Myyttinen talvisota


Talvisodan alkamisesta on 30. päivä marraskuuta 70 vuotta. Niin se aika vain vierähtää, tuntuu, että 50-vuotispäivistäkään ei ole kuin kotva. 60-vuotisjuhlat menivät sen kummemmita muisteluitta, mutta nyt media on herännyt vuosipäivään.



Iltasanomat julkaisi sinänsä mukiinmenevän Talvisota-liitteen (myytiin nopeasti loppuun) ja Iltalehtikin yrittää seurata perässä tuota hieman yllättävääkin menestystä. Sodasta on yhä kirjoina ja lehtiartikkeleina yliutarjontaa, mutta tämä Iltasanomien liite on onnistunut siinä missä useimmiten ei ole onnistuttu. Liite kertoo sodasta arkipäivän ihmiskohtaloiden kautta. Myös siviilien kohtaloita, ja vailla patsastelua ja äänen värisyttelyä.


Talvisodan tematiikassa ei mikään ole muuttunut. Minkäänlaista uudenlaista historiantulkintaa ei ole nähty. Kyseessä on edelleen sankarillinen puolustustaistelu olemattomilla resursseilla ylivoimasta vihollista vastaan. Se pitääkin paikkaansa pääpiirteittäin.



Uskomatonta on, että 70 vuoden jälkeenkin talvisodan veteraaneja on vielä elossa. Suomessa veteraaneista pidetään hyvin huolta. Toisin on talvisodan voittajien. Iltasanomien talvisotaliitteessä eräs venäläinen talvisodan veteraani sanoi, että pidettäisiinpä meistä voittajistakin yhtä hyvää huolta. Talvisota kun ei ole yhtä kunniakas osa venäläistä historiaa kuin Suuri isänmaallinen sota Natsi-Saksaa vastaan.



Talvisodasta on tullut myyttinen osa suomalaista historiaa. Kun ajat ovat kovat, peräänkuulutetaan talvisodan henkeä, joka yhdisti entiset viholliset punaiset ja valkoiset. Jopa näin sikainfluenssaepidemian aikaan puhumattakaan poliitikoiden tökeröimmistä raamatullisista talvisotavertauksista.



Mitään tuollaista henkeä kun ei ole tulossa, sillä Suomessa ne ajat ovat kauan sitten menneet, että tunnettaisiin olevan samassa uhatussa veneessä tunnusti kansalainen mitä värejä tahansa.



Silti kansan suussa kulkevat yhä sanonnat kuin vaikkapa "rautaa kuin Raatteen tiellä" tai "Kollaa kestää". Kestettävä tuolloin olikin, sillä Suomen armeija oli materiaalisesti täysin valmistautumaton talvisotaan.



Talvisota-elokuva ei ole toisaalta myöskään saavuttanut samanlaista myyttistä asemaa kuin jatkosodasta kertova Tuntematon sotilas. Osin tietysti heikompien jo henkilöhahmojen takia.


-------------------------------------------------------------------



Talvisodan henkeä sen sijaan löytyy Sloveniasta urheilussa. Maa voitti Venäjän MM-karsinnoissa. Kyse taitaa vähintään osittain olla onnesta, mutta tuota onnea ei Suomella samoissa karsinnoissa ole ollut. Toivottavasti Slovenia on uusi maailmanmestari. Yksi fani löytyy täältä Vantaalta.



Mistä saisin hankittua Slovenian maajoukkueen pelipaitoja?

-----------------------------------------------------------------------



Suomi on tasa-arvon suhteen omituinen maa. Tutkimuksen mukaan teinitytöt saavat mielestään lyödä poikaystäviään, mutta pojat eivät heitä. Tämä vahvistaa vain käsitystäni, että Suomessa tasa-arvo ei ole miestä suojeleva asia. Miestä saa kohdella aivan miten lystää.


Ihmettelen myös Sofie Oksasen lausuntoja suomalaisista miehistä Tanskassa antamassaan tv-haastatelussa. Kiitos vain kun vahvistat ulkomaalaisten kuvaa suomalaisista miehistä juoppoina ja väkivaltaisina reppanoina.


--------------------------------------------------------------------------



Näitä sankarihautausmaita löytyy maastamme talvisodankin jäljiltä. Tämä kuva Helsingin Pitäjän kirkon hautausmaalta.

Kommentit

Suositut tekstit