Lisää tilaa ja bikinijournalismia


Suomalaiset ovat mielenkiintoista kansaa. Tämä on todettava jälleen kerran. Vaikka meillä on tilaa enemmän kuin valtaosassa muita maailman maita, niin tätä nykyä mikään tila ei riitä meille. Milloin päiväkodit ovat liian pieniä lapsille ja asunnot ovat aina liian pieniä ja kaikessa muussakaan meillä ei ole riittävästi tilaa.


Me emme yksinkertaisesti mahdu isoon maahamme, vaikka meitä on vähän. Silti kaikkein tilavimmat vuokra-asunnot ammottavat tyhjyyttään. Niihin muuttavat vain somalialaiset suurperheet.

Tilankaipuumme taitaa olla perua niistä vanhoista pikkuruisista ryysyrannoista, joissa asuivat mummot, vaarit ja kymmenen huutavaa resuista lasta. Ja kun maaseudulta pääsimme kaupunkiin ei sielläkään ollut aluksi tilaa.


Sinne vaan alivuokralaisen alivuokralaiseksi neliö kertaa neliö kalliolaisboxiin. Nyt niitä boxeja miehittävät opiskelijat ja muut joustavat sinkut, jotka ovatkin ainoita ryhmiä, jotka eivät valita asuvansa liian ahtaasti. Mieluummin he asuvat Kalliossa kuin tilavammin (halvemmin) Vantaalla.

Tilaa tajusimme haluavamme vasta sitten, kun maaseutuväestöä ei saatu enää ahdettua kantakaupungin kerrostaloihin 60- ja 70-luvun vaihteessa. Niinpä keksittiin laatikkomaiset kerrostalot tilavine asuntoineen. Nyt on palattu taas pienempiin kämppiin, koska isommille ei ole ottajia. Mutta tilaa halutaan silti.


Tunnettua on, että suomalainen ei ole tyytyväinen, jos sillä on naapureita ylipäätään. Jossain vaiheessa sitä riitannutaan, varsinkaan jos ei ole pakko asua liian liki kuten kerrostaloissa. Kerrostaloissa naapurien kanssa ei yksinkertaisesti tarvitse olla tekemissä jos ei halua.

Tilaa kaipaamme eritoten liikenteessä. Bussissa ja junissa kärsimme, kun vieras istuu viereen puhumattakaan kylkimyyryssä seisomisesta. Tarvitsemme tilaa, siksi monet autoilevatkin. Sielläkään ei ole hyvä, sielläkään ei ole tilaa. Aina joku on edessä tai juuttuu ruuhkaan, jota tiheämmin asutuissa maissa elelevät pitäisivät sunnuntai-aamun ruuhkahuippuna.

Tilaa kaipaamme muutenkin. Omaa aikaa, omaa tilaa. Tilaa... tilaa. .tilaa...


Maikkari esitteli meille bikinijournalismin aakkoset. Rallitoimittaja Anette Latva-Piikkilä pulahti mieskatsojien riemuksi uima-altaasta bikineissään ajoista raportoimaan. Kiinnostuneet voivat katsoa jutun tästä. Kuten arvata saattaa, asian uutisoi maikkari itse.

Vain Suomessa tämä voi olla kohahduttavaa, legendahan kertoo, että Usassa säätiedotuksetkin hoidetaan biksuissa. Vakavasti ottaen, kun seuraa naispuoleisia tv-toimittajia, niin harvoinpa sieltä vähemmän ulkonäöltään edustavia naisia löytyy. Usein kauniin naistoimittajan juontajanparina on keski-ikäinen mies. Ilmeisesti ajatellaan, että siten uutiset ovat uskottavampia.


Ilta-Sanomatkin tarttui kesäiseen bikiniaiheeseen ja raportoi viihdesivuillaan ison maailman julkkisten bikinikuvista. Osa tästä kuvakavalkadista tosin oli vähemmän miellyttävää nähtävää kun toinen toistaan surkeamman laihaa on onnistunut löytämään tarpeeksi pieniä bikinejä päälleen.

PS. Tänään on ollut taas ns. haamupäivä. Tarkoittaa sitä, että haamuna laahustaen olen raahautunut paikasta toiseen. Viime yönä nukuin minulle poikkeuksellisen hyvin, 5 tuntia putkeen. Painajaisiakin näin vasta aamuyöstä. Onneksi blogin kirjoittaminen saa minuun jostain syystä aina uutta virtaa ja tekee onnelliseksi. Mitä tapahtuukaan, jos en blogia voi joskus syystä tai toisesta enää kirjoittaa.


Entisajan runoilijat menivät aina Saksaan Baden-Badeniin tai Ranskaan Nizzaan, jos uuvahtivat weltschmerzin ja kiihkeän elämän keskellä. Kirjoittelivat sitten kirjeitä kotiin huovan alta aurinkoiselta terassilta. Olisipa vastaavaa palvelua tarjolla nykyisinkin.

Vielä yksi linkki teille. Testatkaa tästä Ilta-Sanomien sivuilta, millainen persoona olet työyhteisössä. Itse olin huoltaja. Ohessa huoltajan kuvaus. Osa ihan sattuviakin.








Huoltaja on käytännöllinen harmonisoija, joka työskentelee mielellään ihmisten parissa. Hän on seurallinen, säntillinen, itsepäinen, tunnollinen sekä virittynyt nykyhetkeen.

Vahvuuksia: Ystävällinen, yhteistyökykyinen, reipas, aktiivinen, seurallinen, antelias, tahtoo hyvää muille, järjestystä ylläpitävä, energinen.

Kehittämiskohteitani: Toisista huolehtiminen on upeata, mutta huolehdi myös omista tarpeistasi. Hallitset yksityiskohdat, mutta yritä hahmottaa myös kokonaisuus. Arvosi ja tunteesi ovat toki tärkeät, mutta pidä mieli avoinna, kuuntele. Sopu ja harmonia ovat mannaa, mutta toisten esittämä kritiikki ei aina tarkoita pahaa. Asioissa on monta puolta, näe arvot vähemmän absoluuttisina.

Tyypillisiä ammatteja: Lastentarhanopettaja, pappi tai muu seurakunnan työntekijä.

PS.PS. Ostin ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen uudet lenkkarit, Karhut. Eivätkö olekin kivan siniset? Testattukin ovat jo.


Kommentit

Suositut tekstit