Simpsoneista ja vähän muustakin



Simpsonit-elokuva saa tänään ensi-iltansa. Aika hieno saavutus jo 20 vuotta menneeltä sarjalta. Melkein joka lehdessä on hieman kritisoitu sarjan tason laskeneen. Onko tuo nyt ihmekään, kun monet sarjat kulahtavat jo muutamassa vuodessakin. Itsekään en katso Simpsoneita enää kuin satunnaisesti. Mutta kyllä Simpsoneita aina silti katsoo, jos kanava sattuu olemaan oikea.

Simpsoneissa on parasta tietty sen jonkinlainen anarkistisuus, vaikka kiltinpuoleinen sellainen. Piirroshahmojen kautta on helpompi kritisoida yhteiskuntaa kuin muuten. Minua ei haittaa jos Simpsoneissa ei kritisoida George Bushia niin kuin joitakin kriitikkoja. Bushilla riittää haukkujia muutenkin.

Hahmot ovat tietenkin Simpsoneiden alku ja juuri. Minulla ei oikein erikoista suosikkia ole. Ai niin, paitsi Moe. Sellaista kyynikkoa ei voi tavata kuin baaritiskin takana. Muutenkin Moella on varsin väljät anniskelukriteerit, kun porukkaa nukkuu tiskillä. Tietty juoppo Barneykin on hyvä ja Lisa. Itsekin olin samanlainen pikkuvanha lapsena, tosin huonommalla koulumenestyksellä.

Simpsoneiden Springfieldhän on kuin Amerikka pienoiskoossa. On ketkua poliisia ja pormestaria, maahanmuuttajakauppias ja sitten Simpsoneiden perhe vähän niin kuin amerikkalaisena keskivertoperheenä. Ja riistokapitalisti kukkulan laella kuin konsanaan Citizen Kanessa ja häneen rakastunut Smithers, joka taisi olla melkeinpä ensimmäisiä homo-hahmoja julkisuudessa. Tekijät ovat hienosti oivaltaneet tehdä perheen tyttärestä Lisasta sen pakollisen liberaalin.

Simpsoneiden voima on tietenkin hyvässä dialogissa. Tosin kaikkia koukkuja ei välttämättä ymmärrä, jos ei ole perehtynyt Usan lähihistoriaan ja viihteen historiaan. Sarjahan haluaa irvailla kaikille aikansa ilmiöille ja siksi kai se onkin jatkunut jo niin kauan. Tavallinen ihmisten näyttelemä komedia ei siihen pysty. Miksi muuten Simpson-elokuva on pitänyt dubata suomeksi? Ei se mikään lasten elokuva ole. Ihmettelen tätä vimmaa luokitella kaikki piirretyt lasten elokuviksi.

Sitten muutamia muita huomioita uutisista. Oletteko huomanneet, että joka kesäksi on löydettävä ns. julkkiseläin. On ollut Korkeasaaren paviaaneja, Liekki-sonnia, Ruokolahden leijonaa, Pubi-huuhkajaa ja nämä hylkeetkin vielä. Eläimet on toki kivoja, mutta eikö tämänkin energian voisi käyttää jotenkin järkevämmin. Esimerkiksi pohtimalla, miksi ne hylkeenpoikaset äidittömiksi jäivät, kun Itämeri on kesäisin melkeinpä vain jäteastia.

Laihtunut Matti Vanhanen päätti kieltää ministereiltään toimittajien monivalintakysymyksiin vastaamiseen. Täh, ovatko ne reputtaneet jo monivalintatesteissä ministereiksi pyrkiessään vai mistä on kyse? Matille on käynyt niin kuin Paavo Lipposelle. Kun vuosia on tullut liikaa taakse vallassa, niin toimittajat alkavat ärsyttää. Tosin Matin kohdalla en siitä tuomitse, sen verran paljon paskaa miehen yksityiselämästä on jaksettu kirjoittaa.

Stasi-sekoilullekaan ei loppua ole näkyvissä. Supo on tainnut unohtaa, ettei se ole salainen palvelu vaan suojelupoliisi. Mutta kysymys vaan kuuluu: ketä ihmettä suojellaan?

Sitten pieni loppukevennys. Olen nimittäin saamassa paljon joululahjoja jouluksi. Kävin tekemässä Hesarin verkkosivuilla testin "Oletko ollut kiltti?". Sen verran kiltti olen ollut, että saisin seitsemän lahjaa. Kehoitettiin myös olemaan selvin päin jouluna. Häh, en minä sentään jouluaattona ole vielä kännissä muutenkaan ollut. Tosin en tiedä, jos yksinäinen joulu tulee, niin sekin päivä voi olla käsillä... joka tapauksessa lahjamäärä on huomattavaa kehitystä edellisistä jouluista...ja ainahan minä olen tietenkin kiltti ;)


Kommentit

Suositut tekstit