torstai 3. syyskuuta 2009

Poika kasvaa aina vaan, I should hope


Nyt kun on pistetty Euroopan asiat kuntoon, niin takaisin perusasioihin. Otsikko on muuten napattu eräältä vanhalta heilaltani, en tosin silloin vielä kasvanut, joten toive jäi turhaksi. 



En tiedä, onko se nyt muotia, mutta olen monen nähnyt vilauttelevan lapsuuskuviaan kun kolmekymmentä on tullut mittariin, ainakin niiden, jolla ei ole omaa jälkikasvua. Minulla ei ole niitä toden totta montaa säilynyt. Mutta jokusen vanhan koulukuvan sentään löysin. Ja onhan sitä mielenkiintoista katsoa itseään vuosien päästä ja yrittää muistella, mitä mietti ja millainen oli silloin.




Heh, tässä kuvassa olen muistaakseni eskari-ikäinen. Eskarissa olin Korson päiväkodissa ja kun siellä vietettiin kerran 40-vuotisjuhlia, onnistuin löytämään itseni ryhmästä 83-84. Muistan kun isälläni oli tuolloin Wartburg-merkkinen auto. Siinä oli sellainen tunnistettava kaksitahtikoneen ääni, josta tiesin aina, koska minua tultiin hakemaan.


Samalla autolla tuli usein samalla pihalla asuva tyttö, hänellä oli muistaakseni tuolloin mielikuvituskaveri, jota paheksuin syvästi. Olin jo tuolloin kyynikko. Itse olin hiljattain toipunut pehmoapinani roskiin heitosta. Se oli sananmukaisesti loppuun halattu.



Eskariin meno oli äidin mukaan minulle järkytys. Olin kuulemma huutanut suoraa huutoa päiväkodin lattialla. Tosin samaa tein kuulemma kauppojenkin lattioilla kun en saanut mitä halusin. Mamman poika. Muistan, että minulle ryhmäytyminen oli jo tuolloin vaikeata ja yritin keplotella yhteisistä leikeistä omiin oloihini. En tietenkään onnistunut, mutta kaikki piirit ja tiimipäivät ovat minulle yhä myrkkyä.



Olisipa minulla vieläkin noin vaaleat hiukset. Minulla oli tuohon aikaan pahasti karsastavat silmät, mutta kuvaaja on ollut taitava. Minulla oli toisessa silmälasin linssissä musta lappu kuin konsanaan merirosvolla. Hampaatkin hohtavat vielä.



Tässä taidan olla viidennellä Vierumäen koulussa. Tuo sama Mickey Mouse-paita minulla oli vuosia, sillä en kasvanut vuosiin. Ylä-asteella paita vaihtui vain Bart Simpson-paitaan. Samat farkutkin minulla oli vuositolkulla. Halpahalleistahan niitä löysi. Enkä yksinkertaisesti välittänyt tuolloin pukeutumisesta sitä mitä nytkään. Tietysti minua pilkattiin vaatteiden takia. Vasta ylä-asteen viimeisillä luokilla muuten kasvoin koko "komeuteeni".



Ilme on vakava, mutta niin poikakin. Silmälasit ovat ehtaa 80-lukua ja vääntyneet, muistaakseni sain jalkapallosta. Tukka on jo maantieharmaa ja tyyli mallia pölhökustaa. Koulukuvaukset olivat aina vastenmielisiä, en olisi koskaan halunnut istua ryhmäkuvissa edessä, mutta sinne pikkuruiset tietenkin laitettiin ja kaverikuvaan pyytämistä minun ei tarvinnut haaveillakaan.



Tässä olen jo ylä-asteella, olisinko kasilla Korson koulussa. Univormuna on tällä kertaa köyhien univormu eli collegepaita. Silmälasit ovat vielä jääneet 80-luvulta, vaikka tämä jo 90-luvun alusta onkin. Saatatte nähdä, että finnejä on ilmestynyt eli puberteetti on täydessä käynnissä. Puberteetti aiheutti minulle myös hiusten kihartumisen masennuksen ja ahdistuksen lisäksi. Jälkeenpäin ajatellen, en ole ollut hullumman näköinen, jos olisi ollut edes vähän tyylikkäämmät silmälasit.




Tämä viimeinen kuva onkin sitten jo ylioppilaskuva Tikkurilan lukiosta vuodelta 96. Tuolloin en suostunut pitämään silmälaseja, vaikka en nähnytkään kunnolla. Seitsemänkymmentäluvun samettipuvun löysin isäni vaatekaapista. Sain kehuja siitä kadunmieheltä, joka haukkui muiden pukeutuvan samoihin tylsiin pukuihin kun tämä mies oli löytänyt uutta. Tai siis tässä tapauksessa tietenkin vanhaa.



Olin äärettömän surullinen ylioppilasjuhlien aattona, eräs tyttö kysyikin yökerhossa, että miksi olet noin surullinen. Kysyisipä joku vieläkin samaa. Laihtuisipa sitä muuten samoihin mittoihin kuin tuon ikäisenä.



No, siinä nyt tässä näitä.

Voikaa hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe