You are the dancing queen...

Yleteema päätti eilen ilahduttaa yksinkertaista elämääni Abba-illalla. Kiitos siitä. Olinkin vaipumassa alakuloon ja tarvittiin Abbaa herättämään minut elävien kirjoihin. Tosin alakuloon olen vaipunut uudelleen.



Voin kehua itseäni Abban aikalaiseksi, vaikka Abban hajotessa olin viisivuotias. Varmasti olen Abbaa kuullut sen kunnian päivinä, mutta Abban olen löytänyt vasta aikuisiällä.

Syy on yksinkertainen. Abban kaltaisia ikimuistoisia melodioita ei ole pystynyt tuottamaan samanlaista määrää kukaan muu kuin The Beatles.



Kaikeksi onneksi Abba ei ole suostunut esiintymään yhdessä hajoamisensa jälkeen aivan kuten Beatles. Se jättää tarinalle tilaa kasvaa, kun ei tarvitse seurata heikohkoja rahastuskiertueita, niin kuin 60- ja 70-luvun tähdille valitettavan usein käy.



On halpamaista haukkua oman aikansa musiikkia, mutta muutakaan ei voi. Uusia melodiavelhoja ei ole löytynyt Björnin ja Bennyn viitoittamalle tielle. Muita ruotsalaisia popin tekijöitä maailmalle  kyllä, mutta heitä ei voi samana päivänä verrata Abban biisintekijöihin.

Nykypop on joko liian älyllistä, tuotettua tai sitten yksinkertaisesti tasapaksua roskaa. Rock on vielä pahemmassa alennustilasta mustasta musiikista puhumattakaan.



Eipä tosin Abbaakaan taidettu ylistää 70-luvulla.

--------------

Juuri kun menetin uskoni, ettei Suomesta löydy enää yhtään oikeaa visiönääriä tai uudellisajattelijaa, niin onneksi meillä on Mikael Jungner. On nannaa kuulla raskaan sarjan johtajan suusta, että joku johtaja uskoo vielä onnellisten työntekijöiden olevan tuottavampia. Ja luovempia. Ja että vapautta tunteva työntekijä myös tuottaa enemmän.



Suomessa uudistuksia tehdään yleensä pakon edessä. Ei siksi, että haluttaisiin uudistua. Ja vielä vähemmän, että uudistuksia tehtäisiin työntekijöiden hyvinvoinnin vuoksi.

----------------------

Tässä muuten haastatteluni paikallislehdessä. Minut laitettiin pohtimaan runouden teoriaa. Se on ehkä haastavaa yhden runokokoelman kokemuksella.