maanantai 30. toukokuuta 2011

Suuri rasismisota


Yhteiskunnalliset asiat muuttuvat päivä päivältä kiehtovammaksi.


Poliitikot kertovat politiikan tulleen avoimemmaksi, mutta kun on tosi kyseessä, poliitikkojen todellinen karva pääsee esiin. Hallitusneuvottelijat pakoilevat toimittajien kysymyksiä niin tehokkaaksi, että ainoa uutisointi on ollut lähinnä hallitusneuvottelijoiden vapaa-ajan riennoista raportoiminen.


Suomi ei ole vielä vuonna 2011 todellisuudessa valmis siihen, että kansa saisi tietää asioista. Selitys on kovin tuttu selitys siitä, että asiat ovat keskeneräisiä. Herätys, silloinhan asioihin voi vaikuttaa ja se ei onnistu muuten kuin median kautta. Sen sijaan hallitusneuvotteluissa laukkaa kyllä kaikenlaista lobbaria ja jobbaria oman etujärjestönsä asioita ajamassa. Ei niiden kautta kansan ääni pääse millään tavoin kuuluviin.


Vuonna 2011 myös Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon 2 mrd budjettia laitettiin vartioimaan 33-vuotias johtamiskokemusta vailla oleva oikean puolueen (kokoomuksen) omaava henkilö. Muita hakijoita ei ollut, sillä jokainen tiesi virkanimityksen tehtävän poliittisin perustein.


Mutta yhteen asiaan hallitusneuvottelijat että oppositio ovat olleet valmiita vastaamaan. Kysymykseen rasismista. Jokainen luonnollisesti tuomitsee rasismin. Uskomatonta kyllä, jopa rasismin määreestä on saatu sota aikaiseksi. Muutoin ylhäisessä hiljaisuudessaan elävä Tarja Halonenkin aisti tilaisuutensa päästä otsikoihin vaatimalla rasismin vastaista ohjelmaa, johon varsinkin hallitusneuvottelijat hanakasti myötäillen tarttuivat.


Kysymys kuuluu, onko rasismi jotenkin räjähdysmaisesti kasvanut sen vuoksi, että edustaja Hakkarainen on laukonut kommenttejaan. Näinhän voisi tämän hetken rasismiaktiivisuudesta luulla. Perussuomalaiset itsekin laativat rasisminvastaisen ohjelmansa, jossa suhtaudutaan nuivasti ns. positiivinen rasismiin eli vähemmistökiintiöihin esim. työpaikoilla yms. Onko rasismi edes tämän kansakunnan suurin ongelma tilanteessa, jossa maan talous saattaa köhädellä jo lopun aikojen edessä?


Käytännössä Suomessa ei ole kai tuota vähemmistökiintiötä käytetty mitenkään muuten kuin naisten ja ulkomaalaisten kohdalla. En tosin kyllä muista konkreettisia esimerkkejä tästäkään. Vammaisten kohdalla vähemmistökiintiöt eivät ole toimineet lainkaan. En ole kuullut, että esim. liikuntavammaisia valittaisiin töihin sen takia, että he ovat liikuntavammaisia. Suomessa ei siis käytännössä ole kaikkien vähemmistöjen osalta edes positiivista rasismia.


Yksikään tuntemani nainen tai ulkomaalainen ei edes haluaisi missään tapauksessa tulla valituksi mihinkään sen takia, että ovat naisia tai ulkomaalaisia. He haluavat olla samalla viivalla ja tulla valituksi sen takia, että ovat osaavimpia. Muutenhan he olisivat lähteneet politiikkaan ja tulleet sitten valituksi oikean puolueen takia johonkin kunnan tai valtion virkaan. Ketä varten vähemmistökiintiöt siis ovat? Poliitikkoja?


En myös ymmärrä, miksi Suomessa ei olla lainkaan huolissaan siitä, että isohko osa kansasta kokee, että vähemmistöjen toiveet voittavat hiljaisen tai vähemmän hiljaisen enemmistön toiveet. Jotainhan täytyy olla pahasti vialla, jos enemmistö pitää itseään syrjittynä. Eikö tässä olisi tutkimuksen tai ohjelman paikkaa?


On aina seksikästä olla vähemmistöjen asialla (paitsi juoppojen, mielenterveysongelmaisten, vammaisten ja köyhien eläkeläisten) , mutta Suomessa ei tunnuta hyväksyvän nyt sitä tosiasiaa, että enemmistö kansasta ei koe asuvansa tasa-arvoisessa maassa.



PS. Kansanedustajien uhkailu on kuulemma lisääntynyt ja muuttunut rajummaksi muodoltaan. Enpä ole yllättynyt, ihmiset ovat tätä nykyä täynnä raivoa ja vihaa ja purkavat sitä mihin tahansa kohteeseen.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Läskit ja lyhyet älkööt vaivautuko!


Taloussanomat kirjoitti ulkonäkösyrjinnästä työelämässä. Mikään jättiyllätys ei ole, että varsinkin naisilla ulkonäön merkitys korostuu, kun tehdään valintoja tai mietitään palkankorotusta.


Kaikkihan sen tietävät, että kauniin naisen tie helpottuu kummasti ja miksipä kauneuttaan pitäisi hävetäkään.Kauneus ei tietysti säily loppuikää, jos muita avuja ei ole. Mielelläänhän ihmiset ajattelevat, että kauniit ovat tyhmiä, mutta näinhän se ei mene. Jotkut saavat kaiken.


Mutta lyhyitä miehiäkin syrjitään kuulemma. Ja eipä sitä esim. yritysjohtajista ja johtavista poliitikoista montaa lyhyen läntää löydy. Itse en ole pitkä, mutta kohtuullisesti olen pärjännyt. Sitähän minä en tiedä, mitä minusta on selän takana puhuttu, kun työhaastatteluissa olen käynyt. Tosin monessa työhaastattelussa en ole elämäni aikana muutenkaan käynyt, kun hommat ovat järjestyneet muuta kautta.


Mielellään sitä ajattelisi, että tänä päivänä läskillä tai lyhyellä ei olisi mahdollisuuksia työelämässä, mutta kyllä on. Ei suomalaisista valtaosa nyt välttämättä hirveän edustavia ole, mutta joillakin työelämän osa-alueilla ulkonäön merkitys nyt vain korostuu. Jos esiinnyt työssäsi paljon, et voi hikoilla huonoa kuntoasi surkeissa vaatteissa, jos yrität myydä kauneudenhoitotuotteita asiakkaille.


Työelämä heijastaa muuta maailmaa. Kyllä muussakin elämässä syrjitään ulkonäön perusteella. Katsokaapa vaikka joitain senssi-ilmoituksia netissä, niissähän kirjoitetaan jo suoraan, että älkää läskit ja rumat vaivautuko, tuohon verrattuna työelämässä sentään syrjitään hiukan hienovaraisemmin.


Yleensä ihmiset suhtautuvat ulkonäköönsä vai kahdella tavalla. He pitävät itseään joko kauniina tai sitten helvetin rumana, vaikka kumpikaan ei olisi lähellä totuutta. Useimmiten siltä väliltä. Mutta kyllä hyvä ulkonäkö tuo varmasti itseluottamusta, mikä sitten heijastuu työantajienkin silmiin työhaastatteluissa.


On tosin kyllä rumiakin ihmisiä, jotka ovat itseään täynnä ja pitävät itseään Jumalan kauneimpina luomuksina, ja halveksuvat muita rumia ihmisiä. Tosin pääasiahan se on, että on itse tyytyväinen ulkonäköönsä, muut saavat sitten olla mitä mieltä haluavat.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Auttamattoman vanhanaikainen rakastaja


En tiedä, olen varmaan auttamattoman vanhanaikainen, mutta en ymmärrä rakkauden monia eri muotoja. Minä kun haluaisin rakastaa vain yhtä ihmistä kerrallaan ja vieläpä vastakkaista sukupuolta. Tämäkin kuvio on tosin monta kertaa osoittautunut mahdottomaksi, joten en uskalla ajatella, miten vaikeaa monimutkaisemmissa suhteissa elävien elämä on.


Mutta jotkut osaavat sotkea perusasetelmankin päälaelleen. Kuten tämä Nyt-liitteen juttu polyamoriasta, joka tahtoo sanoa, että ihminen rakastaa montaa ihmistä samaan aikaan. Sillehän ei tietysti voi mitään, jos näin käy, ja moni ihminen saattaa rakastaa toista, ellei kolmattakin, vaikka hänellä olisi kumppani.


En vain jaksa uskoa, että tällainen monen kanssa häärääminen saman katon alla, voi toimia pidemmän päälle. Itselleni ei ainakaan toimisi. Minä en suostuisi ketään jakamaan, vaikka omasta rakkaasta on tietysti aina vaikea luopua, vaikka tämä löytäisi jonkun uuden. Enkä usko, että siihen muutkaan todellisuudessa pystyvät, vaikka tässä jutussa elämäntyylinsä autuutta julistavatkin.


Sitä en tietenkään kiistä, etteikö ihmisillä olisi rakastajia sun muita ja moniavioisuutta sekin on. Mutta näissä tapauksissa uusia ihastuksia ei sentään tuoda kotiin toisen silmien alle. En jaksa uskoa, etteikö tällaisissa moniavioisissa suhteissa ilmenisi lainkaan mustasukkaisuutta, vaikka näin väittävätkin.


Ihmissuhteet ovat menneet tavattoman monimutkaisiksi tänä päivänä. Ennen kun mentiin naimisiin ensimmäisen kivalta tuntuneen tyypin kanssa ja pysyttiin naimisissa. Tai sitten yksinkertaisesti vain naitettiin jollekulle. En sano, olisiko tällainen mikään ihannetila, mutta eipä nykyihmiset ihmissuhteissa yhtään onnellisempia ole. Järjestetyssä avioliitossa ei tarvitsisi ainakaan nöyryyttää itseään loputtomiin hylkäämisten pelossa.


Jos seurustelukin on nykyisin tapailua vailla mitään sitoutumuksia, ei ole mikään ihme, ettei kukaan halua sitoutua ja jos haluaakin, niin ero tulee heti, jos tapaa jonkun uuden kivan tyypin tai alkukiima hälvenee suhteesta. Edellinen suhde lopetetaan siltä istumalta. Perheistäkin kohta valtaosa lienee jo yh-perheitä. Kyllä tämän kaiken täytyy näkyä ihmisten onnellisuudessa ja ennen kaikkea lasten hyvinvoinnissa.


Kaikki eivät edes pysty rakastumaan tasavertaisessa ihmissuhteessa. Tällä viikolla tuli dokumentti seksiroboteista. Dokumentissa amerikkalaismiehet haaveilivat naisrobotista, jonka kanssa harrastaa seksiä ja ihan vakavasti väittivät vielä haluavansa suhteen robotin kanssa. Osa väitti olevansa pettynyt naisiin ja ettei halua satuttaa enää koskaan itseään, kun naissuhteet eivät toimi. Itse kyllä mielummin satutan itseäni koko loppuiän, ennen kuin alan seukkaamaan robotin kanssa.


Jostain hallitsemisen ja vallanhalusta tuossa robottihommassa lienee kyse, mutta nykypäivän maailmassa ketään ihmistä ei voi omistaa ainakaan länsimaissa. Se on vain hyväksyttävä näidenkin miesten.

torstai 26. toukokuuta 2011

Suuri vitutuslistaus osa 2


Vaikka tällä hetkellä ei mikään asia erityisemmin vitutakaan, niin luettuani Pasan ja Atpon Suuren Suomalaisen Vitutuskirjan en voi olla kokoamatta uutta vitutuslistaa. HUUMORILLA hyvät ihmiset sitten. 


Hallitusneuvottelut. Miksi helvetissä niistä ei kerrota mitään? Niissähän ratkaistaan maan suunta neljäksi vuodeksi.

Avoimet tyypit. Mikael Jungner etunenässä kertomassa, että neuvotteluista ei voi kertoa.

Takinkääntö. Jokainen puolue syyttelee toisiaan takinkäännöstä, vaikka kaikki ovat kääntäneet takkia.

Ikuiset opiskelijapoliitikot. Voiko kukaan kuvitella Paavo Arhinmäkeä ja Anni Sinnemäkeä aikuisina?

Teuvo Hakkarainen. Onko sillä tosiaan eniten sanottavaa eduskunnassa, mitä voisi otsikoista päätellä?

Kepulaiset. Vastuunkantajat pakosalla.

Vihreät ja vasemmistoliitto. Keiden pitikään jäädä oppositioon ja pysyä kovina omine vaatimuksineen?

50- ja 60-kymppiset miespoliitikot. Mikä niiden ylimielisyydessä aina ärsyttääkin.

Tanttatädit. Jos teillä ei ole elämää, niin muilla sentään on. Älkää nyt saatana paheksuko ja kieltäkö kaikkea.

Erot. Vituttaa, että useamman vuoden elämä häviää hukkaan eron tullessa.

Jättäjät. No, muuttuuko se sun paska elämäs yhtään paremmaksi jonkun toisen kanssa, jonka kanssa pääsit lähituntumaan.

Jätetyt. Itke nyt vielä sen perään ja viimeinenkin itsekunnioituksesi menee.

Sinkut. Olkaa nyt vielä vähän vaativampia ja olette loppuelämänne sinkkuja.

Parisuhteessa olevat. Kyllä se teidänkin onni loppuu.

Lapsentekijät. Kyllä se ongelmakimppu sieltä vielä tulee.

Kolmikymppiset. Kuvitelkaa nyt vielä olevanne nuoria. Olette naurettavia teinivaatteissanne.

Keski-ikäiset. Okei, elämä on ehtinyt mennä päin vittua, mutta ette te missään elämän parhaassa iässä ole.

Sirkeät seniorit. Vanhoja ootte silti.

Vanhusten kiusaajat palvelutaloissa. Miksi niiden olisi pakko heitellä sitä palloa teidän mieliksi?

Puumat. Missä te nyt sitten saalistatte? Haluaisin tavata.

Kauniit naiset. Niitä on olemassa, mutta keille ne juttelee?

Rumat ja ujot miehet. Katsokaa vain rauhassa pornoa.

Täydelliset miehet. Ne on joko homoja tai egomaanikkoja.

Sisustajat ja asunnon katselijat. Ette te perkeleen nirsot löydä koskaan haluamaanne.

Netin senssipalstat. Voiko perkeleellisempää teeskentelyä enää olla, jos yh-äidit etsivät täydellistä miestä paikasta, jossa miesten parhaimmisto ei käy.

Juopot. Mikä vittu siinä elämässä on niin kauheeta, ettei voi kohdata sitä selvinpäin.

Absolutistit. Mikä vittu siinä elämässä on niin kauheeta, ettei sitä voi kohdata kännissä.

Häiriköt. Kaikki tietää, että olette mulkkuja, jotka vihaa kaikkea ja ei elä kauan.

Kiltit. Just joo. Anna kaikkien hyppiä päälläsi ja sinusta tulee katkeroitunut juoppo.

Työnantajat. Mikä nöyrä täydellisyys täytyy olla, että pääsee hyviin hommiin.

Lähijunat. Mikä vittu siinä ärsyttää aina kulkea muiden ihmisten kanssa. Laukut, haara-asennossa istujat, kuumuus, yleinen vitutus.

Autot. Ja ennenkaikkea ne mulkut, jotka nostavat kännykän korvalle heti startattuaan. Miksi helvetissä ei voinut soittaa puhelua ennen liikkeellelähtöä?

Paskat tv-ohjelmat. Miksi helvetissä siis katson tv:tä? Eikö minulla ole elämää?

Tositv- taas. Miksi minä katson kaikki sarjat, vaikka en halua katsoa. Eikö minulla ole elämää?

Saippuasarjat. Miten helvetissä lapset kasvavat aikuisiksi kolmessa vuodessa?

Uutiset. Minä en jaksa sitä hurskastelua.

Kuumimmat kesäkissat. Monta kertaa ne valitaan kesässä iltapäivälehdissä?

Kiekkoleijonien toilailut. No, ei ne jumalauta ole ainoita, jotka ovat kännissä hölmöilee.

Lähi-idän vallankumoukset. Hirveä huuto ja metakka, mutta mikään ei muutu.

EU. Ongelmaa toisensa perään ja kaikki perkeleet ajaa vain omaa etuaan.

Venäjä. Laskekaa meidät jo ilman viisumeja Venäjälle.

Ruotsi. Mikä helvetti siinä on niin hirveää, jos me voitetaan teidät. Pitäkää tuttinne.

Työntekijät. Ihmiset kitisee kaikesta mahdollisesta, vaikka palkka juoksee.

Yksityiselämä. Kaikki on muka aina päin persettä, vaikka henki kulkee ja ruokakin maistuu.

Läski. Vituttaa kun ei laihdu niin nopeasti kuin haluaisi.

Laihduttaminen. Miksi ei saa enää olla läski, ennen se oli haluttavaa?

Urheilu. Miksi minun pitäisi liikkua vain sen takia, että muut olisivat tyytyväisiä?

Liikkumattomuus. Juo nyt vielä vähän enemmän kaljaa ja syö lihapiirakoita, niin saadaan maksaa sun hoidot nelikymppisenä.

Kalja. Miksi helvetissä sitä myydään aina vain suuremmissa pakkauksissa?

Aika. Aikaa olisi vaikka kuinka perkeleesti, mutta silti laskee päiviä ja tunteja.

Ajattomuus. Sekoile nyt vielä vähän enemmän turhia, niin aikasi valuu paskaan entistä nopeammin.

Kotona istuminen. Lähde jo nyt ulos kotoa kitisemästä.

Matkat. Haluaisin matkustaa koko ajan, mutta ei ole varaa...

Muotibloggarit. Miten 18-kesäinen nätti pikkublondi kerää lukijoita tuhansia, kun katkeroitunut kolmekymppinen ei?

Yritysten kanta-asiakkuus. lisää rahaa te haluatte, ettekä palvella paremmin.

Sosiaalinen media. Eikö mulla tosiaan ole muuta elämää kuin kirjoittaa blogia tai kertoa jokaista liikettäni facebookissa?

Media. Se ois keksittävä taas jotain hiukankin kohahduttavaa?

Idealistit. Antakaa nyt kaikkien kusettaa teitä, kun olette niin hyväntahtoisia.

Kyynikot. Täytyy elämän olla helvetin vaikeaa, kun kehenkään tai mihinkään ei voi luottaa.

Elämä. Kertoisko joku jo, mistä elämässä on kyse.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Hakkarainen ja neekeriukot


Ei viikkoa ilman Hakkarais-uutista.


Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on taivaanlahja. Nimittäin perussuomalaisten inhoajille. Hän on näyttänyt jo kauan ennen vaaleja mainitun rasismikortin toteen, ja kuinka persu voi olla sivistymätön rasisti. Juuri näinhän me sanoimme, vastustajat sanovat. Nyt sen sitten näitte, että Suomen kansa on rasistista ja junttia ja että suvaitsemattomuus valtaa Suomen, he tarkoittavat sanoa. Me siedämme muiden kulttuurien ikävätkin puolet, mutta emme kotimaisia rasistijuntteja, he eivät sano.



Tehdään listaus. Hakkarainen on uutisoinnin mukaan sanonut jo kaksi kertaa sanan neekeri(ukko) ja käskenyt neekeri(ukot) metsätöihin ja haluaa pullomahaisia naisia ja lapsia Afrikasta Suomeen sekä neekeriukot torin laidalta norkoilemasta pois.


No, tosiasiassa siellä torinlaidalla on kesäisin kotimaistakin kaljan kittaajaa ja siinä Hakkarainen on oikeassa, että norkoilu tekee kenellekään hyvää. Sitä Hakkarainen ei taas ole sanonut, että työn saanti on joskus kiven alla kotimaistakin tekoa olevalle. Kukaan ei kyllä muista, että joka syksy myös suomalaisia työttömiä usutetaan marjametsään sekä muihin raskaisiin ja ikäviin hommiin.


Ai niin, onpa uskovainen Hakkarainen ehtinyt vetää kahden päivän putken baarissakin.


Teuvon avulla persutkin saavat pestyä kasvojaan rasismihiestä julkisuudessa. Hakkaraisen puheet ovat antaneet Jussi Halla-aholle ja muille framilla olleille maahanmuuttajakriitikoille hengähdystauon. Jussi kun on aikaisemmin vastannut ykkösinhokin roolista. Halla-aho vain sattuu olemaan koulutettu tohtorisihminen, joten Hakkarainen sopii nyt paremmin kantamaan junttirasistin kaapua julkisuudessa. Halla-aho jopa kirjoitti pohjan viime tietojen mukaan persujen julkilausumaan rasismia vastaan. No, kaikki on mahdollista. Hakkarainen ei ole myöskään yhtä herkkähipiäinen kuin Halla-aho ja antaa medialle (odotettuja) lausuntojaan kerta toisensa jälkeen.


Loppujen lopuksi Hakkarainen on paljastanut vain oman tietämättömyytensä ja ajattelemattomuutensa. Itse en kehuisi, että oma maailmanseuraamiseni on jäänyt kansakouluun ja että käytän siellä oppimiani asioita yhä kaiken ajatteluni pohjana. Kyllä nyt ihmisen täytyisi vähän aikaansa seurata. Mitä ilmeisemmin maalais-Hakkarainen ei ole koskaan edes elänyt ulkomaalaisten keskuudessa vaan toimii kuulopuheiden varassa. Pääkaupunkiseudun lähiöistä kyllä löytyisi niitäkin, jotka ovat nähneet eri kulttuurien hyvät ja huonot puolet.


Siitä Hakkarainen ei voi kiemurrella ulos, että kansanedustaja ei voi sanoa ja käyttäytyä miten tahansa, ajatteli sitten miten tahansa.Tosin en usko, että Hakkaraista torumaan lehtien toimesta kuskattu Jani Toivolakaan poliittisella osaamisellaan häikäisee. Hän sattuu vain edustamaan kahta eri vähemmistöä ja on näin ollen käyttökelpoinen hahmo medialle.


En oikein osaa sanoa, mihin tämä Hakkarais-saaga johtaa. Hän on eräänlainen politiikan Matti Nykänen, kaikki on mahdollista. Ennen kaikkea hän on politiikan monialaviihdyttäjä.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Tuokaa nyt Suomeen huumorintajua!


Välillä sitä Suomessa ei voi muuta kuin puistella päätään. Valvira kehottaa Olvia luopumaan kettumainoksesta, kun se muka houkuttelee alaikäisiä siiderille. Siis tä,  minä en itse edes ymmärrä, mitä mainoksessa tapahtuu, ilmeisesti olen sitten yksinkertaisempi kuin lapset. Mikä kyllä pitänee paikkaansa. Mainos kuulemma myös antaa kuvan, että alkoholin käyttö edistää seksuaalista menestystä, kun taustalla pauhannut luontodokumentti kertoo kettujen olevan moniavioisia. Se pitää vielä oikeasti paikkaansa.


No, siinä suhteessa ovat oikeassa, että monelle ujolle pojalle (varsinkin) alkoholin käyttö lienee tosielämässä myös ainoa keino seksuaalisen menestykseen. Ja eipä tuo alkoholi naistenkaan seksuaalisia estoja ainakaan lisää.


Suomesta on valitettavasti tullut tätä nykyä todellisten tosikkojen maa. En koskaan lakkaa ihmettelemästä, miten iloton maa tämä Suomi on. Ei ihme, että täällä kiskotaan Tampereen asukasluvun verran mielialalääkkeitä, kun kaikki otetaan liian vakavasti. Jos joku nauraa äänekkäästi, päät yleensä kääntyvät Suomessa paheksuvasti naurajan suuntaan. Oikein mistään ei saisi tehdä huumoria, kun kyseessä on seksi, alkoholi tai vähänkin sukupuolten ja vähemmistöjen tasa-arvoon liittyvät asiat.


No, eipä tämä mikään uusia asia ole... mutta missä vaiheessa ihmiset ovat menettäneet huumorintajunsa, ovatko ihmiset sitten jo liian lukeneita ja valistuneita, että ajattelevat liian monimutkaisesti jo hölmöksi valmiiksi tehdyistä asioista, kuten ko. kettumainoksesta. Se on eriasia, kuka minkälaisesta huumorista tykkää, ja tykätköön kukakin mistä lystää.


Sinänsä huvittavaa, että yleensä takerrutaan mainoksiin ja kielletään niitä, kun ennemmin kannattaisi miettiä, miksi ennen ihmiset ostivat sixpackin kaljaa ja nyt salkun. Eikö tämä nyt olisi suurempi huolenaihe? Sitäpaitsi tällaiset kiellot ja uhkaukset vain tekevät mainokset tunnetummaksi ja sitä kautta mainostettavan tuotteen.


-----------------


Suomessa on myös sitten maailman kolmanneksi törkeimmin käyttäytyvät yläasteikäiset. Tämä nyt ei ketään yllätä, tosin jos mittauksen peruste oli se, että missä maassa luokka hiljenee nopeiten, ei se nyt minusta vielä kaikkea todista. Mutta nähtävästi listan kärjessä olevat, pelon vallassa oppivat aasialaiset oppivat sitten kurinalaisemmiksi ja tehokkaimmiksi yhteisöissä, kun ajattelee aasialaisia menetystystarinoita. Luovuuttahan pelko ei kyllä lisää vaan tekee ihmisistä aloitekyvyttömiä ilman johtajaansa. Sitäpaitsi jos mitattaisiin suomalaisten aikuisten käytöstä, tulos olisi samanlainen.


-----------------------------


Kepulaiset mainostivat ennen vaaleja itseään vastuunkantajina ja asiapoliitikkoina. He jättivät kuitenkin Jyrki Kataisen yksinään esittelemään Portugali-paketin eduskunnalle. Vastuunkantajat? Mihin vastuunkantaja-Kiviniemi on kadonnut?

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Läpisuunniteltu elämä


Hesari uutisoi, että vauvoja syntyy yhä enemmän kesäaikaan. Syynä on se, että vauva halutaan tehdä kivasti loma-ajaksi, että isäkin pääsisi syntymän ihmeeseen mukaan. Ajatus on tietenkin kiva ja kätevä, mutta en jaksa ymmärtää niitä, jotka suunnittelevat kaiken. Jopa sen, koska vauva syntyy.


Mitä muuta nämä ihmiset suunnittelevat etukäteen? Todennäköisesti kumppaninkin ovat valinneet tieteellisten testien ja pohdinnan jälkeen sopiiko hän nyt suunnitelmiini. Näiden ihmisten elämä on mitä luultavammin suunniteltu etukäteen jo kun he itse olivat lapsia. Yhteiskunta ja ympäröivät ihmiset tietenkin ajavat suunnitteluun. Kun ihminen pääsee koulusta, hänen olisi jo säästettävä eläkepäiviä varten, asuntoa varten ja sataa muuta asiaa varten pitäisi elää.


Mutta onpa siinä elämänihme kaukana, kun kaivetaan kalenterit yhdessä esiin ja ryhdytään lapsentekoon. Olen sen verran vanhanaikainen, että minusta vauvan syntymä on mukava (joissakin tapauksissa vähemmän mukava) yllätys syntyi se vauva vaikka keskellä syksyä.


Elämäni suunnitelmattomuudessa lienee syy, että olen hyvissä joutunut tavallisesta elämästä sivuraiteille, minulla ei ole päälle kolmikymppisenä lapsia ja olen yksin, eikä minulla ole edes vakituista työpaikkaa. Silti olen omalla tavallani onnellinen.


Olin siitä onnellinen lapsi, että vanhempani eivät suunnittelleet elämääni, minua ei raahattu väkisin mihinkään harrastuksiin, enkä saanut hyvistä numeroista rahaa. Nuorenakaan ei minulle mitään tuputettu, olen luovinut tieni sattuman, sitkeää sitkeämmän yrittämisen ja kai jonkin tason lahjakkuuden avulla.


Moni luulisi, että olen kunnianhimoton, mutta en ole. Kyllä minulla tavoitteita on. En halua vain suunnitella lyhyttä elämääni viisivuotissuunnitelmin. Ne kuuluvat talouteen, eivät elämään. En välttämättä halua olla yhtään mitään, haluan vain olla.


--------------------------


Sitten muihin asioihin. Nyt on keksitty mainostaa televisiossa masennusta myös tautina, jossa on fyysisiä oireita. Tällä kai haetaan masennukselle nyt yleistä hyväksyntää, mikä sinänsä on ihme, kun suomalaiset sentään popsivat masennus- ja unilääkkeitä sadoin tuhansin päin. En ole lääketieteen tohtori, mutta kyllä minusta on aika loogista, että jatkuva henkinen kurjuus näkyy myös fyysisenä kurjuutena.


----------------------------------


Samoin on mainostettu kovasti klinikkaa, johon Suomessa laittomasti asuvat pääsevät hoitoon. Pitäisiköhän kotimaisten köyhien ja sairaiden "kadottaa" paperinsa, että lääkärien ja aktivistien myötätuntoa heltiäisi myös heille.


Tähän köyhäinhoitoprojektiin tosin yhtään lääkäriä ei taatusti ilmaiseksi liittyisi mukaan, kun siihen ei liity samanlaista kivaa vipinää kuin laittomien siirtolaisten. Lääkärit ovat ammattikunta, jotka jatkuvasti kitisevät työnsä raskaudesta ja hallitsemattomuudesta, mutta nuoret lääkärit marssivat silti työpaikoilleen kertoen työnantajalle, mihin ja milloin he suostuvat.


Ei voi kaikki olla oikein, jos vain yksi ammattikunta saa sanella sellaiset ehdot kuin itse haluaa.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Päivän musiikkiajatus: The Night they drove old dixie down



Eilen tuli telkusta The Bandin konserttielokuva The Last Waltz.


Bandin mukana jäähyväiskiertueen konsertissa oli tietenkin tuon ajan musiikkimaailman kerma.


Muistatteko, koska olette viimeksi nähneet oikean kiertue- tai konserttielokuvan? Koskahan niitä on edes viimeksi tehty?


En tosin kyllä edes kaipaisi nykybändeiltä mitään konserttielokuvia.

perjantai 20. toukokuuta 2011

35 vuoden syyllisyys


Eräänä päivänä telkkarista tuli ohjelma, jossa haastateltiin amerikkalaista 35 vuotta syyttömänä vankilassa istunutta miestä. Mies oli tuomittu 70-luvulla, jolloin dna-testejä ei ollut käytössä. Mies istui vieläpä niinkin kuvottavasta rikoksesta kuin lapsenraiskaus.


Hän oli sattunut olemaan väärässä paikassa väärään aikaan ja sattui sopimaan tuntomerkkeihin. Ja poliisit tarvitsivat pidätyksen, kun ihmiset vaativat syyllistä pöytään. Todisteet miltei tekaistiin ja tutkinta tehtiin niin ja näin, ja ei muuta kuin istumaan .Mutta kun dna-testit tulivat, hänen syyttömyytensä todistettiin nopeasti.


Mies tuomittiin 19-vuotiaana, joten häneltä vietiin paras nuoruus, mahdollisuus perustaa perhe ja ura. Mies pohti vapauduttuaan, mitä hänestä olisi voinutkaan tulla. Hänelle ei koskaan annettu mahdollisuutta tietää minkälainen hänen elämänsä olisi voinut olla, koska oikeusjärjestelmä päätti hänen olevan syyllinen. Todennäköisesti miehen hylkäsivät myös ystävät ja lähimmäisetkin. Harva kun haluaa olla tekemisissä lapsenraiskaajan kanssa.


Miten tuollaisesta kohtalosta voi toipua? Miten voi olla vihaamatta järjestelmää? Mies tuntui kuitenkin rauhalliselta, eikä vannonut kostoa. Ehkä 35 vuoden aikana tajusi, että vapaus ja oikeus elää on tärkeintä.


Haluaisin ajatella, että Suomessa moinen ei olisi mahdollista, mutta istuuko Suomessakin kovista rikoksista tuomittuja syyttömiä? Meille ainakin kerrotaan, ettei se ole mahdollista. Mutta mikään järjestelmä ei ole erehtymätön. Kansahan yleensä tuomitsee jo pelkistä syytöksistäkin, kuinka paljon suomalainenkin oikeusjärjestelmä lähtee mukaan lynkkausmentaliteettiin, kun syyllinen on löydyttävä, että saataisiin rauha.


Tämä ohjelma jäi mieleeni kummittelemaan. Minkälaiselta tuntuisi tulla tuomituksi syyttömänä? Tiedät itse olevasi syytön, mutta et voi todistaa mitään, koska kukaan ei usko sinua. Mitä sitä tekisi? Raivoaisi oikeussalissa? Pyytäisi presidentiltä armahdusta, joka pitäisi sinua mitä inhottavimpana rikollisena. Anelisi armoa, pyytäisi juttuaan uudelleen ja uudelleen käsittelyyn, vaikka paperisi revitään heti kättelyssä.


Ihmisen elämä voi sujua kivuistakin huolimatta onnellisesti, kunnes tulee tuomituksi murhasta tai jostain muusta peruuttamattoman kovasta rikoksesta. Mieleeni tuli tämä Anneli Auer, onko hän kylmäverinen tappaja vai laitetaanko syytöntä vankilaan? Todisteistahan voisi päätellä molempiin suuntiin.


Pohdin myös, että miten ihminen jatkaa elämää, jos hänet on tuomittu oikeasti syyllisenä murhasta, lapsenraiskauksesta tai jostain muusta yhtä kauhistuttavasta. Miten ihminen rakentaa itsensä uudelleen? Kieltääkö hän tekonsa? Häviävätkö kaikki entisessa elämässä olevat ihmiset? Mitä hän tekee, kun vapautuu? Pystyykö itselleen antamaan anteeksi vai elääkö jotain elämää, mitä voi vain kutsua elämäksi?


Ihminen voi tosin pitää itseään sielullisessa vankilassaan, vaikka ei olisi tehnyt mitään rikollista. Ihminen voi rankaista itseään loputtomiin joistakin asioista menneisyydessä, joille ei voi enää mitään ja kieltää itsensä olevan onnellinen. Ihminen voi tuntea olevansa huono, koska hänelle on näin sanottu ja hän voi tuntea, ettei ole ansainnut onnellista elämää ihan miljoonasta eri syystä.


Tällainen tuomio on yhtä tappava kuin oikea vankila.


torstai 19. toukokuuta 2011

Pitäkääs ne kädet ja kamerat kurissa!


Viime aikoina olemme saaneet taas seurata itseään Jumalan lahjana naisille pitävien miesten seikkailuja naisten maailmassa. Oikeussaleissa. Kotimaassa tästä on pitänyt huolen ex-kansanedustaja Lyly Rajala. Hänelle eduskunnan seksikohu maksoi lopulta kansanedustajan paikankin. Ainoana (kai) hän lähti syytetyistä kalapuikkiksista käräjöimään kohuartikkelin kirjoittanutta Hesaria vastaan.


Sen nyt tietää, että mitään typerämpää tekoa ei voi olla, kun ryhtyä oikeustaistoon maan mahtavinta mediaa vastaan. Se iskee kyllä takaisin imperiuminsa kaikella voimalla. Mieli tekisi uskoa, että tässä Rajalan tapauksessa savua ei olisi ilman tulta, mutta oikeusvaltiossa syyllinen on vasta sitten kun on saanut tuomion. Ankarimman tuomionhan Rajala on jo saanutkin, maineen menetyksen median kynsissä.


Ja mitä nimettömiin vihjailuihin tulee, niin luulisi niinkin vanhan ketun kuin Rajalan tietävän, että melko iso osa jutuista perustuu enemmän tai vähemmän nimettömiin vihjeisiin. Jos kaikki esiintyisivät omilla nimillään tai naamoillaan, olisivat lehdet aika tyhjiä.


Mutta on enemmän kuin hämmentävää, että jos jatkuvassa mediatarkkailussa oleva kansanedustaja ahdistelee vieläpä itsestään ja arvostaan tietoisia naistoimittajia, joista moni ei todellakaan ole tunnettu huumorintajustaan tai leikkimielisyydestään. Mies ei todennäköisesti voi silloin itselleen mitään, jos yrittää väkisin suudella ja kuvata naistoimittajien sääriä. Olisi tuossa vaiheessa rohkeata jo myöntää, että nyt tarvitaan apua.



Ja on vaikea kuvitella, että Suomessa naiset hevillä edes nostavat juttuja tällaisista kähminnöistä. Ihmettelen vain, miksei nämä naiset menneet sitten suoraan oikeuteen, jos olivat niin varmoja asiastaan. Varsinkin kun toimittajat ovat omalla tavallaan julkisuudessa jo muutenkin. Nythän käy niin, että oli käräjien tuomio mikä tahansa, niin käräjöidään vain itse jutusta, eikä ukon teoista.


Tämän Strauss-Kahnin tapaus on taas vielä omituisempi, mutta ilmeisesti tämäkin ukko kärsii jonkin tason seksiaddiktiosta, kun kohua on naisjutuista syntynyt jo aiemmin. Ennen vanhaan siivoojan ahdistelut olivat varmaan arkipäivää, eikä niistä kukaan kirjoittanut, mutta nyt kaikki valuu heti julkisuuteen. Tässä tapauksessa tosin epäilyt heräävät jonkinlaisesta poliittisesta salajuonestakin.


Vallanpitäjämiehillä ja naisilla on aina olleet ongelmalliset suhteet keskenään. Muistamme vielä Matti Vanhasen koomiseksi kääntyneet naiseniskuyritykset. Suomessa naissankaripoliitikoilla ei mene enää hyvin, mutta muualla maailmassa naisseikkailuja ei lainkaan paheksuta samalla tavoin, jos ne eivät ylitä ahdistelun rajoja. Vallanpitäjämiesten on syytä pysyä visusti naimisissa tai elää kiltisti munkin elämää, sillä heidän ei yksinkertaisesti ole mahdollista tutustua ilman kohuja naisiin.


Ahdistelut ja sikailut ovat asia erikseen, mutta joskus olen pohtinut, että koska kaikenlainen varovaisuus naissuhteissa leviää tavalliseenkin elämään. Naisilla on ihmissuhdemaailmassa ehdoton ilmaherruus. Jossain vaiheessa tavismiehetkään eivät uskalla enää luoda pitkiä silmäyksiä tai sanoa kohteliaisuuksia naisille pelätessään sian mainetta. Naisethan saavat olla juuri niin ronskeja kuin ovat, mutta tässä elämässä ronskeja naisia ei ole kuin pikkujouluissa.


Mutta miten helvetissä sitä sitten mies voi enää ketään iskeä? Vai täytyisiko miesten sitten vain odottaa, että joku ystävällismielinen nainen valitsisi juuri hänet, tai että kenties täyttää kaikki monimutkaiset reunaehdot, joilla saataisiin jo rauha Lähi-itäänkin? No, toivottavasti ei. Mutta ihmissuhdemarkkinat ovat länsimaissa ostajan (naisten) markkinat, tämä on vain kaikkien miesten hyväksyttävä ja nieltävä.


Hullua kyllä, jos joku naishaastateltava yrittäisi suudella miestoimittajaa tai kuvata kameralla tämän etumusta, niin ei siitä kyllä mitään juttuja nousisi. Tilanne olisi julkisuuden silmissä lähinnä koominen ja siksi kenties uutisoinnin arvoinen. Mutta tällainenhan tämä maailma on.


Tosiasia kuitenkin on, että 90 prosenttia miehistä kaipaa naisilta huomiota ja haluaa valloittaa lisää naisia, vaikka omaisikin jo tällaisen. Tämä ei ole sovinismia vaan todellista elämää. Näillä vallanpitäjämiehillä ja osalla tavismiehistäkin tämä tarve vain korostuu ja menee liian pitkälle, jossa naisen suostumuksella ei ole enää heille merkitystä. Eläinkunnan alfaurosbiologiasta tässäkin on jollain tasolla kyse, myönsi sitä sitten suoraan tai ei.


Loppujen lopuksi kuitenkin nainen valitsee miehensä ja mitä hän on valmis miehiltä sietämään.  Eikä tätä itsemääräämisoikeutta biologiakaan muuta.


tiistai 17. toukokuuta 2011

(Julkiset) tv-kännit


Mikähän siinä on, kun Vesa Keskisen tv-kännejä kauhisteltiin, mutta Pasi Nurmisen kännitoikkaroinnille lentokoneesta vain naureskellaan, että kyllä sitä pojille sattuu ja ovat jurrinsa ansainneet.


Lentokoneesta ovat kyllä muutkin suomalaiset merkkimiehet (poliitikot) idän matkoiltaan horjahdelleet, joten ei Nurminen kohtalonsa kanssa yksin ole.


No, tuskin kukaan ilojuomia rohkenee lätkäjumalilta kieltää, mutta lätkätyyppejä kai pidetään jonkinlaisena roolimalleina toisin kuin Vesa Keskistä tai meitä muita mahdollisia kännitoikkaroijia.


Niin, Suomessa urheilijat ovat jumalia, silloin kun he tuovat menestystä ja kunniaa. Uran jälkeen heitä lyödäänkin sitten kuin vierasta sikaa. Joten nauttikaa Leijonat vielä ymmärryksestä kun sitä saatte.



sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Keskitaso voitti Euroviisuissa vuonna 2011


No niin, pakko se on kirjoittaa Euroviisuista. Tällä kertaa voittajakolmikko oli hämmästyttävän tasapaksu. Yllätys oli, että miten kärkikolmikosta Azerbaidzan ja Ruotsi onnistuivat noin surkeilla kappaleillaan villitsemään eurooppalaiset.


Tai no, eivät ne tainneet villitäkään, mutta napsivat tasaisen hyvin huippupisteitä. Oli myös hieman hämmentävää, että azerit riensivät esittämään voittobiisiään voiton varmistuttua Turkin lippu etunenässä, eikä oman maansa lippua. Varmaa on, että seuraavat kisat ovat ainakin eksoottisemmassa maassa. En tiedä muuta maasta kuin että siellä on perkeleesti öljyä ja että nahistelevat kovasti armenialaisten kanssa.


Italian jazzbiisi oli musiikillisesti parempi Ruotsia ja Azerbaidzania, mutta sekin oli jazzina keskinkertainen. Jos biisiä ei olisi esittänyt Italia, olisi se ollut loppupäässä. Italialaiset kun palasivat vielä viisuihin vuosien jälkeen loukkaannuttuaan aikanaan huonosta menestyksestään.


Suomen Paradise Oskar ei menestynyt, mikä ei yllätys ollut, vaikka jokavuosi samat höpinät voittobiisistä höpistäänkin. En ymmärrä, mitä pettymystä tuloksessa oli, poikahan sai kohtuuhyvin pisteitäkin.


Musiikillisesti Oskarin biisi oli kyllä finaalin parhaimmasta päästä ja jos lauluvuoro olisi ollut jotain muuta kuin ensimmäinen, olisi dadattelu saattanut sijoittua korkeammalle. Mies ja kitara-esiintymisen täytyisi myös olla jotain muuta kuin pikkukiva, että se herättäisi äänestäjien huomion räiskyvämpien esitysten alta.


Mutta eivätpä omat suosikkini Irlanti, Islanti ja Saksakaan olleet voittajien joukossa. Saksan Lena esiintyi toista kertaa peräkkäin Saksan edustajana, mutta nyt ei yllätys onnistunut, vaikka esiintyjä kisojen kaunein olikin ja biisikin kivan Björk-vaikutteinen.

Irlannin kaksospoikien lavashow oli viisujen parhain, eikä biisikään Ruotsin biisin Popular-jankutukselle hävinnyt. Yllättävän moni maa esitti biisinsä taas englanniksi. Se taitaa olla ikävä kyllä menestymisen edellytys, kuten esim. Ranskan komeaääninen laulaja joutui toteamaan. Hullua kyllä, britit itse eivät viisuissa omalla kielellään menesty, vaikkakaan yli-ikäinen poikabändi ei voittoa voinutkaan tuoda yhtään lähemmäksi.


Taas sama kitinä muuten alkoi, että kuinka itäeurooppalaiset maat äänestävät toisiaan. Äänestäkööt. Voittobiisin muuten tekivät ruotsalaiset, joten kyllä se voitto vähän Ruotsillekin tuli. Viisut muuten katsoin ruotsinkielisenä, kun jostain syystä telkkarini napsautti parin minuutin jälkeen ruottalaisen selostuksen päälle. Joten nyt en voi haukkua suomenkielistä selostusta. Anteeksi.


lauantai 14. toukokuuta 2011

Botoxilla huolet sivuun


Hiljattain nousi pieni kohu Tiina Jylhän Kauneusklinikka-ohjelmasta, jossa eräässä jaksossa pidettiin botox-bileet eli tytöiltä siloitettiin rypyt kuohuviinin lomassa. Kauneusleikkauksista ja muista operaatioista voi olla miljoonaa eri mieltä. On helppo kauhistella, että miksi jotkut laittavat botoxia, silikonitissit tai käyvät rasvaimussa.


Osatotuus on, ettei mitään palveluita synny, ellei niille ole kysyntää. Sellaisia ihmisiä nyt vain löytyy, jolla on rahaa tai halua korjauttaa itseään. Mitään yhteiskunnan tukia tuskin kauneuskirurgiaan saa, ellei naamavärkki ole mennyt pilalle jossain onnettomuudessa.


Tiettyyn rajaan asti botox varmasti siloittaa ryppyjä, mutta tuonkin keinon teho loppunee jossain vaiheessa. Kauneusleikkauksista nyt ei tarvitse edes miettiä, minkälainen lopputulos on kymmenennen leikkauksen jälkeen. Hollywoodista näitä käveleviä pysyvään irvistykseen vääntyneitä jäänaamapatsaita löytyy vaikka muille jakaa.


Ihmisen kauneuskäsitys itsestään on kummallinen, tällainen järkky epäonnistuneiden leikkauksien lopputuloskin saattaa vihdoin pitää itseään kauniina. Tietyn vaiheen jälkeen kauneusleikkauksissa on kyse riippuvuudestakin.


Mutta sitähän moni miettii, että koska tavallinen kansa alkaa juoksemaan kauneusklinikoilla. En tunne kauneusoperaatioiden hintaa, mutta tuskin ne halvimmasta päästä ovat. Alan yrityksiä tulee taatusti kyllä lisää ja hinnatkin laskevat. Sittenhän voit yllättää vaikka puolisosi rasvaimulla tai botox-kuurilla.


Kauneusleikkauksia ja muuta korjailua pitäisi kai kauhistella eettisistä syistä, mutta itse en jaksa. Jokainen tehkööt kropallaan mitä haluaa. Kyllähän ihmiset ovat keksineet runsaasti muitakin keinoja kohdella kehoaan kaltoin. Monen muunkin bisneksen kuin kauneusbisneksen eettisyyttä voidaan epäillä. Itse en ole ensimmäisenä juoksemassa botoxille, mutta jos joku sen haluaa tehdä, tuskin se minulta on pois.


Sen verran nyt lässytän, että onko se nyt ihme, että ihmiset vihaavat ulkonäköään, kun heti pienestä pitäen kuulet, kuinka läski ja ruma olet, jos et täyty aikamme kauneusihanteita. Tuossa tapauksessa tosin kauneusleikkaukset ovat tietenkin periksiantamista kiusaajille, silloinhan olet alistunut siihen, että olisit sellainen, kun sinun halutaan olevan. Jos haluat aina olla sellainen, millainen muut haluavat sinun olevan, niin saat tehdä tuota muutostyötä elämäsi loppuun asti. Sisäisesti ja ulkoisesti.


Tästä botox-bileisiin.

torstai 12. toukokuuta 2011

Portugalin upottava kuu


Gali, Gali, Portugali, sointui osa Pentti Saarikosken runosta Portugalin kuu. Portugali tuntuu olevan myös Suomen politiikan tärkein asia ja on. Muistaako kukaan enää, mistä sisäpolitiikan asioista ennen vaaleja riideltiin? Veikkaan, että harva. Vanustenhoidon parantamista ei enää kukaan vaadi tai muitakaan suosikkiaiheita.


Kumma kyllä, Suomen sisäpolitiikan kohtalon ratkaisi Portugali surkeine talouksineen. Suomeen muodostetaan nyt hallitusta sillä perusteella, kuka pistää nimensä alle EU:n talouden rupuvaltioiden molokinkitaan.


Vaalien jälkeen etsittiin takinkääntäjiä. Tämä taisi säikäyttää Persut, jotka lopettivat neuvottelun Portugali-paketeista ja jättäytyivät sitten hallitusneuvotteluistakin pois. Loppujen lopuksi Persut eivät kuitenkaan kääntäneet takkiaan, sen tekivät Demarit hallitusvastuukiimassaan. Tätä tosiasiaa lievittääkseen Jutta Urpilainen hyökkäsi Persujen kimppuun vastuunpakoilusta, kun Demarit itse pakoilevat vaalilupauksiaan. Persuthan sen lopulta pitivät. Kepun takinkäännöt edestakaisin nyt eivät edes ketään yllätä.


Tällä hetkellä hallitukseen hinkuvat Kokoomuksen ja Demareiden lisäksi Vihreät, RKP ja Kristillisdemokraatit. Kaikkeen suostuva RKP saa siis edelleen pitää rakkaan pakkoruotsinsa, Vihreätkin antavat periksi kaikessa, kunhan pääsevät vain hallitukseen. Ainoa todellinen yllätysmomentti on Kristillisdemokraatit, mutta hekin lienevät pelkästään kiitollisia päästessään hallitukseen ja käyttäytynevät siivosti.


Nyt kun Kepu on jäämässä Persujen kanssa oppositioon, se ei lupaa heille hyvää. Heille saattaa olla luvassa seuraavissa vaaleissa entistäkin suurempi vaalitappio. Kepulta ei pekkarisineen löydy riittävän värikkäitä persoonia. Lisäksi heidän voimansa uupuvat keskinäiseen nahisteluun. Kepu on tosin niin vaarallinen vihollinen, ettei heitä kannata koskaan aliarvioida, ovat he suosta nousseet aikaisemminkin.


Persuillekin oppositio saattaa olla kohtalokas. Riittääkö kansalle enää neljä vuotta kaiken haukkumista, kun pienellä joustolla olisi hallitusvastuutakin tarjottu. Jos Portugali-asiassa olisi annettu periksi, Persut olisivat oikeasti voineet käydä rakkaiden aiheidensa kimppuun, kuten maahanmuuton.


Mutta Persujen jääminen oppositioon ratkaisin ainakin sen, että Suomessa kaikki säilyy ennallaan. Protestiäänet menivät kankkulankaivoon. Demarit ovat ennenkin unohtaneet asiansa duunareiden ja heikko-osaisten eteen, kun ovat päässeet Kokoomuksen kanssa kimppaan, joten kansaa kurjistetaan tulevan neljän vuoden aikana vähintään yhtä uutterasti kuin Kokoomus teki Kepun kanssa.


Kaiken myllytyksen varjoon on jäänyt koko eurooppalaisen talouspolitiikan monimutkaisuus. Aniharva tavallisesta tai vähemmän tavallisestakaan kansasta ymmärtää, mistä näissä tukipaketeissa todellisuudessa on kyse.


Ja romahtaako koko Euroopan talous todellakin pienten maiden taloudellisista romahduksista. Jos jotain ei pysty yksinkertaisesti selittämään, sillä tuskin on onnistumismahdollisuuksia. Meille on myyty pakolla Portugalin upottava kuu, joka uppoaa jokatapauksessa.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Mihin mun sit pitäis mennä (Kalliosta)?


Aivan tässä hiljattain otsikoihin livahti uutinen, kun paikalliset ovat häätämässä Heikki Hurstin ruoka-apua Kallion toimipisteestään. Kuten arvata saattaa, metelihän siitä nousi. Hurstilla on tietysti suhteet mediaan kunnossa. Mitään poikkeuksellistahan ei taas ole siinä, että ruoka-avut, asunnottomien asuntolat ja jopa kehitysvammaisten asuntolat eivät ole haluttuja naapureita.


Tästä tapauksesta teki poikkeuksellisen se, että häätäjät ovat Kalliosta. Tuon kaupunginosan maineeseen kun on kuulunut häiriötekijöiden sietäminen. Mutta Kalliossa on ilmeisesti tapahtunut sama ilmiö, mikä on tapahtunut muissakin entisissä "paheellisissa" kaupunginosissa.


Kallion ovat nyt ilmeisesti valloittaneet boheemi- ja erikoisuusmytologian valloittamat keskiluokkaiset. He eivät kuitenkaan siedä oikeasti boheemeja tai muitakaan erikoislaatuisia ihmisiä. Niinpä todelliset friikit olisi saatava pois kuleksimasta.


Mitä itse Hurstin ruoka-avun tilaan tulee, olen itse käynyt siellä juttua tekemässä, eikä siellä kukaan kännissä riehunut, mikäli ruoka-avun henkilökunnalla oli asiaan sanomista, sen verran kovaa jöötä näyttivät pitävän.


Välillä olen pohtinut, että mihin Suomessa haluttaisiin viedä kaikki sellaiset ihmiset, jotka eivät syystä tai toisesta sovi muuttuvan alueen imagoon. Saarelle, kuten spitaaliset keskiajalla, vai?


.....................................................


Sitten vielä... tämä Journalisti-lehden uutinen alan opiskelijoiden halusta hakea vain tiettyihin medioihin kyllä mietityttää. Kaikki kun hinkuavat Hesariin tai Yleen. No, hyvä heille ja jokaisella on oikeus hakea mihin lystää. Mutta mikä tässä minut sai miettimään, on se tosiasia, että journalismin työnkuva yksipuolistuu. Jos kaikki haluavat julistaa tiettyä ideologiaa tietyissä medioissa, niin missä on journalistien monipuolisuus.


No, on minunkaltaisiani tyyppejäkin, jotka ovat onnistuneet tunkemaan alalle muitakin reittejä. Vaikkakin taidan olla viimeisia mohikaaneja tässä suhteessa. Tosin ei taida alalle muutenkaan tulla kohta enää miehiä.


Silmiin otti myös opiskelijoiden väite median laadukkuudesta ja yleisön arvostuksesta. Hassua kyllä opiskelijoiden eniten hyljeksimät mediat Seiska, iltapäivälehdet ja Hymy, ovat yleisön lukemia medioita. Haluavatko opiskelijat kirjoittaa juttujaan siis omaa arvomaailmansa hipomaan vai yleisölle? Minun mielestäni median tulisi palvella yleisöä. Ja jos yleisön maku ei aina vastaa omaa makua, niin sen kanssa on vain elettävä.


Tulee väkisinkin näistä opiskelijoista mieleen, että aika elitistejä ollaan, jos työ ei kelpaa, kun toisaalta valitetaan, ettei saa mahdollisuuksia tai työpaikkoja alalta. No, enpä usko, että opiskelijat muilla aloilla ovat yhtä nirsoja.


---------------------
Sirkkarit kertovat Kallion kaduista:


perjantai 6. toukokuuta 2011

Kuka saa äänestää?


Alla oleva tiedote tuli Mielenterveyden keskusliitolta. Aika hurjaa, että tietyn ryhmän äänioikeutta rajataan eurooppalaisessa valtiossa.


Kuka seuraavaksi menettää äänioikeutensa? Eikö esim. masentuneella ole oikeutta äänestää? Otetaanko köyhältä tai kunnan elätiltäkin sitten samantien äänioikeus pois Unkarissa?


Suomessa taitaisi aika moni menettää äänioikeutensa. Onneksi Suomessa ei tällaisia ehdotelmia ole vielä eduskuntaan tullut.


Mutta jos ajatellaan laajemmin, ei siitä niin kauan Euroopassakaan ole, kuin naiset ja köyhät miehet saivat oikeuden äänestää. Demokratian mallimaassa Sveitsissä naiset saivat äänestää joissakin kantoneissa vasta 70-luvulla.


Minä en ainakaan tämän jälkeen liity Suomi-Unkari-ystävyysseuraan, mikäli tällainen laki hyväksytään. Jos ihminen tietää, ketä hän äänestää, hänen sairaudellaan ei ole merkitystä. Maaseudulla ihan terveitäkin vaimoja ja lapsia raahataan äänestämään kepua.


Mikä siinä on, että mielenterveyssairauksia ei voida koskaan hyväksyä "hyväksyttyjen sairauksien" joukkoon siinä missä fyysisiäkin sairauksia?


Unkarin uusi perustuslaki rajoittaa mielenterveysongelmaisten äänioikeutta
Unkarin parlamentin viime kuussa hyväksymä uusi perustuslaki on huolestuttava merkki asenteiden koventumisesta Euroopan unionissa. Unkarin hallitseva Fidesz-puolue runnoi paljon keskustelua herättäneet lain läpi kahden kolmasosan enemmistöllään.


Lakia ovat arvostelleet monet kansalaisjärjestöt sekä muun muassa YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon. Lain ei katsota kaikin osin olevan kansainvälisten sääntöjen ja säädösten mukainen.


Eurooppalaiset mielenterveysjärjestöt kuten Mental Health Europe (MHE), European Network of (ex-) Users and Survivors of Psychiatry (ENUSP) ja The Mental Disability Advocacy Center (MDAC) ovat kiinnittäneet laissa huomion kohtaan, jossa äänioikeus kielletään henkilöiltä, joilla on ”rajoittuneet psyykkiset kyvyt”.


MDAC:n johtaja Oliver Lewis arvelee jopa, että kyseessä on huonosti kätketty yritys syrjiä vammaisryhmiä, sillä lainkohtaa tullaan todennäköisesti käyttämään vain ihmisiin, joilla on kehitysvamma tai mielenterveysongelmia.


Suomessa äänioikeuden rajoituksista on luovuttu jo yli 70 vuotta sitten. On huolestuttavaa, että Euroopan Unionin puheenjohtajamaassa otetaan sadan vuoden harppaus taaksepäin.


Äänioikeus on perusoikeus, joka kuuluu kaikille.

torstai 5. toukokuuta 2011

Vessafilosofiaa?



Radiosuomipop kumppaneineen etsii parhainta vessakirjoitusta. Kiva idea, mutta oletteko oikeasti löytäneet yleisistä vessoista filosofisia ajatelmia. Useimmiten niistä löytää vain narkkarinestovalon kelmeän epäystävällisyyden. En ainakaan itse pystyisi niissä mitään oscarwildemäisiä aforismeja seinälle keksimään.

Itse olen asioita toimittaessani yrittänyt jopa kirjoituksia etsiä vessojen seiniltä, mutta usein vedän vesiperän. Vessoista löytyy useimmiten vain kusta lattialta ja hieman sitä toistakin, jota kansanedustajillekin nykyisin lähetellään.


Kaikki kirjoitukset lähtevät rivakasti poiskin muualta paitsi pubeista ja yökerhoista. Niissäkin kirjoitukset ovat useimmiten kostolähtöisiä kuten: "Soita numeroon tähän ja tähän. Saat varmasti."


Tai sitten kerrotaan vittumaisen miespuolisen kaverin ottavan suihin joka kaverilta, joka ilkeää kysyä.


Mutta se kiehtoo, onko naisten vessoissa sitten täysin toisenlainen vessakirjoituskulttuuri. Naisillahan tunnetusti kestää vessassakin kauemmin. Miesten asiat on nopeasti hoidettu ja kirjoituksetkin jäävät sinne alapäähän.


Mutta periksi en anna. Olen vakuuttunut, että ehkä vielä jonain päivänä löydän todella vessanseiniltä jotain filosofista.


Vai ovatko vessa-ajatelmat siirtyneet verkkoon? Joku dosenttihan kertoi, että keskustelupalstojen törkykommentit ovat niitä entisiä vessakirjoituksia. Vai oliko se nyt joku katkera poliitikko, joka näin väitti? Mutta eipä törkykommenteissakaan mitään filosofista ole, vaikka joskus ovatkin ilkeydessään äärimmäisen kekseliäitä.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Luonnon ihmeiden äärellä



Poikien kanssa tehtiin pikkutuhmayritelmä lyhytelokuvasta 1998 Voionmaan opistossa, jolloin vielä luulin, että minusta tulisi isona elokuvaohjaaja tai -käsikirjoittaja. Toisin kävi. Tai. Eihän sitä koskaan tiedä. En kyllä tarkkaan enää muista, mikä roolini tässä tuotannossa oli.


Vähän hidashan tämä pätkä kai nykykatsojan makuun jo on, mutta nauttikaa, jos nautitte.

Luonnon ihmeiden äärelle pääsette juuri nyt tästä.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Ihmisjahdin loppu


Pitkin päivää on tipahdellut tietoa Osama Bin Ladenin surmaamisesta. Aika yllättäen lopulta tieto tuli. Miestä kun oli jahdattu yli vuosikymmenen ja sitten yhtäkkiä kerrotaan, että mies on nyt sitten pistetty kylmäksi. Vaikea Osaman kaltaista massamurhiin innostajaa on lähteä säälimään. Mies kai ansaitsi kohtalonsa, vaikka kuolema on kaikilla edessä, tuli tapetuksi tai ei.


Minusta Osaman tappaminen ei vain nyt oikein tuo kellekään oikeutta. Miksei miestä tuotu oikeuden eteen, kun se olisi ilmeisesti saattanut olla mahdollista tapahtumien olosuhteita sen enempää tuntematta.


Nythän miehestä tulee vain marttyyri, jollaisia hänen seuraajansa mitä ilmeisemmin yli kaiken arvostavat ja kaipaavat. Mutta Saddam Husseinin oikeudenkäynnin kaltainen kuukausien farssi haluttiin ilmeisesti välttää, kun jokainen tietää etukäteen oikeudenkäynnin lopputuloksen. Osaman raahaaminen länsimaihin oikeudenkäyntiin olisi taannut terroristeille runsaasti lisäjäseniä sekin.


Tosin aikaisemmin Osamasta levitetyt "romanttiset" kuvat kapinallisena vuoristoluolissaan voi heittää romukoppaan. Mies kun tavoitettiin lopulta kartanostaan, vieläpä sadan kilometrin päässä Usan liittolaisen Pakistanin pääkaupungista. Mutta eipä Osama mihinkään köyhiin olosuhteisiin edes syntynytkään, joten kai mies halusi tehdä olonsa mahdollisimman mukavaksi poikkeusolosuhteissakin.


Jos Barack Obama taas on ollut jollain tasolla liberaalin miehen maineessa, niin eipä häntä sellaisena voi pitää tämän operaation jälkeen. Vaalien lähestyessä hänen oli annettava periksi periamerikkalaiselle lynkkausmielialalle, kun mahdollisuus varmistaa ääniä seuraavin presidentinvaaleihin avautui. Ei Amerikan vaaleja taideta toista kertaa Yes We Can-huudoilla voittaa vaan kylmällä ulkopoliittisella operaatiolla, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin.

Washingtonista virtaa kuvia Osaman kuolemaa juhlivista amerikkalaisista. Oli surmattu/teloitettu ihminen millainen tahansa, en ole koskaan ymmärtänyt riemuitsevia väkijoukkoja, kun joku on tapettu. Se antaa kuvan maailmasta, jonka olisi pitänyt jäädä keskiajalle, mutta kostonhalu on ihmisen kantavimpia voimia, jopa Usan kaltaisessa länsimaassa. Tai oikeastaan juuri Usassa.


Vaikka Osama väitetään varmasti tunnistetuksi, niin väkisinkin herää epäilys, oliko tämä nyt kuitenkaan tässä. Ehkäpä parin kuukauden päästä kaikessa hiljaisuudessa todetaan, että mies olikin väärä. En tiedä terroristien todellisesta iskukyvystä tänä päivänä, mutta vaikea kuvitella, etteikö tätä Osama-operaatiota jollain tavalla kostettaisi.

PS. Olipa muuten vaikea olla sekoittamatta kirjoittaessa Obamaa ja Osamaa. Sen verran samankaltaiset nimet. Tämän nimellisen yhtäläisyyden kai Obamakin tiedosti.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Lauran teema



Tämä kappale ei ole iloinen vappuralli. Kuulin sen sattumalta radiosta. Olin jo unohtanut miten hyvän musiikin Angelo Badalamenti sävelsi Twin Peaks-sarjaan. Oi mysteerin aikoja. Mutta tämä sävellys sykähdyttää.

Gadgetissa oli virhe