Valta kansalle vai valta kansalta?


Kuten tiedämme, politiikka on merkillistä touhua. Se, mikä oli kauhistus muutama vuotta sitten, onkin kaikkien yhteinen tahto tällä hetkellä.


Väkisinkin tuli mieleen tämä ajatus, kuin luin uutisen, jossa pääkaupunkiseudun poliittiset viskaalit kaipaavat lisää  valtaa itselleen virkamiehiltä. Muutama vuosi sitten kyllä tyrmättiin pormestari-malli, joka antaisi kansalle mahdollisuuden äänestää kaupunginjohtajansa. Poliittinen valta kun on heidän mielestään liukunut nyt parin vuoden aikana kaupunkien virkamiesjohtajille, kuten kaupunginjohtajille ja apulaiskaupunginjohtajille.


Sinänsä huoli on hieman omituinen, sillä johtavat virkamiehet valitaan poliittisin perustein. Puhutaan ns. puolueiden läänityksistä. Vuosien varrella johtaville virkamiehille on toki valunut paljon valtaa, vaikkakin poliittisen päätöksenteon kautta. Virkamiesjohtajat ovat myös kovin erilaisia. Siinä missä Raimo Sailaksen jokaista sanaa kuunnellaan hiiskuen, saattaa isonkin kaupungin kaupunginjohtaja olla varsin huomaamaton hahmo.



Mutta se on tietysti totta, että nämä poliittisin perustein valitut virkamiehet pysyvät yhä virassaan, kävi vaaleissa miten tahansa, ja kun omaavat paljon seikkaperäisempää tietoa, heillä on tiedon suhteen etulyöntiasema poliitikoihin nähden. Eräänläinen pormestari-malli on ollut käytössä Tampereella, mutta se ei ole osoittautunut onnistuneeksi.  Poliitikot ovat huomanneet, että se virkamiesjohtajan palli on aika ikävä, kun kiitosta ei tule, mutta moitteita sitäkin enemmän. Tampereen malli tosin on torso muutenkin. 



Ratkaisu on se, mitä tuskin uskalletaan tehdä. Suoralla kansanvaaleilla valittua pormestaria pelätään, koska puolueet eivät voi määrätä pormestarin nimeä etukäteen. Kansa kun voisi saada kaupunkiaan johtamaan haluamansa. Maailmalla vaaleilla valittu pormestari on saanut aidosti muutosta aikaan, koskapa tietää, että työpaikka häviää muuten vaalien jälkeen.


----------------------------------------------------------------


Nyt sitten ollaan perustamassa radikaalia Vihreää puoluetta. Ajattelinkin, että koska tämä tapahtuu. Vihreät kun ovat ajautuneet kauaksi alkuperäisestään. Vihreät ovat samanlainen puolue kun muutkin puolueet ja toimivat samalla lailla, vaikka kokouksissa villapaitoja julkisesti kudotaankin. Muut puolueet ovat myös imeneet itseensä vähintään näennäisesti ympäristöaatteen. Saa nähdä, riittääkö näillä radikaaleilla sitten minkäänlaista kannatusta. Mutta tiedä häntä.



Tapaus Pentti Linkola jaksaa ihmetyttää. Onkohan se oikeasti enää järjissään? Jos kuka tahansa muu ehdottaisi ihmisten tuhoamista, piirittäisi Karhu-ryhmä hänet alta aikayksikön.


-----------------------------------------------------------------


Tv-kuulumisia: Eilen katselin dokumenttia pornoteollisuudesta. Minulle oli yllätys, että välillisesti sijoittajien kauta jopa kristilliset järjestöt nettoavat pornoteollisuudesta. Samoin esim hakukonejätti Google saa osansa tuosta maailman tuottoisimmasta bisneksestä.


Olen jäänyt koukkuun Jim-tv:ltä näkyvään Sandhogs -sarjaan. On hienoa katsoa, kun tehdään raakaa työtä kaivaen New Yorkiin uutta vesitunnelia taistellen aikaa vastaan ennen kuin vanha tunneli romahtaa. Työsuojelussa olisi ehkä parantamista, kun tunnelia rakennettaessa on kuollut jo yli 20 työntekijää. Viime jaksossa heidän kunniakseen paljastettiin laatta. Tuli mieleen, että harvoin Suomessa on rakennustyömailla tapaturmissa kuolleiden muistolaattoja rakennuksien seinissä.


----------------------------------------------------------------


Raakaa työtä on rekkamiehenkin työ.





Kommentit

Suositut tekstit