lauantai 17. helmikuuta 2007

Taiteilijatemperamenttia


Tällä viikolla framille nousi Kansallisoopperan henkilöstöongelmat. Mikko Franck päätti irtisanoutua, kun ei tullut toimeen pomojensa kanssa. Tilannetta yritettiin vähätellä taiteilijatemperamentilla. Itse tunnen kyllä sympatiaa Franckia kohtaan, vaikka en kaikkia koukeroita tiedäkään. Jos aikoo tehdä taidetta tosissaan, ovat kompromissit monesti mahdottomia, mikäli meinaa elää itsensä kanssa.

Itsekin koen olevani jonkin tason taiteilija ja joutunut katumaan useamman kerran temperamenttiani, vaikka ulkonaisesti saatan useimmille rauhalliselta vaikuttaakin. Sitä saattaa leimahtaa hetkessä ja katua heti perään. Aina olen kuitenkin pyytänyt anteeksi. Sitä on miettinyt, että kuinka paljon helpompaa elämä olisikaan, jos olisi saanut eväät enemmän tasapaksuun tunnemaailmaan.

Välillä sitä on kateellinen niille taiteilijoille, jotka saavat toteuttaa intohimoaan työkseen. Itse kun on töissä virkamiesmaailmassa, ei taiteilijan temperamentille ole kovinkaan paljon tilaa. Enemmän pitäisi vain joustaa ja joustaa ja saada ikävistäkin asiosta tulta itselleen.

Suomalaisessa yhteiskunnassahan kannustetaan muutenkin tunteiden ja muiden asioiden hillitsemiseen ja maton alle lakaisuun. Ja sitten ihmetellään, miksi suomalaiset ovat väkivaltaisia humalapäissään yms. Joskushan tunteiden (negatiivisten ja positiivisten) on purkauduttava, tunteita ei oikeasti voi loppujen lopuksi tukahduttaa.Kuinka monta lehtijuttua onkaan kirjoitettu näistä kilteistä perheenisistä, jotka surmaavat perheensä naapureiden mielestä yhtäkkiä ja yllätyksenä.

Kaikki suru ja murhe tässä maassa alkaa siitä, ettei asioista puhuta ja vielä vähemmän niitä käsitellään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe