Aloittelevan freelancerin mietteitä

Lopetan nykyisessä työssäni julkishallinnon tiedottajana ennen juhannusta. En tiedä, olinko typerä vai hyväntahtoinen, kun päätin odottaa lähtöpäivää siihen asti, kunnes uusi tiedottaja aloittaa työpaikassani. Nyt olen aika väsynyt, mutta aion kuitenkin lomailla kesän, että voin aloittaa uuden työni edes jollain tavoin virkistyneenä, vaikka kassa hupenee.

Yhä edelleen ihmettelen, miten vierasta osalle julkishallinnon työntekijöitä yrittäjähenkisyys voi olla. Kun ilmoitin, että alan freelancer-toimittajaksi, voivottelu alkoi heti. Meinaatko tosiaan tuolla itsesi elättää? yms. yms. Luulin, että tuo itsetuntoni lyttäys jossain vaiheessa olisi hellittänyt, mutta ei. Osa jatkaa sitkeästi päivittelyään ja rivien välistä on helposti aistittavissa ivallisuutta minua ja mahdollisuuksiani kohtaan.



Niinpä itselleni on helpotus, kun tuo juhannus koittaa. Ainakin olen oman itseni herra ja sparraaja, eikä tarvitse käydä enää kahden rintaman sotaa. Tapahtui sitten, mitä tapahtui. Toki myös kannustavia kollegoita on löytynyt, osa vaikuttanut olevan jopa aidosti pahoillaan lähdöstäni. Mutta minkäs teet, jos edes itse ehdottamasi toiveet uudenlaisista hommista kaikuvat kuuroille korville. Ja tätä jatkui sentään useamman vuoden. Jossain vaiheessa asioille on vain laitettava piste, varsinkin kun kyynistymistä on ollut minussa jo selkeästi havaittavissa.



Niin, no ratkaisuni on taatusti riskaabeli, mutta niin on freelancer-toimittajan työ lähtökohtaisesti. Se asia on vain hyväksyttävä. Itse olen hyväksynyt mahdolliset vaikeudet toimeentulossa, mutta valitsen silti mielummin vapauden toteuttaa itseäni  edes jollain tavalla, mikä lienee vakituisissa työsuhteissa tänä päivänä jo haastava tavoite.



En tuomitse sellaisia ihmisiä, jotka haluavat tehdä samaa työtä kolmekymmentävuotta, koska työpaikka on varma, mutta mikä oikeus heillä on sen enempää ivailla minulle. Olen uskonut olevani jollain tavalla pidetty ihminen muutenkin kuin lähimpien työkaverieni mielestä, mutta sen olen nyt huomannut, ketkä ovat pitäneet minusta itsenäni ja ketkä vain hyötymismielessä. Mitään läksiäisiä en edes halua ja sellaisia tuskin olisi luvassakaan. Toiset lähtevät näyttävästi ja toiset vain painavat oven kiinni perässään. Minä lienen jälkimmäisiä.

--------------------------------

Viimeisten kuukausien aikana olen ollut yhteydessä tuttuihin ja tuntemattomiin. Useimmiten minulle on sentään vastattu kun olen freen töitä kysellyt. Ja valtaosa on vaikuttanut jopa kiinnostuneelta. Se luo uskoa tulevaisuuteen. Hiljattain kävin Journalistiliiton Mitä on olla Free -koulutuksessa. Suosittelen lämpimästi kaikille alalle aikoville. Laki ja verotus on monessa suhteen monimutkainen ja mutkia muutenkin matkassa ilmankin.



Nähtävästi ala kiinnostaakin, sillä Pressiklubin takahuone (luulin muuten Pressiklubia etukäteen lähes palatsiksi, mutta eihän se sellainen ollut) oli ääriään myöten täynnä. En tiedä, kuvittelevatko miehet lähtökohtaisesti tietävänsä kaiken, mutta paikalla oli vain muutama mies lisäkseni. Jos miehiä on alalla todella näin vähän suhteessa naisiin, miehisyydestä saattaa tulla jopa myyntivaltti. Mutta ei tilaisuudessa sinänsä turhan ruusuista kuvaa luotu tulevaisuudesta, mutta todettiin sentään, että paljon on itsestään kiinni.



Ja minä olen pitkästä aikaa löytämässä pantterin sieluni tai edes kotikissan.



PS. Jossain vaiheessa toimitan tänne vielä tiedottajien urasta haaveilevien eloonjäämisoppaan.