perjantai 29. kesäkuuta 2012

Esa muuttaa taas


Vuoden päivät olen etsiskellyt uutta kämppää. Välillä ajattelin ostaa kämpän, mutta jänistin, en oikein luota siihen, että työt jatkuisivat loputtomiin, vaikka tällä hetkellä hyvältä näyttää töiden suhteen. Ei oikein innostanut ajatus, että minulla olisi velkainen talo käsissä, joka olisi sitten pakko myydä, että saisi edes tukia.



Se tuli huomattua, että "yleishyödyllisiltä" vuokranantajilta on kohtuullisesti tienaavan sinkkumiehen mahdoton saada asuntoa. Sinkkumies taitaa muutenkin olla valtaosalle vuokranantajista kauhistus. Mielenkiintoiselta tuntuu, että maksat kunnallisveroa, mutta et saa kunnallista vuokra-asuntoa sitten millään, vaikka maksat itse vuokrasi. Edes niitä kalliimpia.



Aluksi ajattelin muuttaa maalle ja kävinkin katsomassa yhtä kämppää Siuntiossa. Se sattui vain olemaan remontissa, vaikka siitä ei ilmoituksessa mitään mainittu. Ja kun ajelin sinne, pitkä työmatka alkoi mietityttämään. Mutta jos joskus jään työttömäksi, muuta maalle, työttömänä en kaupungissa sinnittelisi.



Muita asuntoja en päässyt edes katsomaan ja välillä uskoi loppui hakemiseen niin, etten edes jaksanut hakea kämppää. Lopulta löysin tuttavan kautta kämpän Helsingin keskustasta. Eli nyt muutan elokuun alussa keskustaan.



Vähän yllättävä käänne tämä lähiöissä ikänsä asuneelta pojalta on. Ehkä tämä elämänmuutos avaa muutkin hanat. Olen omasta mielestäni ollut viimeisen vuoden jumissa monen eri asian kanssa. Jotain tarttis tehdä.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Ärsyttävimmät tv-mainokset


Jatketaan hetki mainostamisen parissa. Juhannuksena minua piinasi tämä tv-mainos. Ja kun en voinut olla laulamatta mukana, ärsyyntyivät muutkin. 







Pullava teki muuten niin hyvin kauppansa juhannusruokapöydässä, etten ehtinyt saada yhtään siivua.



Entäs tämä mainos sitten. Kuulemma lasten suosikki.







Vaikka olen vahvasti sitä mieltä, ettei faxin aika ole ohi. Taidan hommata vielä oman faxin.







Tällä puolestaan saadaan kansa hoikaksi. Perjantaipulloakaan kun ei voi mainostaa.







Ja muistatteko vielä tämän klassikon...

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Mitä saa mainostaa ja millä tavoin?


Suomessa viranomaiset eivät ole milloinkaan niin vihattuja tai pidettyjä, kun he ovat kieltämässä jotain. Suhtautuminen riippuu siitä, onko itse asian puolesta tai vastaan.



Viime aikoina olemme seuranneet taistoa alkoholimainonnasta. Me aikuiset olemme jo lostcaseja, eikä meistä kukaan ole kiinnostunut, dokaammeko itsemme hengiltä vai emme. Mutta nuoristapa on.



Ulkomainosyhtiö JCDecaux varsinkin lähti ärhäkkäästi puolustamaan alkoholimainoksia katukuvassamme. Alkoholinvastaiset liikkeet tietysti vastasivat, että moiset täytyisi saada katukuvasta pois. Valvira puolestaan kiitti luojaansa, että nyt päästään katumainosten kimppuun, että saataisiin edes hetkeksi pois huomio kiusallisesta valelääkärijupakasta.



Minä en usko, että nuoret kittaavat pelkästään sen takia, että he näkevät kivoja ja hauskoja alkoholimainoksia. Vaikutusta sillä toki on, mutta kyllä se dokaamisinto lähtee ihan muualta. Siinä missä harjaantunut juoppo kiskoo jo sen takia, ettei muutakaan osaa tai keksi vapaa-ajalleen, nuorelle alkoholi on jännä asia.



Kännissä olet ääliö-kampanja olisi todellisuudessa purrut paremmin aikuisiin kuin nuoriin, joihin se kohdistettiin. Jokainen aikuinen häpeää (vaikka muuta väittäisi) törttöiltyään kännissä. Nuorille kännisekoilujen kertominen on tiettyihin ikävuosiin asti taas ylpeilyn aihe. 



Minulle on sinänsä sama, mainostetaanko alkoholia ja tupakkaa tai turmiollisia ruokia lainkaan. Ne yleensä löytävät ottajansa muutenkin. Jossain vaiheessa tulee vain vastaan se kysymys, että mitä sitten saa mainostaa ja millä tavoin. Seksillä myydään lähes kaikkea jäätelöistä deodorantteihin, joten jos alkoholimainos väittää, että kännissä käy flaksi, ei se erotu joukosta.



Tosin todellisuudessa kännissä harvemmin käy flaksi. Ainakaan miehellä.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kerjäläistyttö ja minä


Puistolan aseman alikulussa istuskeli yhdessä vaiheessa jo aikaisin aamusta kerjäläistyttö. Yleensä kerjäläiset istuvat passiivisena ottamatta mitään kontaktia ohikulkeviin ihmisiin siinä missä ohikulkevat ihmisetkään eivät ota heihin mitään kontaktia. Välttelemisen taktiikka toimii puolin ja toisin, mutta kerjäläiset laskevatkin niiden ihmisten varaan, jotka eivät kulje ohi.



Tämä tyttö, olisiko noin 15-vuotias tervehti aina iloisesti kun kävelin asemalle sanoen: Moi! En tiedä, onko tämä ainoa sana, jonka hän suomea on oppinut. Ehkä. Ensimmäisellä kerralla miltei säikähdin. Eihän minua tervehdi koskaan tuntemattomat suomalaisetkaan ihmiset. Muuten nyt oli vaikea kokea nuorta tyttöä uhkaavana.



En oikein tiennyt miten suhtautua, mutta koska useimmiten osaan käyttäytyä ystävällisesti ystävällisesti minua kohtaan käyttäytyviin ihmisiin, vastasin tervehdykseen. Totta kai arvelin, että nyt seuraa jotain ja seurasihan se. Tyttö pyysi tupakkaa. Kieltäydyin antamasta. Ei niinkään siksi, että tyttö on kerjäläinen, vaan hänen ikänsä takia. Tupakkakoukkuun kun ei minusta tarvitse nuoren antautua, vaikka tyttö todennäköisesti oli polttanutkin jo useamman vuoden.



Seuraavina aamuina tyttö ei enää pyytänyt mitään, mutta tervehti iloisesti. Hän tuntui niin vähän aggressiiviselta, että epäilin tuon tulevan toimeen. Eihän Suomessa saa yhtään mitään, ellei vaadi. Kuinka paljon tuossa iloisuudessa oli näyttelemistä. Varmasti oli. Mutta tyttö ei vaikuttanut millään tavoin kärsivältä, toisin kuin vanhemmat Romanian kerjäläisnaiset.



Joskus yritin vilkuilla, näkyykö tytön ympärillä häntä riistäviä sukulaismiehiä tai miten Romanian kerjäläisten hierarkia nyt meneekään. En nähnyt. Nyttemmin tyttö on kadonnut. Onko hän palannut takaisin Romaniaan? Tuskin. Tekeekö hän bisnestä kansainvälisen rikollisuuden laskuun? Ehkä. Miksi hän on täällä? En tiedä.



Kerjäläisten tulo Suomeen on ollut muillekin yhtä hämmentävä ilmiö. Minä en kykene ketään vihaamaan sen takia, että hän kerjää. Enkä siedä sitä, että minulta aggressiivisesti vaaditaan tai tuputetaan jotain. Mutta en kyllä kykene sulkemaan silmiä siltäkään, kun nuoret hyvin pukeutuneet "kerjäläismiehet ja katusoittajat" putsaavat useimmiten lukutaidottomat kerjäläisnaiset. On sinisilmäistä kuvitella, etteikö heitä riistettäisi, eikä minusta sellaista pitäisi suomalaisessa kulttuurissa hyväksyä ja katsella.



Mitään muuta ratkaisua ei ole keksitty kuin kerjäämisen kieltäminen. Sinisilmäinen ratkaisu jo syntyessään.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Jaksatko vielä Suomiuudistua?






Ei muuta kuin uudistumaan. Älkää välittäkö irtisanomisista, teidän täytyy vain uudistua. Jos sinut irtisanotaan, maallemme jää kuulemma mahtava pääoma.  Ymmärräthän sen, tahtoo pääministeri sanoa.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Julkisuuden vihaamat


Olen monen muun turhan asian lisäksi viime päivinä pohdiskellut sitä, että mikä ihme tekee Jussi Halla-ahosta niin poikkeuksellisen persoonan, ettei kulu viikkoa, ettei mies olisi otsikoissa. Tämä kuivakkaan ellei peräti ylimielisen oloinen keski-ikää lähestyvä mies ei minusta olisi välttämättä tämän valtakunnan ykköspoliitikkojulkkis. Mitä itse olen lukenut Halla-ahon kirjoituksia hänen "kohublogissaan", ne vaikuttavat yksinkertaisesti tturhan tieteellisen tylsiltä makuuni.



Okei, Halla-aho on maahanmuuttokriittinen ja se on kirjoittanut blogiinsa maahanmuuttopolitiikkaa arvostelevia kirjoituksia. Eipä tuo tänä päivänä ihmeellistä ole. Se sai tuomion ja arvosteli, että tämä on vain muutaman tuomarin mielipide. Eikö niin tee jokainen tuomion saanut? En ole kuullut vielä yhdestäkään tuomitusta, joka olisi tyytyväinen tuomioonsa, ellei tuomio ole vapauttava.



Jussi Halla-ahosta on tehnyt vihatun hänen taustansa. Halla-aho on tohtori, muttei ajattele, niinkuin sivistyneistön tulisi ajatella. Hänen mielipiteensä ovat kuin kansalta, joka ei missään tapauksessa pidä maahanmuuttopolitiikkaa onnistuneena. Mutta mikään kansanmies Halla-aho ei todellakaan ole.



Joskus aikanaan pidin Perussuomalaisten tuloa politiikkaan tervetulleena ilmiönä, oli hyvä, että poliitttisen korrektiuden lisäksi tuli  haastaja, joka puhuu, miten tykkää. Innostukseni on lopahtanut, en oikein jaksa ikuisia mediamarttyyri-juttuja, mitä lähes jokainen perussuomalainen poliitikko viljelee. Ei Perussuomalaiset voi rakentaa tulevaisuuttaan siihen, ettei media kirjoita, niinkuin he haluavat. Ei media matele muidenkaan puolueiden edessä, vaikka sitä Perussuomalaisten on vaikea uskoa. Median tehtävä kun on suhtautua kaikkiin puolueisiin kriittisesti.



Stephen Elop taas on mies, jota kaikki rakastavat vihata. Tämä valtameren takaa tuotettu teknokraatti kun on saanut epäkiitollisen tehtävän irtisanoa Nokiassa. Vähemmän fiksumpikin ymmärtää, että Nokian suuruuden päivät ovat ohitse, eivätkä ne koskaan palaa, ainakaan entisenlaisina. Kukaan ei halua menettää työtään, mutta Nokian on kutistuttava sen tason yhtiöksi, mitä se todellisuudessa tänä päivänä on.



Elop itse vaikuttaa klassiselta saneerrajalta. Silmälasipäinen, etäisenoloinen keski-ikäinen mies, jota kukaan ei rakasta rakastaa. Muistuttaa elävästi Keskustan uutta puheenjohtajaa, joka taatusti innostaa yhtä vähän kansaa kuin Elop. Jonkinlainen siivoustehtävä lienee tuon Sipiläkin osaksikin langetettu.



AKT:n ex-puheenjohtajan Timo Rädyn tapauksessa olisi toivonut edes jonkin asian paljastuvan valheeksi, mutta ei. Ukko suhmuroi sihteerilleen kämpän yms. Mies esitti sitkeästi marttyyria, mutta ei sitten loppujen lopuksi löytynyt marttyyriudelle katetta. Minun kuvaani ammattiyhdistysliikkeen nykytodellisuudesta jupakka ei yhtään parantunut.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Yhteydenpitoa kuolleiden kanssa?


Katri Helena kertoi jommassa kummassa iltapäivälehdessä, kuinka hän on pitänyt yhteyttä kuolleen poikansa kanssa. Niin kiva kun näihin tarinoihin yhteydenpidosta kuolleiden kanssa olisi kiva uskoa, niin en usko. Minuun ei ole yksikään kuollut ottanut yhteyttä, olen varsin avoin tälläiselle ajatukselle, vaikka ette sitä heti uskoisikaan.



Ihmisen elämä on pisimmilläänkin lyhyt ja rakkaiden ihmisten kanssa saamamme yhteinen aika vieläkin lyhyempi. Useimmiten emme edes kykene ennustamaan tuon yhteisen ajan määrää. En ihmettele, että monet ihmiset haluavat uskoa kommunikoineensa kuolleen läheisensä kanssa, enkä millään tavoin tuomitse, jos joku kokee näin tapahtuneen. Lohtu se on sekin.



Se, että ihminen kuolee, on luonnon raju toimenpide lopettaa elämä, jonka taas on väistämätöntä päättyä. Me ihmiset olemme riittävän älykkäitä tajuamaan elämän rajallisuuden ja siksi ajatuksemme harhailevat helposti todellisuuden ulkopuolelle. Me kykenemme luomaan maailmoja ja tunteita sisällemme ja kykenemme vielä uskomaan näihin, aivan kuin ne olisivat totta.



Olen minäkin kuolleita nähnyt. Todellisuudessa, mutta paljon enemmän unissani, läheisiä ja vähemmän läheisiä ihmisiä. Minään yhteydenpitona en näitä uniani pidä, vaan käsittelen niissä enemmän kuolleisiin liittyviä asioita ja tapahtumia.



Usein yritän auttaa heitä, jos he ovat apua eläessään tarvinneet, tuloksetta. Tai jos olen halunnut heille jotain sanoa, mitä en ole sanonut heille heidän eläessään, yritän sanoa unissa. Kuolleet ihmiset kuolevat lopulta unissanikin, enkä saa sanotuksi edes haluamiani asioita. Näillä unillani yritän parantaa itseäni, ne eivät ole kuolleiden kutsua tai yhteydenpitoa minuun.



Sen lupauksen voin jo tehdä, että jos kuoleman jälkeen voi todella ottaa yhteyttä eläviin, niin sen aion tehdä. Mutta jos minusta ei kuulu mitään, niin silloin voitte jo uskoa, että kuolleet eivät voi olla yhteydessä eläviin.



En edes usko mihinkään uusiin syntymiin ja parempaan elämään jonain muuna ihmisenä kuoleman jälkeen.  Ei ole olemassa mitään karmaa tai muutakaan tapaa kerätä itselleen parempaa elämää eläessään tai kuoleman jälkeistä elämää varten. On vain sattuma ja ne teot, joita teet.



Jos maalliset jäänteeni saavat maatua rauhassa haudassa, palaan kyllä maan kiertokulkuun, vaikka onkeen ripustettavana matona. Toivottavasti minut syö sitten oikein komea körmyselkäahven.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Mick-setä ei puhu elämäkertakirjureille


Olen kahlannut elämässäni lukemattomia ja taas lukemattomia rockelämäkertoja. Jotkut ovat jääneet mieleeni, jotkut eivät ja jotkut tuntuivat ihan mukiinmeneviltä. Viimeksimainituksi voi luonnehtia myös Marc Spitzin Jaggeria.



Lisää voit lukea kirjallisuusblogistani.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Runoja maineesta, kunniasta ja julkisuudesta


Tässä viimeisimpiä runojani:



----------------------------------------------

Sinivalkoinen maisema.


Poissa lehdet poissa.

Minä matkaan jonnekin töihin.

Runoilla ei elä,

on jaksettava olla ihminen.



Terve Caesar,

me kuolemaan menevät

tervehdimme sinua.



Tärkeintä olisi,

että ihmiset tietäisivät,

etten haluaisi

kenellekään pahaa.

Sanottakoon, mitä sanotaan,

ihminen on ihmiselle hyvä.



--------------------------------- 



Kirjakaupassa vuosikymmeniä

julkisuudessa ollut julkkis

signeeraa kirjaansa,

jota kukaan ei halua ostaa.

Tämä sanavalmis räpätäti

karkoitti asiakkaat,

tai niitä ei ollutkaan.

Se ei tällä kertaa neuvo tai ojenna,

vaan opastaa

palkkansa vuoksi kärsivää apulaistaan

elämänohjekirjansa kalutulla ohjeella:

Älä polta, älä juo, niin elät vanhaksi.

En tiedä. Haluanko.



------------------------------------------



Kaupunki sulkee minut sisäänsä.

Monta epätoivoista,

jotka etsivät kuulijaa,

muistaen uhkailla:

Rikosilmoitus

tai 500 euroa.

Hulluja on vaikea auttaa,

hulluksi on helppo tulla.



-----------------

Vaali-ilta. Kansa ratkaisee tai rankaisee.

Kuka saa niskaansa rakkauden, kuka typeryyden.

Minä juoksen sopulina julkkisten perässä,

jotka tottakai haluavat olla voittajien joukossa,

poseerata kuvissa tai vain vihata häviäjiä.



Minä olen huono perässähiihtäjä,

vielä huonompi vihaaja.

Paremmin haistan,

missä valhe ja teennäisyys asuu.



------------------------- 

 



Olisin halunnut syntyä kauniiksi,

moni miettii, pohtii vaihtoehtojaan.

Olisiko minusta ollut malliksi,

näyttelijäksi, missiksi.

Jos olisin syntynyt kauniiksi,

olisi kaikki ollut mahdollista.

Mutta kun olen ruma.

Olen ruma.

En minkään arvoinen

käsiteltyjen kuvien kauniissa raameissa.



-----------------



Laulan itseni kuuluisuuteen.

Kerron keikoistani Facebookissa ja Twitterissä.

Muistan olla ystävällinen oikeille ihmisille ja oikeille medioille.

Kerron itsestäni sopivia määriä,

sopivia asioita,

näin minulle neuvottiin.

En vain menesty, sillä minulla ei ole persoonallisuutta,

omaperäisyyteni on muiden luomaa.

Hehän sanoivat, että minun pitäisi olla heille kiitollisia.

Sillä kuka tahansa, koska tahansa,

haluaisi ottaa paikkani

valjuna, rakennettuna hahmona

oikeissa lehdissä,

sillä minusta ei tule koskaan legendaa. 



---------------------------------------- 

 



Kaljajuopon kyyneleet.

Jonkun on vuodatettava nekin.

Jollekin on kansan naurettava.

Kaljajuopon on tasaisin väliajoin

muistettava kertoa lopettaneensa ryyppäämisen

ja elävänsä täysillä raitista elämää.

Kaljajuopolle soitetaan,

kun kaivataan mennyttä draamaa,

koska se toimii paremmin kuin nykyinen näytelty draama.

Menneellä draamalla kaljajuoppo pysyy otsikoissa,

kaljajuopon uusi elämä ei kiinnosta,

koska kaljajuoppo on sielumme peili.



------------------------------------- 

 



Tissivakoa, tissivakoa,

viikonlopun lehdet ovat täynnä

tyttöjen tissivakoa.



----------------------------- 



Kaunis, kauniimpi, kuollut.

Tie ikuiseksi kaunottareksi.

Kauneus rapistuu,

ellei kuolemasi yllätä ensin.

Ellet sitä kaivannutkin.

Salarakkaana rakkaasi eroa odottaen.

Älä huoli.

Minä kirjoitan siitä, miten sinulle kävi.

Muistutan ihmisiä tasaisin väliajoin,

kuka olit ja miksi kuolit,

miksi yhä sinua rakastamme.

Minä en ole ikuinen,

mutta luon ikuisuutta.

Saavutus on se sekin. 



-----------------------------------------------



Kuuntele sydämesi ääntä

juopunut mies neuvoo toimittajaa kapakassa.

Juopuneilta voisi oppia monia asioita,

jos heitä kuunneltaisiin.

Oppisi kuinka vihata,

suuttua, tapella lakkaamatta,

kunnioitusta vaatien ja itsesäälissä rypien. 



-----------------------------------



Diskoravintolassa

suoraan Kosmoksesta.

Iskelmätähti lehahti

lavalta pöytään.

Mistäkö puhuttiin?

En muista.

Oliko hauskaa?

Oli ja ei.

Musta hansikkaani katosi.



------------------------------------------------



Annoin 108 orgasmia,

kertoi julkkisliikemies.

Vai saiko 108 orgasmia kuitenkin?

Tarinoita on monenlaisia,

seksiin liittyvät

vain kiinnostavat eniten.



-------------------------------------------



Joskus hulluuden

tajuaa parhaiten,

kun kiimainen kirjapainomies

soittaa ja tenttaa,

miten saa yhteyden

seksi-ilmoituksen

rivoon, vanhaan rouvaan.



-------------------------------------



Minä en kuule,

en kuuntele.

Jouduin pakenemaan punaviinillä (poikkeuksellisesti)

unien armoille

hotellihuoneen ilmastoidun kokolattiamaton

ärsyttäessäni kurkkuani.

Ei siinä voi muuta kuin sammua,

haaveisiin nukahtaa.


sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Olenko tuomittu pessimistiksi?


Chileläissyntyinen kuvaajani kummasteli tässä taannoin, että tuppaan ajattelemaan kahdesta toteutumisvaihtoehdosta sitä negatiivisinta. Myönnän kyllä.



Olen yrittänyt tsempata itseäni positiiviseen ajatteluun tavalla jos toisellakin, mutta huonoin  tuloksin. Eipä tässä muuta voi todeta, että syntyykö ihminen ajattelemaan negatiivisesti vai positiivisesti. Suomessa negatiivista ajattelua ei katsota kieroon, yltiöpositiiviset tyypit suorastaan ärsyttävät ihmisiä. Joten ei täällä suurta huomiota herätä, vaikka rämpisi koko elämänsä läpi negatiivisin ajatuksin varustettuna.



Mutta ei elämä pessimistinä helppoa ole. Päinvastoin. Kyllä jokainen ihminen haluaisi ajatella asioista hyvää, mutta jos ei vaan siihen useimmiten pysty, kuten minun tapauksessani, niin minkäs teet. Huumorintajuton en kuitenkaan ole, enkä edes hirvittävän vakava ihminen. Minulta vain puuttuu kyky positiiviseen ajatteluun ensimmäisenä ajatuksena. Osaan kyllä iloita asioista onneksi jälkikäteen, vaikka en heti positiivisinta vaihtoehtoa ajattelisikaan.



En tiedä, missä vaiheessa minusta tuli positiivisuuden "vihollinen".  Mitään tiettyä hetkeä jolloin muutuin ei ole. Ja olinko edes hirvittävän positiivinen lapsenakaan. Eikö minulle annettu ollenkaan positiivisuuden eväitä, vai enkä ole osannut ottaa niitä vain vastaan?



On kausia, jolloin pahimman vaihtoehdonkin vatvominen saa väistyä. Esimerkiksi jos on rakastunut tai asiat rullaavat erinomaisesti. Ja aina edes jaksa ajatella liiemmälti, vaan elää, mikä olisikin järkevintä. Kaikille asioille ei voi mitään, ajatteli sitten positiivisesti tai negatiivisesti.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Liian lyhyet hameet villitsevät - mutta kenet?


Mikään ei ole niin varmaa, että kun kesä koittaa, niin jossain kouluissa havahdutaan, että teinitytöt pukeutuvat turhan niukasti. Niin tänäkin vuonna. Sitten koulusta lähetetään vanhemmille kirje, että pukekaa niille tytöillenne nyt enemmän päälle ja seuraavana hetkenä vanhemmat vinkkaavat tästä kirjeestä medialle.



On jälleen syntynyt keskustelu siitä, että pitäisikö kouluissa olla käytössä koulupuku ja tyttöjä kieltää pukeutumasta liian paljastavasti. Ja mielipiteitä on yhtä monta kuin ihmistäkin, mutta yleensä ollaan joko jyrkästi puolesta tai vastaan.



Poikien liian paljastavasta pukeutumisesta ei ole kukaan huolestunut, vaikka nykymuodin mukaisesti farkut roikkuvat miltei nilkoissa kalsareiden pilkottaessa avoimesti esillä. Poikia ei perinteisesti haluta suojella pahoilta asioilta samoin kuin tyttöjä. Poikien odotetaan puolustavan itseään jo varsin varhaisessa asiassa ja oletetaan, ettei heitä käytettäisi seksuaalisesti hyväksi samoin kuin tyttöjä. Hyväksikäytön pelostahan tässä paljastavan pukeutumisen pelossa ja kohussa on viime kädessä kyse.



Tyttöjen napapaidat ovat siis suurempi huolenaihe. Syykin on selkeä, kyse on eräänlaisesta Lolita-myytistä, joka samaan aikaan ilmeisesti kiehtoo ja pelottaa joitain ihmisiä. Olisiko kyse myös siitä, että jotkut aikuiset miehet itse pelkäävät vilkuilevansa paljastavasti pukeutuneita teinityttöjä tietäen sen kielletyksi tai vähintäänkin sopimattomaksi asiaksi.



Sitäkin sopii ihmetellä, että miksi elämme sellaisessa yhteiskunnassa, missä jopa 12-vuotiaat tytöt vetävät napapaitoja ja mikroshortseja päälleen. Tätä ongelmaa ei ollut olemassakaan omassa varhaisteini-iässä parikymmentä vuotta sitten, joten viime aikojen ilmiöitähän tämä on.



Hommahan menee niin, että jos teiniä käsket pukeutumaan jollain tavoin, niin hän taatusti pukeutuu juuri toisin. Me kun emme elä enää aikoja, jolloin vanhemmilla oli ehdoton määräysvalta lapsiinsa. Välilä tuntuu, että miltei päinvastoin. Yleensä väitetään, että tytöt villitsevät teinipojat paljastavalla pukeutumisellaan. Näin varmasti osittain onkin, mutta teinipojan villitsemiseen ei muutenkaan tarvita järin paljastavia asusteita. Sen verran vahvasti hormoonit hyrräävät.



Ironista kyllä, yleisesti pelätään, että Suomen kouluihin ilmestyvät tyttöjen päälle burkhat, nuo kaiken peittävät kaavut. Eli siis liian peittävästikään ei saisi pukeutua. Minulla olisi idea. Annetaan tyttöjen pukeutua niin kuin he itse haluavat, kunhan järki pysyy päässä. Viimeistään vanhempien pitäisi kuitenkin huolehtia, että lapsi pukeutuu kuin lapsi, eikä aikuinen ihminen.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Viikon musiikkiajatus: Metallica "Mama said"






Metallica konsertoi Suomessa yhdeksättä kertaa tänään. Se on megaluokan bändille saavutus sinänsä. Itse en ole bändiä nähnyt vielä kertaakaan. Ei ole vain tullut mentyä. Metallica on itse asiassa käynyt Suomessa jo niin useasti, ettei sen vierailuista uutisoida enää kovinkaan näyttävästi.



Metallican lahja musiikkimaailmalle taitaa olla se tosiasia, että tämä bändi viimeistään popularisoi hevimusiikin. Toki se teki sen muuttamalla linjaansa hevimätöstä melodisemmaksi yhdellä eniten myydyistä hevilevyistä eli tietenkin Black albumilla, jossa on hittejä toisensa perään.



Blackin jälkeen on tehtykin vaihtelevantasoisia levyjä, vaikkakaan saatu megasuosio ei ole koskaan täysin kadonnut. Ei ainakaan keikoilta. Metallicakin kohtaa/on kohdannut ns. Rolling Stones-ilmiö. Keikalla käy koko perhe isoisästä lapsenlapseen. Niin sitä vain käy kun on kauan kuvioissa, eikä biisit ole epäsosiaalisemmasta päästä. Ei kukaan pysy kapinallisena ikuisesti kun ikää tulee. Se on elämän julma ja helpottava laki.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Avoin kirje ylioppilaille


Älkää välittäkö, vaikka kaikki väittävät, ettei ylioppilastutkinnolla ole enää merkitystä. On sillä, sinulle itsellesi. Elämä on suorittamisen summa ja jos olet selättänyt ylioppilaskirjoitukset kunnialla, se on saavutus sekin. Vaikka olisit lukiovertailujen huonoimmass lukiossa, ei sillä ole merkitystä. Elämäsi näyttää, mitä sinusta tulee.



Se sinun täytyy muistaa, että ylioppilaana et pääse elämää pakoon. Sinun elämäsi on vasta alussa. Koet monia pettymyksiä, mutta sinun on uskottava, että juuri sinulle kaikki on mahdollista. Minä en sitä ylioppilaana tehnyt ja elämäni on ollut erimuotoista kamppailua, eniten omaa itseäni vastaan. Joten usko itseesi. Kaikki on näin helpompaa.



Sinä olet elänyt varsin erilaista maailmaa kuin minä elin. Sinä olet kasvanut Googlen ja konsolipelien keskellä, siinä missä minulle kirjasto oli vielä tärkein tiedonlähde. Sinun lapsuudessasi Suomi on ollut osa EU-perhettä siinä missä minun lapsuudessani varjeltiin puhumasta Neuvostoliitosta. Kaikki on muuttunut kovin nopeasti.



Se ei ole kuitenkaan muuttunut, että maamme pyörii suorittamisen ja numeroiden perusteella. Vaikka et saanutkaan kuutta ällää, älä masennu. Ne, jotka oikeasti luovat uutta, eivät menesty perinteisissä taidonmittaamiskokeissa. Saatat näyttää kyntesi vaikka missä.



Mikä tärkeintä. Älä masennu, vaikka muut niin haluaisivat. Sinä elät itsellesi ja muita varten.



Suomen opetusjärjestelmä on monella tapaa taantunut. Yliopistotutkinnon voi suorittaa tietämättä minä vuonna Suomi on itsenäistynyt. Toivottavasti sinä sen tiedät. Meidän opetusjärjestelmämme on kuulemma vielä tutkitusti maailman paras. Olen huolissani, mutta en juuri sinusta.



Sillä sinä pärjäät, kunhan uskot niin.



Joudut vielä elämässäsi monien epäoikeudenmukaisuuksien kohteeksi, mutta älä anna niiden lannistaa. Ne kasvattavat sinua, huomaat sen jälkikäteen. Älä kuitenkaan vaivu vihaan ja katkeruuteen, se syö sinua sisältä. Mutta älä anna kenenkään kävellä ylitsesi, se on kaikkein tärkeintä. Sillä jos alistut, saat alistua loppuelämäsi.



Valkolakkisi on valkoinen ja puhdas täytyisi sielusikin olla. Oma sieluni ei ollut enää iloinen valkolakin saadessani, mutta sinun täytyisi olla. Elämäsi on siten paljon helpompaa.



Älä anna koskaan periksi. Ehkä hetkeksi, mutta jatka taistelua. Loppuun asti. Niin minäkin olen tehnyt. Vaikka et aina uskoisi parempaan ja elämään, niin muista, että sinulla on vain yksi elämä. Se sinun täytyy elää, oli se sitten lyhyt tai pitkä.
Gadgetissa oli virhe