Vaalivalvojaisista presidenttianalyysiin


Ajattelin, että en kirjoita presidentinvaaleista mitään, kun jokapaikka on muutenkin aihetta täynnä. Kävin työni puolesta Väyrysen, Soinin ja Haaviston vaalivalvojaisissa, joten kai minullakin on aiheeseen jotain annettavaa.


Pekka Haaviston nousua toiselle kierrokselle on pidetty yllätyksenä, mutta ei se minua yllättänyt. Haaviston kannattajien kampanjointi on ollut lähes fanaattista sosiaalisessa mediassa viime viikkoina. Eikä siinä mitään pahaa, jokainen kannustakoon omiaan. Muiden ehdokkaiden kannattajat ovat jääneet täysin varjoon sosiaalisen median käytössä. Haavisto sai myös suvaitsevaisuuden aallon taakseen, vaikka samaa sanomaa välittivät vahvasti myös Lipponen, Arhinmäki ja Biaudet.


Enemmän olen yllättynyt Väyrysen saamasta korkeasta äänimäärästä kuin Haaviston. Väyrysen kaatoi lopulta kepulaisten ikuisuusongelma, suuret kaupungit eivät kepun ehdokkaista innostua. Piipahdin Väyrysen vaalivalvojaisissa ja tunnelma oli varsin hillitty toisin kuin Tavastialla Haaviston vaalivalvojaisissa.  Tavastia oli taas ääriään myöten täynnä ja kannustus jotain aivan muuta kuin Väyrysen ja Soinin huomattavasti hillitymmissä juhlissa.


Korviin tosin särähti Haaviston kannattajien uho tupakkapaikalla, jossa kehuskeltiin, että nyt sitten näytettiin persuille ja wttä kuinka olin huolissani, mihin tämä maa on menossa. Haavisto on aidosti suvaitsevainen ihminen, joka kahvittelee jopa Teuvo Hakkaraisen kanssa, mutta osa hänen kannattajistaan ei sitä kuulemani perusteella ollut. Varsinkin kun viime tietojen mukaan Haaviston taakse olisi myös tulossa persuja.


Shamppanjaa Haaviston juhlissa haettiin tiskiltä ja julkkiksia oli tupa täynnä. Vähän tuntui, että tulinko nyt sitten seurapiiritapahtumaan, vaiko asiallisen ja itseään korostamattoman Haaviston vaalivalvojaisiin. Kyllä karvalakkikaveri olisi siellä tuntenut aika ulkopuoliseksi olonsa. Tosin laaja julkkiskannattajakunta on osaltaan tuonut Haavistolle nostetta ja on muiden ehdokkaiden häpeä, jos eivät samalla skaalalla ole julkkiksia taakseen saaneet.


Mutta yllättynyt olen, jos Haavisto todella kiipeää presidentiksi. Sen hän voi tehdä, mikäli Sauli Niinistö pysyy kuorensa takana piilossa, eikä ole niin helposti kohdattavissa kuin Haavisto on. Niinistö saa todennäköisesti nyt kantaa konservatiivin leimaa niskassaan, vaikka ei ole vanhakantaisilla lausunnoillaan säväyttänyt.


En ota kantaa, kumman pitäisi tulla presidentiksi, mutta Niinistön kannattajien kannattaisi nyt todella herätä, eikä tuudittautua Saulin korkeisiin kannatuslukemiin. Niinistö ei ole enää nosteessa, vaan Haavisto. Soinilta yllätys ei enää onnistunut, vaan kampanja jäi jotenkin etäiseksi.

Kommentit

Suositut tekstit