Kun rinnat valloittivat maailman


Aliisa kirjoitti blogissaan rintojen koon merkityksestä naisille. Hän päätyi siihen tulokseen, että jokaisen täytyisi olla tyytyväinen siihen, mitä luoja on antanut. Näin varmasti on.


Saman koko- ja itsetunto-ongelman kanssa kamppailevat miehetkin alapäänvärkkinsä kanssa. Vastakkainen sukupuoli tietysti kertoo toisen sukupuolen läsnäollessa, ettei tissien tai kalun koolla ole merkitystä, vaikka muuta todellisuudessa ajattelisi.


Jos rinnat olisivat ihminen, niiden täytyisi olla maailman kuuluisin ihminen. Sen verran ehtymättömästi rinnat hallitsevat maailmaa kuvien ja kirjoituksien muodossa. Ja näissä rintojen koolla taatusti on merkitystä. Yleensä luullaan, että miehet ne mekkalaa rinnoista pitävät, mutta jostain luin tänään, että vastasynnyttäneet äidit latailevat rintojensa kuvia nettiin ja vertailevat niitä siellä, että onko ne nyt riittävän seksikkäät synnytyksen jälkeen. Haloo, ei kai kenenkään tarvitse olla synnytyksen jälkeen pin up -kunnossa.


Olen miettinyt, että missä vaiheessa rinnat valtasivat maailman. Rintojen kuviahan löytyi jo kivikauden luolista. Mediateollisuus tietenkin räjäytti potin ja silikoniteollisuus. Sitä ennenhän povipommin täytyi oikeasti olla povipommi. Nythän silkkareilla saa povipommin kenestä tahansa. Jotkut silkkareista pitävät ja suotakoon heille se oikeus, jos jotkut haluavat sellaiset itselleen laittaa. Eipä kenenkään silikonit minulta ole pois, vaikka itse kallistun ihan luomujen puoleen.


Rintojen alkuperäinen fysiologinen tehtävä naisen anatomiassa ei varmaankaan ole olla kenenkään viihdykkeenä vaan vauvojen syöttövälineinä, mutta niin kuin kaikki muukin menneistä ajoista, on rintojenkin merkitys jokapäiväiseen ihmiselämään karannut käsistä.


Kesäisin varsinkin viikonlopun iltapäivälehtiä on vaikea selata läpi, ettei siellä olisi ainakin yksi juttu suuresta suomalaisesta seksitutkimuksesta tai lukijoiden kokemuksista kesäseksistä. Joillakin ilmeisesti kesä on jotenkin erityisen vilkasta aikaa seksuaalisesti. Niillä joilla ei, muuten vain kiusallista aikaa, kun seksistä puhutaan jatkuvasti.

Kommentit

Suositut tekstit