Merde!

Elämäni ei ole kiinni siitä, tuleeko Tuntematon sotilas televisiosta hiukan myöhemmin vai ei. Järkevästi ajatellen homma oli vain täysin järjetön.

Yle säikähti minulle entuudestaan tuntematonta virastoa, Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskusta, jonka tehtävänä on ilmeisesti suojella lapsia vahingollisilta vaikutuksilta, ja Tuntematon siirrettiin Ylen vähemmän katsotulle kanavalle. Yle tosin paikkasi päätöstä hyvällä tavalla esittämällä miltei heti perään vähemmän arvostusta osakseen saaneen uuden Tuntemattoman.

En jaksa ymmärtää, että miten lapset olisivat yhtäkkiä vaikutuksille alttiimpia kuin ennen. Todellisuudessa arkielämä on valtaosalle lapsista huomattavasti suojatumpaa kuin ennen. On tekopyhää ajatella yhden elokuvan musertavan lapsen maailmankuvan niin, että tämän psyyke romahtaisi. Varsinkin jos on niin siloiteltu versio sodasta kuin vanha Tuntematon sotilas on.

Suomessa on jo kauan sitten kadonnut tolkku kaiken kieltämisessä. Meidän pitäisi elää maailman parhaassa demokratiassa, mutta maassa rajoitetaan kaiken maailman suosituksilla ja kielloilla enemmän kuin Valko-Venäjällä. Hulluinta kyllä, nimenomaan sellaisia asioita rajoitetaan, jotka eivät ole ennenkään ketään haitanneet.

Sellaisessa maassa, jossa edes joululauluja ei saa kouluissa vapaasti laulaa, alkaa olla jotain pahasti vialla. Kun ymmärretään kaikkia, ei todellisuudessa ymmärretä ketään. Kenenkään ei-kristittyyn kirkkoon kuulumattoman lapsen elämä ei romahda siitä, että hän kuulee joululauluja.

Kouluissa ja muiden lasten hyvinvointiin vaikuttavissa virastoissa on ilmeisesti astunut remmiin sukupolvi, joka on menettänyt otteensa todellisuuteen ja etenkin menneisyyteen. He haluavat muokata väkisin Suomea ja suomalaisia mieleisekseen.

Omalla tapaa mieleen tulee jopa 20- ja 30-lukujen Suomi, jossa köyhälistön kakaroista yritettiin piiskalla tehdä Valkoisen Suomen urheita sotureita. Nyt lapsista halutaan ilmeisesti muokata kaikkea ymmärtäviä ja kaikkea ymmärtämättömiä, todellisuudesta vieraita ja todellisuudelta suojeltuja historiattomia pikkukansalaisia.

Näiden kasvattajien kynsissä he oppivat kyllä sen, että osaavat kyllä vaatia itselleen lääketieteellisesti ei-perusteltua erityisruokavalioita koulussa itselleen sujuvasti, mutteivat tiedä mitään siitä, millaista koettemusta ihmisten elämä on ollut ja joidenkin ihmisten elämä yhä on Suomessa.

Kommentit

Suositut tekstit