Dylanin keikalla



Eilen oltiin Neiti A:n kanssa Bob Dylanin keikalla. Keikka oli elämys sinänsä, kun ei ikinä tiedä, onko se Dylanin viimeinen keikka Suomessa. Ja omaa suuren idolin haluaa aina nähdä. Mutta ei se keikka mitenkään taianomainen ollut. Lippujen hinnalla olisi odottanut enemmänkin rahalleen vastinetta. Mutta Bob on Bob, tietää olevansa legenda, eikä kuulijoitaan liiemmälti mielistele. Pikemminkin kuulijat saavat olla onnellisia kun saavat legendaa kuunnella.

Sen verran tiesin jo etukäteen, että Dylanilta on turha odottaakaan mitään I love you all-välispiikkejä, enkä sellaisia edes haluaisi kuulla, mutta aika rutiininomaisesti herra keikkansa veti urkujensa takana. Lopussa hän intoutui ainakin esittelemään bändinsä ja jopa muutamalla sanalla juttelemaan yleisön kanssa. Sanoja en tosin kuullut.

Hartwall-areena osoittautui maineensa mukaiseksi. Äänentoisto ei ollut kovinkaan hyvää, sen verran minäkin ymmärrän, vaikka en musiikin asiantuntija olekaan. Dylanin ääni ei ole enää parhaimmassa terässä, eikä sanoista juuri selvää saanut. Areenasta puuttuu ehkä vielä se ulkoilma- tai pienemmän konserttisalin henki, varsinkaan kun Areena ei ollut täynnä. Jossain pienemmässä konserttisalissa keikka olisi varmasti toiminut hyvin. Olimme lavaa vastapäisessä päädyssä, joten ei sieltä nähnyt oikein mitään, kun screenitkään ei olleet Hartwall-areenalla käytössä. Sitä myös ihmettelen miksi.Dylanista ei näkynyt kuin hahmo.

Tiesin myös sen, että Dylan ei esitä koskaan levyjensä kuuloisia biisejä keikoilla, vaan versioi keikalle tututkin biisit niin, ettei niitä tunnista. Biiseillä ei kauheasti eroa ollut, kun ei yhtään akustistakaan biisiä tullut. Montaa hittiä ei tullutkaan, tai sitten en vaan niitä tunnistanut. Mutta kun tuli, yleisö heräsi, mutta siinä ne yleisön riemunkiljahdukset taisivatkin olla. Onneksi lopussa kuultiin sentään vanhakunnon Like A rolling Stone.

Eniten keikassa ärsytti ne yli-innokkaat järjestysmiehet. Jotkut halusivat (vain muutama) mennä takarivistä jammaamaan keskelle areenaa, mutta saman tien harppoi jostain ylälehteriltä järjestysmiehet perään portaat kolisten. Ikäänkuin se olisi ketään haitannut. Enemmän häiritsivät ne järjestysmiehet.  Vähän rock-henkeä soisi järkkäreillekin, eikä mitään pikkusieluista kyykytystä.

Nykypäivän trendi kaiken vähäisenkin ilon viemisestä elämästä säädöksillä ja laeilla on edennyt rock-konsertteihinkin. Samoin ärsyttää se, että ihmiset eivät voi tulla ajoissa konserttiin. Sitten heitä ohjataan omille paikoilleen fikkareiden kanssa. Ja osa ei malta kuunnella konserttia edes loppuun asti. Vaikka mielipiteen ilmaisemista se on sekin. Kuvia en voinut niitäkään valitettavasti ottaa, kun ei saanut kuvata. Edes juomalimpparitölkkejä ei saanut sisälle viedä, vaikka kylläkin kallista kaljaa aulassa myytiin. Ja missä ihmeessä olisi ollut levyjä myytävänä keikkapaikalla?

Ehkä olisi parempi kuunnella vielä eläviä legendoja vaan levyltä ja säilyttää taika mielessään. No, ainakin seinälläni komeilee nyt keikalta ostettu Bob Dylanin juliste. Neiti A löysi itselleen vieläpä paidan, vaikka tuore Dylan-fani onkin. Ja Dylanista pidän silti yhä, jos keikka ei ollutkaan mikään maailman paras.

PS. Aika kovan tuomion antoivat sille netissä kansanryhmiä herjanneelle. Muistaakseni noin kaksi vuotta vankeutta. Aika paljon, kun miettii, että esim, raiskaustuomioissa otetaan huomioon raiskauksen "lyhytkestoisuus". Ja toisaalta yksityistä ihmistä saa pilkata ja jopa ahdistella mielinmäärin, eikä siitä saa minkäänlaisia tuomioita.

Jostain luin myös, että Sinkkuelämää -sarja vapautti naiset. Hmm. Jos vapaus on sitä, että hehkutetaan irtosuhteita ja ihmisten kertakäyttöisyyttä suhteissa, niin kai sitten se on vapautta ainakin joillekin. Hyvää sarjassahan on ainakin se, että ystävät pitävät yhtä.

Isosiskokin käväisi ja toi lainaksi Sopranosien 3.- ja 4.kaudet. Kiitos siitäkin. Viihdettä riittää eteenpäin taas vähäksi ajaksi.

Ai niin ja kiitos Salmen Vesalle Asfalttigolgata-levystä (vaikka siitä toki maksoinkin ja Vesa on koivukyläläinen biisintekijä). Teen siitä pienen levyarvion, kun ehdin.

Muuten on olo aika väsynyt ja kalenteri täynnä viikoiksi eteenpäin. Mutta kuukausi enää kesälomaan, eiköhän sinne jaksa vaikka hammasta purren.


Kommentit

Suositut tekstit