mutta täytyyhän sitä ihmisen käydä kuuntelemassa musiikkia laidasta laitaan. Hiljattain kävin kuuntelemassa ensimmäistä kertaa elämässäni punkbändiäkin, Vandaaleja. Lisäksi olen innostunut Serge Gainsbourgin elämästä ja musiikista. Tuosta ranskalaisen kähinälaulun kuninkaasta ja naisten miehestä.

Voisi kuvitella, ettei ranskalaiselta laulajattarelta ole hirveän mielikuvituksekas tai edes viisaskaan veto laulaa Edith Piafia, tuota Ranskan tunnetuimpaa pikkuvarpusta. Piafia on vaikea ylittää laulun sielukkuudessa, eikä Kaas siihen pystynytkään. Tuskin tosissaan edes yritti, sillä omasta mielestäni laulajattarien äänialatkin ovat aika erilaiset.

Kaasin konsertti olikin avoin kunnianosoitus Piafille. Siitä todistivat kankaalla pyörivät filminpätkät Piafista. Seisottipa Kaas konserttiyleisöäkin Piafin kunniaksi. No, Piafin kunniaksi meikäläinenkin sai perseensä ylös penkistä. Taustanauhojen vaikuttivinta antia oli kuitenkin hurjasti ikääntynyt Alain Delon, jonka kasvot ovat sielukkaat kuin mitkä.

Patricia Kaasin keikan alku ei luvannut hyvää. Sekä yleisö että Kaas tuntuivat olevan hieman jähmeänä ja laulutkin olivat Piafin repertuaarista kepoisemmasta päästä. Tunnelma kuitenkin tiivistyi loppua kohden, yleisön jähmeyskin katosi, kun Kaas päätti antaa kielikylvyn suomalaisyleisölle. Jähmeää, ellei kiusallista, mutta toimi.

Kaas ei välttämättä ole tyypiltään mikään suloinen, valloittava naapurintyttö, vaan estradien kuningatar, joka on ammattilainen, eikä ehkä mikään jännitysmomentti siinä mielessä, saako vedettyä keikan läpi kiukuttelulta. Mikään etäinen jumalatar Kaas ei kylläkään ole. Omalla tavallaan Kaas oli jopa hauska tulkattuine lavaheittoineen. Eivätkä Piafin laulutkaan taivu kansan laulattamiseen herkästi, vaikka Kaas sitä yritti, kuten jo mainitsin.

Kuten arvata saattaa, ranskalaiset osaavat ladata konserttiin draamallista performanssia, mutta itse en oikein tanssiosuuksista syttynyt. Toki korkeissa koroissa lipuvaa lähes viisikymppistä Kaasia on miellyttävää katsella ja kuunnella.

Minä kun rakastan sanoja, menetin osan nautinnosta, kun en ymmärrä ranskaa, mutta kun se ei antanut häiritä, niin musiikki soljui mielessä kivasti. Omalla tavallaan saattoi kuvitella, että jopa itse Piaf olisi ollut läsnä.
Gadgetissa oli virhe