perjantai 28. maaliskuuta 2008

Kaupunkielämän käyttäytymissäännöt



Pääsiäisen Hesarissa oli humoristinen juttu kaupunkielämän käyttäytymissäännöistä. Ikävä kyllä se piti paikkaansa loppuun asti. Juttu jäi muhimaan mieleeni pidemmäksikin aikaa. Sen verran siinä oli tavoitettu totuuden juuri. Minua ärsyttää kaupungissa suunnattoman moni asia. Ehkä siksi, että näihin kirjoittamattomiin sääntöihin ei voi mitenkään vaikuttaa.

Jokainen kaupungissa asunut/asuva tietää, että ainakin pks-seudulla ei miten tahansa käyttäydytä. On kirjoittamattomia sääntöjä, jotka imetään äidinmaidossa, jos mielii ihmisvilinässä pärjätä. Minua ei enää kiinnosta pärjääminen. Olen kyllästynyt siihen, että vain oma itse on tärkeintä. Nopeus ja muurahaismainen vilinä. Yäk.

Itsekin opin vasta (kai junttina) että esimerkiksi metron liukuportaissa täytyy seistä tiukasti oikealla puolella, että kiireisemmät pääsevät ohitse. Kenellä ihmeellä voi olla niin kiire, ettei jaksa odottaa kahta minuuttia, ennen kuin seuraava metro tulee. Korkean paikan kammoisena tosin minun katseeni on muutenkin tiukasti suunnattuna liukuportaissa kattoon. Ylipäätään ihmettelen juoksemista johonkin paikkaan. Jos jokin asia on jonkin arvoinen, sen saavuttaa juoksemattakin. Itse en juokse, ellei minua uhata.

Kaupunkielämän mielenkiintoisia puolia on kiukkuisuuden näyttely. Hymyillä ei saa. Kiukun tunteella (tai anteeksi ilmeellä) ilmaistaan harmistuminen toisen käytöksestä jonossa tai julkisessa liikennevälineessä. Mitään ei saa kuitenkaan sanoa. Koskaahan ei tiedä, onko vastapuoli jokin raivohullu, joka käy kimppuun tai jopa rupeaa juttelemaan. Yleensähän (kuten kaikki tiedämme) ei jutella, tai sitten toinen on joko humalassa tai muuten vaan seonnut.

Jonokäyttäytymisessä täytyy meidän myös toki muistaa työssäkäyvien muistaa, että eläkeläisillä ja työttömillä ei ole oikeutta käydä kaupassa samaan aikaan kun me purkaudumme töistä. Heillähän olisi koko päivää aikaa hoitaa asioitaan, niin miksi ihmeessä he tunkevat samaan aikaan kuin töissäkäyvät. Vain työssäkäyvillä on oikeus vaatia nopeaa ja rivakkaa palvelua, koska on töistä väsynyt ja kiukkuinen. Kassalla hinnasta väittelevät tai muuten vaan hidastelevat ovat myös ns. persona non gratoja.

Julkiset liikennevälineet aiheuttavat aina kiukkua. Kuinka usein ollaan kirjoitettukaan kassilleen penkin varaavista ihmisistä. Ärsyttävää huomioimattomuutta sekin, mutta omasta mielestäni vielä ärsyttävämpiä ovat ne persoonat, jotka istuvat käytävän puolella, niin ettei kukaan pääse vahingossakaan istumaan viereen. Kuinka vastenmielistä voi olla kestää puoli tuntia vieraan ihmisen vieressä. Joillekin ilmeisesti liikaa.

Henkilökohtaisesti itseäni ärsyttää myös pyöräilijät, jotka suhahtavat sentin päästä ohitse soittamatta kelloa. Entäs jos olisin päättänyt liikahtaa juuri silloin pyöräilijän suuntaan. Niin korrekti ei tarvitse olla, että tarvitsee päälle ajaa. Autoilijatkin ärsyttävät. Ehkä noin 20 prosenttia laskee kohteliaasti jalankulkijan  suojatien ylitse, ilman, että täytyy tähystää, tuleeko niitä autoja vai ei.

Joskus kyllä haaveilen maalle muutosta. Minua ärsyttää yleinen toisen huomioimattomuus kaupungissa ja kaikkinainen epäilo. Miten jotkut pystyvät elämään niin, etteivät huomioi mitään ympärillään tapahtuvaa. Ihminen saa olla tajuttomana tai ihmistä saa hakata, mutta kukaan ei puutu. No, ehkä kaikki johtuu pelosta. En itsekään mikään sankari ole.

Ehkä olen tehnyt elämästäni tarpeettoman vaikeaa. Pitäisi vain olla niin, ettei mitään tapahtuisi ympärillä, vaikka maailma palaisi ympärillä tai mielessä. Ja olla niin helvetin kiire.

Ja mihin ihmeeseen.


PS. On ollut poikkeuksellisen kiireinen viikko töissä. On ollut lautakuntaa, Sairaanhoitajapäiviä ja vaikka mitä. Viikonloppu tulee siis tarpeeseen.


tiistai 25. maaliskuuta 2008

Paskoja kaupunkeja (onko niitä?)



Sunnuntaina alkoi telkusta Subilta Ari Peltosen Paskareissu. Ihan kivasti ohjelma alkoi ja oli positiivinen yllätys, vaikka kukapa Arin suoraviivaisesta tyylistä voisi olla pitämästi. Tykkään siitä, että se ei halveksi ihmisiä, vaan heittäytyi täysillä huopatossukylienkin kulttuuriin. Ohjelman ideana on vierailla sitä tietämättömille Suomen ikävimmissä kaupungeissa. Siis paskoissa kaupungeissa.

Paska kaupunki -termin brändännyt Kauko Röyhkä muuten ei taitaisi uskoa, mihin se eka paska kaupunki Oulu on 80-luvun alusta muuttunut. Taitaa olla Suomen suosituin paikka tätä nykyä, ainakin väestönkasvun perusteella. Ainakin itse tykkään Oulun keskustasta, vaikka en siellä vähään aikaan ole käynytkään. Eri-asia on, onko teknologiaonnela kaikkien onnela.


Ekana matkattiin Peltosen ohjelmassa silti Kouvolaan. Ajeltiin karvanoppien kera ja tutustuttiin yöelämään. Luvassa on vielä tukku suomalaisia kaupunkeja, jotka jokainen osaa arvata aika hyvin etukäteen. Uskaltaisin arvata, että listalta löytyvät Vantaa, Pori, Riihimäki ja Pieksämäki.

Mistähän muuten johtuu, että jotkin kaupungit ovat automaattisesti paskojen kaupunkien maineessa, vaikka eivät todellisuudessa eroa muista kovinkaan radikaalisti. Kotikaupunkini Vantaa on saanut kuulua näihin kyseenalaisen kunnian omaaviin kaupunkeihin. Vaikka kaupunkiin rakennetaan ratoja, teitä ja palkittuja kaupunginosia. Kouvolakin on minusta ihan jees kaupunki, sen verran tuli tutustua siihen armeija-aikoina ja sen jälkeenkin. Joskin vähän unelias paikka se on. Helsinkiä taas ei pidetä paskana kaupunkina, vaikka siellä viedään asunnottomilta postitalon kulmalta se on ainoa lämmin ilmanvaihtohormikin.

Niinpä, olisi kiva päästä kansalaisten pään sisään tutkimaan paskan kaupungin määrettä. Luulisin, että paskaksi kaupungiksi pääsee, kun on riittävästi lähiöitä, seitkytlukulainen keskustan arkkitehtuuri ja tarpeeksi nuhjuisia ihmisiä kaupungin päästraadaa täyttämään. Työttömyyttä, viinaa ja lumihankea siis.

Aktiviteettejakaan ei saisi olla karvanoppa-ajeluiden ja kauppojen alennusmyyntien ja RAYn peliautomaattien lisäksi. Poliisi-tv:n poliisin matkassa-osuudessa pääsee hyvin käsiksi vähemmän mukavaan arkitodellisuuteenkin.

Paskojen kaupunkien paskuus myös maksimoituu kuluvan talven kaltaisina sateisina ja pimeinä iltoina. Kuka voi nauttia elämästä loskan seassa ainoa päämääränään kerrostalokaksioon sisään pääseminen?

Paskat kaupungit tuntuvat olevan myös rautateiden risteyskeskuksia. Mistähän moinen johtuu? Onko vaikeampi kiinnittyä kaupunkiin, kun junallakin kerran pääsee helposti pois. Vai levittävätkö junat epidemiaa kaupungista toiseen?

Mutta, mutta... lähtisin kannustamaan julkisesti leimattujen paarialuokkaan tuomittujen kaupunkien asukkaita omien kaupunkiensa markkinamieheksi. Hesarin Nyt -liitteessähän olleessa jutussa oli vaikea löytää vantaalaista, joka uskaltaisi myöntää olevansa vantaalainen. Mitä häpeämistä omassa asuinpaikassa muka on? Häntä pystyyn vain. Otetaan esimerkiksi Hämeen-Anttiloiden pariskunta, jotka kehuvat aina julkisuudessa Vantaan Mikkolaa asuinpaikkanaan. Se on jo aika hyvin, koska en itse siellä asuneena siihen kyllä valitettavasti pystyisi.

Ikävyyden ja paskuuden määrittää ihminen itse omassa päässään. Ajatelkoot muut mitä lystäävät. Itse asun mielelläni paskoissa kaupungeissa, ei eirat kiinnostaisikaan.

Tosin sen Mika Häkkis-pylvään voisi vetää nurin sieltä Martinlaakson parkkipaikkojen kulmasta. Edes Häkkinen sitä tuskin kaipaa, kun ei ole sitä varmaan edes eläessään nähnyt. Tuskin edes käynyt Vantaalla sitten 90-luvun alun.

PS. Kansainvälinen olympiakomitea on todistanut uskottavuutensa olevan olematon nöyristellessään Kiinan edessä siinä missä kaikki länsimaatkin. Aikanaan boikotoitiin kisoja vaikka mistä syistä, mutta nyt kaikki painelevat tyytyväisenä Pekingiin ilman mitään boikotointeja. Hyväksytään sitten saman tien dopingnkin. Money talks, bullshit walks.

Sitten myös blogi-asiaa. Minua ihmetyttää kaikissa lehtijutuissa blogien vähättely. Ikään kuin blogien pitäisi olla jotain suurta journalismia. Kyseessähän ovat yksittäisen ihmisen mielipiteet ja elämä. Blogeja kyllä siteerataan innokkaasti, jos kyseessä on julkkis. Jos joku haluaa kirjoittaa käsitöistä, niin ei se minun elämästäni ole millään tavoin pois.


sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Säästöpossun täyttäjästä tanskanpankkilaiseksi


Pankkini Sampo-pankki luo parhaillaan nahkaansa Danske-bankiksi. Ja nettisivut ja muu toiminta kiinni, vaikka kai pääsiäisenä ne olisivat muutenkin kiinni. Kukapa nyt pyhinä verkkopankkia kuluttaisi.

Rahani ovat siis kohta tanskalaisten huomassa. En tiedä tanskalaisten taloudenpidosta, mutta hyvinhän nuo ovat pärjänneet, eivätkä ole niin ikävän aggressiivisia maailmanvalloittajia kuin islantilaiset. Kaikissa vertailuissa tanskalaiset ovat pärjänneet taloudellisella mittakaavalla paremmin kuin suomalaiset. Enpä tiedä, vaikuttaako tuo pankin omistajan muutos sen enempää, että värit vaihtuvat kirjeissä. Ja sitten pankkia kai voi myydä vielä tehokkaammin. Minkähän pankin asiakkaana olen kymmenen vuoden päästä, vaikken vaihtaisi pankkiani.

Kirjeitä pankeilta muuten tuleekin. Nykyisin tuntuu, että joka viikko tulee jokin informaatio jostain muutoksesta. Joka ei kuulemma aiheuta toimenpiteitä. Miksi asiasta sitten täytyy informoida, jos se ei aiheuta muutoksia. No, eipähän pääse unohtamaan pankkia, vaikka vähän kornilta tuntuukin saada pankinjohtajalta kirjeitä, joista näkee allekirjoituksen olevan tulostettu.

Mielenkiintoista olisi, että jos tässä jäisi työttömäksi, virtaisiko kirjeitä samaan malliin. Tosin olen jo loppuunammennettu kun olen jo piensijoittaja ja eläkesäästäjäkin. Mutta eiköhän näitä uusia keinoja keksitä ihmisten rahojen käyttöön. Eihän pankki muuten olisi pankki.

Muistelin tässä tänään, että ensimmäisenä tulin Postipankin asiakkaaksi joskus 90-luvun alussa. Olen sen verran vanha, että muistan jonottaneeni vielä pankkikirja kourassa postin konttorissa. Nyt ovat sekä postikonttori että pankkikirja kadonneet ja valtaosa pankkineideistä. Enkä nyt voi väittää hirveästi kaipaavani jonottamista. Näin netti-ihmisenä verkkopankki on luojan siunaus. Eipä tarvitse kerralla nostaa paljoa rahaa, eikä perjantai-illalla hikoilla jonossa.

Ainakin nykyisin omasta pankista saa henkilökohtaistakin palvelua tarvittaessa.  Ymmärrän tietysti vanhempien ihmisten tuskan. Joskus pankeissa näkee pankkikortteja puoliväkisin tuputettavan hämmentyneille vanhoille ihmisille. Suotakoon heille ilo maksaa palvelumaksuja.

Jos pankit vaihtavat omistajaa vikkelään niin samoin myös nimeä. Postipankkikin on ollut Leonia, Sampo ja nyt sitten Danske. Muista pankeista en niin tiedäkään, 90-luvun kaaoksessa katosi ja sulautui pankkeja siihen tahtiin. Jostain syystä en ole tullut missään vaiheessa pankkia vaihtaneeksi. En osaa kilpailuttaa elämässäni kyllin hyvin mitään.

Vieläkö muuten pankeista saa säästöpossuja? En ole hirveästi niitä enää nähnyt. Omassa lapsuudessa jokaisella lapsella oli oma possunsa. Osuuspankilla se virtahepo on jäänyt ainakin mieleen. Ja jollakin pankilla se maapallo. Lienee aika ajanut ohi säästöpossuista. Säästäväisyys ei taida olla hyve vaan raha on saatava poikimaan. Mitenköhän lapsia nyt houkutellaan pankkien toimintaan? Kertokaa minulle, jos tiedätte.... Ainakaan ei voi enää rikkoa säästöpossua rahapulan yllättäessä. Nyt kai keikataan verkkopankin tunnukset ja murtaudutaan vanhempien verkkopankkiin. Eihän se ole yhtään yhtä hauskaa.

PS. Jättäkää jo Ike Kanerva rauhaan. Alkaa taas tuntua turhauttavalta avata lehtiä, kun Iken tekstarit vieläkin hallitsevat otsikoita. Ikehän kävi jo kirkossakin katumusreissulla. Ristiä ei annettu kannettavaksi, mutta eiköhän Ike itse ristinsä kanna muutenkin.

Viime aikoina on kuollut nuoria naisartisteja jo kaksi. Mandi ja sitten Idols-Mia. Tuntuu jotenkin vaikealta uskoa, että kyseessä olisi sairauskohtaus ainakaan molemmissa tapauksissa. Olisiko kyse itsemurhista? Jos näin on, miksi itsemurhista ei vieläkään voi kirjoittaa itsemurhina vaan "äkillisenä poismenona". Maa jossa tehdään niinkin paljon itsemurhia kuin Suomessa, voitaisiin kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä. Jokatapauksessa aika surullista, kun nuoria ja lahjakkaita ihmisiä kuolee.

Itselläni on onneksi ollut todella kiva pääsiäinen. Toivottavasti muillakin.



keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Koiria ja pupuja


Muutama päivä sitten Rottweiler tappoi pikkupojan. Ja koirat ovat muutenkin hyökkäilleet ihmisten kimppuun viime aikoina tiedotusvälineidenkin uutisoimana. Se nyt varmaan ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Koirahyökkäykset uutisoidaan aika varmasti. Mikä tietysti on hyväkin asia, ettei omistajat käyttäytyisi miten lystäävät.

Se, mikä aina yllättää, kun koirien hyökkäyksistä nousee lynkkausmieliala. Nyt kaikki Rottweilerit pitäisi kieltää. En jaksa oikein uskoa, että kaikki ko. rodun koirat olisivat tappajakoiria luonnostaan. Ennemminkin kyse on ajattelemattomista isännistä. Jotka hommaavat vääränlaisen koiran itselleen, eivätkä osaa toimia sen kanssa. Nykyisin tuntuu, että koirien täytyy olla joko hiirenkokoisia tai pienen vasikan kokoisia. Ja isoa koiraa ulkoiluttaa hento tyttönen kamppaillen vetävän koiran kanssa.

Itse en tosin ainakaan jättäisi Rottweilerin kokoista koiraa yksikseen pienen lapsen kanssa, oli se sitten kuinka kiltti tahansa. Koiratkin ovat laumaeläimiä ja lapset eivät niiden mielestä ole laumanjohtajia. Isäntä tai emäntä on, vaikka omien havaintojeni perusteella se aina pidä ulkoilutusreissulla paikkaansa. Mikä siinä on, ettei koiria kaikki kouluta? Eihän lapsetkaan saa tehdä mitä lystäävät. Pidetään itsestään selvänä, että lapsi kasvatetaan. Miksi ei sitten lemmikkieläinten koulutusta. Anteeksi huono vertaus, mutta en parempaakaan keksinyt.

Koirat ovat intohimojen herättäjiä, jos mitkä, mikäli yleisönosastoja ja nettikeskusteluja seuraa. Milloin koirankakat ärsyttävät ja milloin vapaana kirmaavat koirat. Ongelmaahan ei pitäisi olla, kun kumpaakaan ei saisi tehdä. Silti sitä tehdään. Harmittaa kyllä tunnollisten koiranomistajien puolesta. Miksi pitää vapaana ulkoiluttaa koiraa, kun kerran tiedetään, että on ihmisiä, jotka pelkäävät koiria. Tosin todennäköisemmin sitä joutuu toisen ihmisen hyökkäyksen kohteeksi kuin koiran. Olisiko kuonokoppa sitten ratkaisu ongelmaan? Jos ei halua pitää koiraansa kytkettynä, niin sitten kuonokoppa kuonoon, niin kenenkään ei tarvitsisi pelätä.

Koiria ei käy monesta asiasta syyttämän. Nehän toimivat vaistojensa varassa. Ihmisethän niistä ovat jalostaneet joidenkin rotujen kohdalla (tai kai rääkänneetkin) aggressiivisia ja hyökkääviä. Mieleen kyllä tulee ajatus, että susien tappamista pois luonnosta vaaditaan, vaikka ne eivät ole ihmisten kimppuun aikoihin käyneet toisin kuin koirat. Ei kukaan vaadi kaikkien koirien poistamista maan päältä, niin kuin ei pidäkään.

Pitäisikö muuten koiran omistajienkin suorittaa jonkinlainen koiran omistamisen ajokortti? Vältyttäisiin monelta ikävältä asialta.

Sitten pupuasiaa. Helsinkiä riivaavat puistokanit. Nyt pohditaan eri keinoja, millä päästä niistä eroon. Hmm.. kanithan tekevät, niin kuin niiden luontoon kuuluu. Ihminenhän nekin päästi alunperin vapaaksi ja nyt ne lisääntyvät sitten kuin kanit lämpimämmän ilmaston avittamana. Enpä usko, että kaneilla juuri toivoa on kaupungin ulkopuolella. Pedot taitavat tehdä niistä nopeasti selvän vähänkin metsäisemmässä ympäristössä.

Ei muuta kuin pedoillekin kunnon pesäpaikkoja keskustaan, niin eiköhän kanit häviä ilman myrkkyjä ja pyssyjäkin. Itse odottelen mielenkiinnolla, koska kanit valtaavat Vantaankin. Jokohan tänä kesänä tekisi ensimmäisen havainnon? Rusakot ovat ainakin viihtyneet parvekkeeni alla jo kahtena kesänä.

PS. Kävin eilen ostamassa uusia kirjoja. Ostin David Buckleyn kirjoittaman David Bowien elämäkerran ja Eino Leinon kokoelman Rakkauden lauluja. Luoja tosin tietää, koska ehdin ne lukemaan, kun Mozartkin on vielä kesken.


Hiljaista ja rauhallista pääsiäistä kaikille


sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Syntiä, syntiä



Tämän päivän Hesarissa oli pikku-uutinen, että Vatikaanissa ollaan pohdittu kuolemansyntejä ja perisyntejä uuteen uskoon. Tai siis päivitetty vanhaa listaa. Vanhoja kuolemansyntejä ei olla toki hautaamassa. Eikä ole syytäkään, ihan toimiviahan ne ovat vieläkin. Muistutukseksi ne vanhat synnit 1000-luvulta Danten mukaan olivat: ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, kohtuuttomuus ja irstaus.

Katolisen piispan mukaan uusia kuolemansyntejä ovat: ympäristön saastuttaminen, geenimanipulaatio, ylenpalttisen vaurauden kerääminen, köyhyyden aiheuttaminen, huumekauppa ja huumeiden käyttö, moraalisesti kyseenalaiset kokeilut, ihmisen perusoikeuksien rikkominen. Sekä lisäksi abortti ja pedofilia. Viimeksi mainittu katolisen kirkon yhteydessä tuntuu järkevältäkin maininnalta.

Taas täytyy sanoa, että ajat ovatpa muuttuneet tarkemmiksi. Yleiset kohtuuttomuudet eivät uppoa, vaan synnit on yksilöitävä. Ja hyviähän nuo päivitetyt synnitkin toisaalta ovat. Geenimanipulaatiosta on vaikea mennä sanomaan, jos sillä vaikka joitain sairauksia pystytään parantamaan. Ja ei kai maailman yhä kasvavaa väestöä kohta ruokita muulla kun teknologian ihmeillä.

Jos noita syntejä ajattelee, niin valtiotasolla kaikki länsimaat tekevät räikeää syntiä. Ja kehitysmaat rikkovat sitten ihmisen perusoikeuksia diktatuureineen. Abortistakin tietysti ollaan montaa mieltä, onko se syntiä vai ei. Köyhyyden aiheuttaminen on kyllä hyvä veto, se kun johtuu toisten ylenpalttisen vaurauden keräämisestä. Huumekauppa on synti suurimmasta päästä, mutta huumeiden käyttö on addiktio siinä missä alkoholin käyttökin. Ja tuo yhtä paljon murhetta maailmaan. Hmm, moraalisesti kyseenalaiset kokeilut, mitähän se mahtaa tarkoittaa. Jotain transsuilua vai? Ihmisen perusoikeudetkin voi käsittää monella tapaa, saako toteuttaa itseään vai ei. Itseään ei välttämättä saa erisyistä johtuen toteuttaa demokratiassakaan.

Palataan sitten sitten Danten listaan. Pirun hyviä ovat, vaikka sana ei taida sopia aiheeseen. Mikään ei ole inhottavampaa kuin ylpeät, itseään täynnä ovat ihmiset. Vuosisatainen riesa. Ja kateus, tuo perisynti asuu jokaisessa, vaikka sitä hillitä pystyykin. Ihminen kun ei ole koskaan tyytyväinen siihen mitä on, vaan aina jollain toisella on parempaa. Ja viha, siitä lähtee lähtee pahuus itse. Joko siitä, että saa toisen vihaa ja siirtää sitä eteenpäin. Tai vihaa sitä pyytämättäkin. Laiskuus, mitä se on. Henkinen laiskuus on mielestäni laiskuutta. Sellainen lammasmainen asioihin alistuminen. No, ahneus taas löytyy aika hyvin tuosta uudestakin listasta. Kohtuuttomuus, hyvin sanottu, kohtuuton voi olla niin monella tapaa, jopa kuolemansynneissäkin. Ja irstaus, viime vuosituhannen alussa kai kaikki seksikin oli irstautta. Vaikeampi sanoa enää. Mutta kohtuuttomuuteen tuo irstailukin saattaa mennä.

Siinä sitä listaa. Itselläni ei taida tulla enempää syntejä mieleen. Ihmiset taitavat ottaa synnit kovin eri tavalla. Mikä toiselle ei aiheuta mitään tunnontuskia, on toiselle tuskallinen taakka. On tietysti hyvä, että ihmisillä on jonkinlainen sisäänrakennettu etiikka, mikä on hyväksi ja mikä ei. Siinähän se ongelma menee, kun kaikki vain käyttäytyisivät omasta mielestään vähemmän synnillisesti.

Ihminen itsehän määrittää loppujen lopuksi, mikä on hyvää itselleen. Ja mikä on sitä pahuutta. Vahvasti nämä synnit ovat ihmiseen rakennettu, kun aina mietitään päivittäisessä puheessakin, että nyt tämä on sitä syntiä, kun vaikka tämän suklaapatukan tästä ostan.

Tosi synti asuu ihmisessä paljon syvemmällä, sellainen mikä satuttaa ja tuo pahuutta. Sanonta vanhat synnit on aika osuva, sellainen pysyvä ominaisuus, mitä ihminen ei kykene itsessään muuttamaan.


torstai 13. maaliskuuta 2008

Onnetonko ihminen on nelikymppisenä?


Maanantaina Voimala-ohjelmassa kerrottiin, että ihminen on onnettomimmillaan 44-vuotiaana, vai oliko se nyt 43-vuotiaana. (En siis seuraa Voimala-ohjelmaa vakituisesti, tai sitten minussa asuu keski-ikäinen nainen).

Ohjelmassa julkkisnelikypäiset tosin kiistivät olevansa mitenkään erityisen onnettomia. Aika pelottavaa, että jostain ollaan tuollainen luku kuitenkin saatu. Tässähän rupeaa ihan laskemaan, kuinka monta vuotta on tuohon lakipisteeseen. Muistaakseni Vesa S. kirjoitti kommentoi joskus blogiani olevansa nelikymppisenä onnellisempi kuin koskaan, joten turha tässä on epätoivoon vaipua.

Tuon maagisen iän jälkeen ovat kuulemma ohjelman tutkimuksen mukaan turhat kuvitelmat rapisseet ja alistuu kohtaloonsa nauttien vain elämästä. Jaa, enpä tiedä, itsestäni tuntuu, että turhat kuvitelmat ovat rapisseet jo kolmekymppisenä. Tietysti joillain on voinut helpompaa ja toisilla taas vaikeampaakin. Lisäksi olen omastani mielestäni onnellisempi kuin nuorena. Joka tietenkin sekin on pelottavaa, kuinka onneton olen ollut, kun vieläkin tulee ajoittain synkkyyden puuskia.

Jokatapauksessa tällä hetkellä rakentaa elämäänsä realistisemmalle maalle. Paremmallekin maalle monessa suhteessa, kun ei antaisi sivuasioiden häiritä.

Minusta päälle nelikymppiset eivät myöskään kyllä kovin onnettomilta vaikuta. Pikemminkin päinvastoin. Hehän ne jaksavat touhuta paikassa kuin paikassa, kun tietävät jo, mistä elämässä on kyse, mutta kolotukset eivät ole vieneet vielä kaikkia voimia.

Mutta eihän sitä tiedä, mitä ihmisten sisällä myrskyää. Ehkä nykynelikymppiset (kuulostaapa huvittavalta) ovat kokeneet riittävän monta avioeroa ja työpaikan vaihtoa, että tietävät, mikä elämässä on oleellisinta.

Vähiten tyytyväisiltä elämään tuntuvat itseni ikäiset. Nuoremmat eivät välitä vielä elämänkurjuudesta, mutta kolmikymppiset tappava arki on ottanut jo syleilyynsä. Väsyneimpiäkin ollaan. Monella on vielä pieniä lapsia ja vähän aikaa parisuhteelle ja kavereille. Syyllisyyden aiheita riittää siis. Työpaikkakin on ikävä, eikä anna mitään, mutta vaihtaakaan ei voi tai uskalla, kun on pelissä paljon. Tai sitten syvällä sisimmissään on tyytynyt kohtaloonsa, mutta ei uskalla sitä itselleen tunnustaa. Ainakin kolmikymppiset arvostavat jo sitä vanhaa kunnon länsimaista hyvinvointia.

Eräs ihminen, josta pidän kovasti, on monesti huolestunut onnellisuudestani. Olen kyllä onnellinen, mutta ehkä vaikeinta on nauttia onnellisuudesta. Siinä kai kaikenikäiset ovat yhtä onnettomia. Ainakin itseäni vaivaavat hetkittäiset onnettomuuden puuskat, jotka vievät mukanaan hetkeksi. Tai en tiedä, joskus tapaa ihmisiä, jotka henkivät positiivisuutta ja hyvää tuulta. Onneksi. Olivat he sitten 44-vuotiaita tai nuorempia tai vanhempia.



maanantai 10. maaliskuuta 2008

Miehestä ja naisesta asiaa (vähän muutakin)



Naisten päivä oli ja meni. Ostinpa minäkin ensimmäistä kertaa elämässäni Naisten päivä-kukat. Vastaanotto olikin mukava ja kukat otettiin ilolla vastaan. Niin harvoin on tullut kukkakaupoissa käytyä, että olin täysin myyjän varassa. Mutta tuskin olin ainoa hieman vaivautunut, mutta hyvää tahtoa täynnä oleva miesasiakas kukkakaupassa Naisten päivänä.

Näin miehenä sitä silti toivoisi Miesten päivääkin. Kaikki kun eivät ole isejäkään. No, ehkä sellainenkin Miesten päivä joskus tulee. Emme me kaikki miehet ole niitä maailmaa pyörittäviä kalapuikkoviiksimiehiäkään. Mitähän meille miehille tuotaisiin Miesten päivänä. Sikspäkki rusettinauhoilla? Olemmehan me miehet millaisia olemme, mutta kyllä meissä paljon kehityskelpoisia yksilöitäkin on.

Miehen ja naisen välinen suhde on muutenkin ollut otsikoissa. Helsingin nuorten miesten kristillisellä yhdistyksellä oli täällä Vantaalla avioliittokurssi, joka herätti maanlaajuista kiinnostustakin. Opit olivat vaan ehkä jääneet 50-luvulla tyyliin naisten kuuliaisuutta vaadittiin ja että miehen rooli on kantaa ainoastaan rahaa taloon. Helposti julkisuutta joka tapauksessa saa kaikkeen naisen ja miehen väliseen suhteeseen liittyvästä. Varsinkin jos poikkeaa valtavirrasta suuntaan tai toiseen.

Ike Kanervakin on sitten taas intoutunut lähettelemään nuorille naisille tekstareita. Iken tapauksessa hommaa ei voi laittaa humalispäissään tehdylle hellyyden ja lämmönkaipuulle ihastukselta, vaan 200 tekstaria on jo aika tuhti määrä viestejä. Ensinnäkin ihmettelen Iken naismakua, sen verran halvan oloisia tuntuvat ihastukset olevan. Toiseksi, miten ministeristason ihminen uskaltaa ottaa kuvatunlaisia riskejä. Kun jo kerran oli aikamoisen kohun kohteena samasta asiasta. Ja ennenkaikkea, mitä ihmeessä hän sanoo naisystävälleen. Tuntuu, ettei Ike taida voida tekstiviestittelylleen mitään. Mitään muutakaan syytä ei tule mieleen.

Ihmissuhteiden kautta mieleen tuli viime viikkoinen kirjoittelu lautamiesjärjestelmästäkin Matti Vanhasen oikeudenkäynnistä. Minusta on hieman aikansaelänyttä, että maallikkoja tarvitaan oikeussaleissa. Eivätkö oikeusammattilaisetkin ole tavallisia ihmisiä työnsä ulkopuolella. Vai oko heiltä kadonneet tunteet täysin työn ulkopuolella. Onkohan lautamiesjärjestelmä vain jäänne vanhoilta ajoilta, josta olisi jo aika päästä eroon? Ihmetyksen aihe on se, että jäsenet valitsee vieläpä poliittiset puolueet. Jos haetaan puolueettomuutta, niin eikö lautamiesjärjestelmää voisi kehittää valamiesjärjestelmän suuntaan, jossa on se olisi kansalaisvelvollisuus.

Eräänlaista mielenkiintoista oikeutta on myös poliisin oikeus sulkea nettisivustoja miten lystää. On selvää, että lapsipornoa ynnä muuta saastaa sisältävät sivut on saatava pois netistä. Sensuuri on vaan aika vaarallista, jos ei tarkkaan tiedä, mitä on sulkemassa, kuten kävi lapsipornoa vastustavalle sivustolle. Netistä on tehty samanlainen pahuuden ydin, kun aikanaan televisiosta, peleistä ja muista uusista asioista. Nettiä on myös mahdotonta valvoa täysin, koska esim. lapsipornoa levittävät hallitsevat vertaisverkot yms. kiertokeinot. Netin peruskäyttäjä kun yleensä infoaa, jos löytää netistä jotain lainvastaista.

Viikonloppuna huomasin, että Jehovan todistajilla on uudenlainen keino tavoittaa massoja. Jo kaksi kertaa ovellani on käynyt viehättäviä nuoria naisia sanomaansa levittämässä. Ovi ei kyllä vieläkään auennut asialle.

PS. Kiitos J.I.lle mukavasta viikonloppuseurasta. Blueslevyistä riittää pitkäksi aikaa kuuntelemista ja Maanalaisesta armeijasta iloa.

torstai 6. maaliskuuta 2008

Keisarinvaalit käynnissä



Jos kotimaassa politiikan kiinnostavuus on mitä on ajoittain, niin maailmalla politiikkakin on suurta. Paraikaan valitaan Amerikassa maailmalle uutta keisaria eli presidenttiä. Tähän mennessä on käynyt niin kuin odotettavissa on ollut. Peli on demokraattien jäsentenvälinen.

Presidenttiä taidetaan valita jo nyt. Obama tai Clinton. McCainilla ei liene realistisia mahdollisuuksia, vaikka sotasankari Vietnamista onkin, toisin kuin kaksi edellistä presidenttiä, jotka välttelivät Vietnamiin joutumista viimeiseen saakka. Täytyy tosin myöntää, että ainakaan lukemani perusteella Obaman ja Clintonin teesit eivät eroa kovinkaan paljon toisistaan. Mutta sehän on sama homma muissakin länsimaissa huippupoliitikoilla.

Ja sodastahan vaaleissa muuten onkin kyse. Tai kuka sodan Irakissa nopeimmin lopettaa ainakin amerikkalaisten osalta. Samoin näyttää siltä, että presidentti on sitten vihdoin Amerikassakin jokin muu kuin vanhempi valkoinen mies. Tosin niinhän Bill Clintoninkin piti hävitä vaalit ja kuitenkin ne voitti aikanaan. Niin katoavaista taitaa olla maallinen kunnia, ettei Billin kampanja-avusta ole ollut Hillarylle ratkaisevaa hyötyä.

Amerikassa kaikki voi muuttua nopeasti toisin kuin Suomessa lukuun ottamatta Elisabet Rehniä silloin 90-luvulla. Ja onhan Amerikassa mafiankin voimin leivottu presidenttejä ja kiristetty FBI:n Hooverin toimesta. Joten eivät presidentit sielläkään kaikkivoipaisia ole, vaikka muuta maailmaa pomputtavatkin.

En tiedä, kuinka hyvin itse olette seuranneet vaaleja, mutta ainakin omasta mielestäni Obaman meriitit näyttävät kapoisilta Hillaryyn verrattuna. En oikein hahmota, mistä mies on putkahtanut. Sitäpaitsi amerikkalaisethan tykkäävät perhedynastioista vallankahvassa, kun kuninkaallisia ei ole.

Eivätkä kai punaniskatkaan ole sanoneet viimeistä sanaansa. Harvoinhan kaupunkilaisten suosikit tuntuvat voittavan Amerikassa. Siellä taidetaan kärsiä keskustapuolue-ilmiöstä, kun kaupungeissa ei äänestetä. Tai siis ne eivät äänestä, keiden pitäisi.

Amerikassa muuten jokainen ehdokas tuntuu hokevan että nyt luodaan uutta Amerikkaa. Yleensä supervallan realiteetit ja oppositiossa olevan puolueen jarrutus imee ainakin kaikilta sosiaalisilta uudistuksilta mehut.

Jos Amerikassa käydään sentään kahden puolueen kesken vaaleja, niin Venäjällä Putinille valittiin seuraaja vanhan kunnon tsaarin valinnan malliin. Medvejev oli niin varma voittaja, että Pohjois-Koreassakin tulisi ottaa oppia. Sanottiin Jeltsinin ajoista mitä tahansa, niin se taitaa jäädä ainoaksi demokratian kaudeksi Venäjällä. Medvejev tuntuu länttä miellyttävämmältä versiolta Putinista. Ja kielitaitoisemmalta. Venäjä on niitä maita, joista oli kiva tietää, kenellä tai millä valta on.

Politiikasta puheenollen. Vanhasen casesta annettiin nyt sitten myös käräjillä tuomio. Olen yhä sitä mieltä, ettei kenenkään yksityiselämä (varsinkaan rakkaus- tai seksielämä) kuulu julkisuuteen, jos ei sitä itse halua.Oli sitten pääministeri tai tavallinen talliainen. Tuntuu huvittavalta väite, että ko. suhteella olisi jotain vaikutusta Vanhasen tehtävien hoitoon. Ja sen takia muka sitten kaikki saisi julkaista. Pitääkö Suomen lehdistöstä leipoa väkisin ulkomaiden keltaista lehdistöä. Olkaamme tyytyväisiä, että valtaosin täällä uutisoidaan asioista asiallisesti.

En sitten tiedä, kenen tirkistelynhalusta Ruusus-uutisoinnissa on kyse. Ei ainakaan kansalaisten. Ranskassahan Sarkozy on levitellyt yksityiselämäänsä edeltäjiään enemmän ja saanut ranskalaisten vihat niskoilleen. Tosin minun mielestäni on ällöttävää hyvän perheenisän leikkiminenkin, jos samaa aikaan pitää kakkosvaimoa niin kuin Mitterrand. Mutta Ranskassa kai asioista ajatellaan käytännöllisemmin.

PS. Itsekin tulin lupautuneeksi paneeliin lapsille ja nuorille järjestettävään Vaikuttaja-päivään. Vielä en tiedä, mistä pitäisi paneloida, mutta eiköhän tuo selvinne vielä.

Ja hyvää naistenpäivää naisille, jos en kirjoittele lauantaita ennen. Naisen kosketuksella ja sanoilla on ihmeellinen voima.


tiistai 4. maaliskuuta 2008

Suojelijat (turvattomuutta)


Tänään Neloselta alkaa uusi draamasarja Suojelijat, joka kertoo käsittääkseni vartiointiliikkeen työntekijöistä. En tiedä, istahdanko tv:n ääreen, mutta hyvän kirjoituksen aiheen aiheesta taas saa. Turvattomuus on niitä asioita, jotka ainakin ihmisten mielissä lisääntyvät, vaikka turvallisuuspalveluyrityksiä ja apua yhteiskunnan taholta on saatavissa enemmän kuin koskaan.

Mistähän turvattomuuden tunne syntyy? Elämän epävarmuudesta ylipäätään epäilisin. Sekä kaikesta koetusta. Yksi negatiivinen kokemus pysyy kauan mielessä. Eipä sekään tieto ketään lohduta, että kadulla saa lojua, eikä kukaan välttämättä tule auttamaan, kun luulee pultsariksi tai narkkariksi. Ikään kuin heilläkään ei olisi oikeutta saada apua.

Työni puolesta olen lukenut jos jonkinlaista turvallisuustutkimusta ja turvallisuustalkoota. Mikään ei tunnu purevan, ihmiset tuntevat toisin kuin tilastot kertovat. Tilastojen mukaanhan Suomi ei ole ratkaisevasti sen turvattomampi kuin ennenkään. Pelottavammiksi koetaan asemat ja liikkuminen ylipäätään pimeän aikaan. Täytyy myöntää, en itsekään tunne oloani kovinkaan turvalliseksi yksinään pimeällä asemalla. Eniten ihmiset pelkäävät summittaista väkivaltaa, vaikka tilastojen mukaan piestyksi joutuu todennäköisemmin kotona ja tutun ihmisen tekemänä.

Ihmisten turvattomuuden tunteella rahastetaan surutta. On kaikenlaista turvalaitetta ja turvallisuusyritystä. Kaupassa kuin kaupassa päivystävät vartijat ja junissa partioivat myös vartijat (jotka tosin ovat kadonneet lähijunista alun innostuksen jälkeen). Hyvä niin, että varauduttu on. Mutta niitä ihmisiä, keitä vastaan suojaudutaan, ei muuksi muuteta vartijoilla tai edes lisäpoliiseilla. Summittaisesti väkivaltaisten ihmisten pahoinvointi lähtee niin syvältä, että jos joku keinot keksisi heidän auttamisekseen niin paljon saisi.

Tänään tein töissä tiedotteen Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystyksen saamasta palkinnosta ministeriöiltä turvallisuuden lisäämisestä. Meni kyllä oikeaan osoitteeseen. Turvallisuutta parannetaan parhaiten auttamalla ihmisiä, eikä voimalla estämällä. Varsinkin kun auttajat itse saavat pelätä väkivaltaa asiakkaidensa taholta.

Mutta, mutta... turvattomuutta kyllä lietsotaan ylenmaallisella rikosuutisoinnilla. Onko ihme, että ihmiset pelkäävät, kun lehdissä on aina vain yksityiskohtaisempia tarinoita yhä raaemmista rikoksista.

PS. Sitten taas kevyemmälle osastolle. Euroviisuihin lähtee Suomesta taas heviä. Teräsbetonista on suomalaisen vaikea olla pitämättä. Sen verran ylpeää miehistä uhoa pojista lähtee. Mitenhän on vain eurooppalaisten laita. Lordi oli sellaista yleismaailmallista hömppää. Teräsbetonia ymmärtääkseen täytyy olla suomalainen tai edes suomenmielinen.

Nyt sitten viimeisetkin taloudet ovat "digiorjuudessa", kun analogia siirtyi historiaan. Itseltäni pääsee helpotuksen huokaus. Digisekoilut saisivat vihdoin loppua. Ja ohjelman taso nousta lukuun ottamatta Yle Teemaa. Lisäksi olemme saaneet musiikkikanavankin Voicen myötä. Mutta missä on se televisiotaivas, mikä meille luvattiin? (Vieläpä ilmaiseksi). Mutta Sulevi Peltolan mainokset ovat kyllä mainioita. Digi, digi, digi.

Yksi positiivinen yllätys televisiossa on ainakin Uutisvuoto. En ollut aikoihin katsonut sarjaa, mutta nyt kuin katsoin, niin se on kuin uudestaan syntynyt. Varsinkin se iso partainen mies on hauska.



maanantai 3. maaliskuuta 2008

Homo-Mannerheim ja muita uutisia



Nyt sitä ollaan takaisin Vantaalla Heinäveden reissulta. Tosiaan tuli fyysisiä töitäkin tehtyä. Lumenluonti osaa kyllä olla raskasta. Ei ihme, että moni on tuupertunut lumilapion ääreen. Keikkuminen aitan katollakin toi asiaan lisäjännitystä. Nikkaroin myös saunan oven kuntoon ja lämmittelin saunaa ja sellaista.

En tiedä, onko tämä taas ikäkysymys, mutta olen löytänyt sisäisen nikkarini. En ole mikään ammattimies, mutta kohtuullinen niillä resursseilla, jotka luoja on minulle antanut. Maalla rauhoitti myös hiljaisuus ja lumi. Että lunta voikin kaivata, kun sitä ei ole, tai se on lähinnä kengät kastelevaa loskaa.

Lisäksi mökistä löytyi paljon mielenkiintoista luettavaa. Eritoten minua miellytti OHO-lehden otsikko Esa Tikkasen vaimon haastattelussa "Minun pitäisi antaa Esalle enemmän huomiota". Olipas hyvin sanottu ;) Samoin löysin jonkin 70-luvulta olevan Valitut Palat -kirjan, jonka teemana oli erikoislaatuiset asiat. Varsinkin tulevaisuusvisiointi voi jo 30 vuodessa muuttua tosi hassuksi.

Kirjoitelluksi ei nyt tullut. En ollut oikein kirjoitustuulella. Mielummin vietin senkin ajan vanhempien parissa, kun seuraavan kerran näkee todennäköisesti vasta kesällä.

Pitkät bussimatkat ovat myös oivallisia bussimietiskelyn paikkoja, kuten Neiti A sanoo. Hän kun harrastaa mietiskelyä ja muita itämaisia rauhan lähteitä. Pitkän matkan bussikuskitkin ovat leppoisia savolaisia, eikä ärtsyjä ja kireitä pk-seudun kuskeja. Mutta miksi, oi miksi, lasten täytyy aina nahistella keskenään bussissa.

No, itse otsikon asiaan nyt. Sen verran maallakin seurasin uutisia. Lähinnä luin Karjalaista. Tämä Mannerheimin homous-episodi valloitti median sydämet eduskunnan seksikohun jälkeen. En ole ko. animaatioelokuvaa nähnyt, enkä niin ollen rupea sitä enemmän kommentoimaan.

Huvittaa vain, että mikä uutinen Mannerheimin homousepäilyt nyt olivat. Siitähän on puhuttu jo aiemmin. Ja mitä väliä sillä on, oliko Mannerheim homo vai ei. Eihän hän kuitenkaan pikkusormi pystyssä joukkoja komentanut. Suomessa ollaan niin vapaamielisiä, mutta kun instituutioita tuuletellaan, niin sitten Kristilliset ja muut omasta mielestään ainoat oikeat isänmaalliset heräävät koloistaan. No, toisaalta on kyllä vaikea kuvitella, että marski sentään korsetissa kekkuili. Jaahas,  saa nähdä, miten tulevassa Mannerheim-elokuvassa hänet kuvataan.

Sitäpaitsi ei Mannerheim ole mikään koko kansan sankari, niin kuin lehdissä kirjoitetaan. Vielä jokin aika sitten Mannerheim oli joillekin lahtarikenraali. Mannerheim tosin pelasti Suomen, se on varma. Venäjän armeijassa palvellut Mannerheimi tiesi, että jos Leningradiin olisi hyökätty, eivät sitä venäläiset olisivat antaneet anteeksi. Ja niin olisi jäänyt saamatta rauha siinä vaiheessa, kun rintama oli jo murtumispisteessä.

Toinen mieleenjäänyt oli mäkihyppääjä Harri Ollin jupakka. Mielestäni ajojahti oli varsin kovaa
häntä kohtaan. Synnitön heittää ensimmäisen kiven. (Varsinkin urheilutoimittajat). Jokainen törttöilee joskus, ja katuu niitä muutenkin katkerasti myöhemmin. Ei siinä tarvitse enää muita julkisia tuomioita. Suomalaiset ovat kovia tuomitsemaan, mutta eivät silti osaa ottaa anteeksipyyntöä kunnolla vastaan. Ollikin on kuitenkin vasta hädintuskin parikymppinen kaveri. Raikulimäkihyppääjä Matti Nykänen on taas kuntoutunut veteraanimäkihyppykisoihin. Hyvä homma.

PS. Ai niin. Ostin uudet farkut. Oletteko koskaan huomanneet, miten järjettömän vaikea on löytää kunnon housuja itselleen. Aina ne ovat liian lyhyet tai pitkät.

Ohessa myös vanhempien kissa sekä tietenkin maitolaituri.






Gadgetissa oli virhe