Runokokoelma julkisuudesta


Olen tässä kaikessa hiljaisuudessa suunnittellut ja osin kirjoittanutkin runoja julkisuudesta ja julkkiksista.


Puolentoista vuoden aikana työssäni toimittajana olen nähnyt jos jonkinlaista julkkista sekä julkisuuden piirteitä parhaimmillaan ja vähemmän parhaimmillaan. Mitään paljastuksia minulla ei valitettavasti ole tarjota, eikä minulla olisi isoja sellaisia edes tarjotakaan. Enkä edes haluaisi sellaisia sotkea tähän kirjaprojektiin, sillä kohut ovat jullkisuuden lyhytikäisintä kauraa.


Runojen kun olisi tarkoitus kestää aikaa. Ja julkisuutta halajavat tänä päivänä muutkin kuin julkkikset. Aivan tavalliset ihmiset.


En ole nähnyt montaa, en edes yhtään, julkisuuteen keskittyvää runoteosta, joten ei tätä hankettani ole montaa kertaa kirjoitettu jo aiemmin. Pari vanhempaa kokoelmaani ovat vain väljästi sivunneet toisiaan. Nyt olisi tarkoitus tiivistää rivejä yhden teeman ympärille.


Miksi aiheena julkisuus? Se on kiehtova alue. Julkisuutta haluaa moni, harva sitä saa. Moni haluaisi siitä eroon ja jotkut tekevät kaikkensa, että pääsisivät julkisuuteen.


Kommentit

Suositut tekstit