keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Olin yritellyt kaikenmoista - tie positiivisuuteen

Legendaarinen 60-luvun toimittajan Veikko Ennalan jokin novelli alkoi seuraavasti:"Olin yritellyt kaikenmoista, mutta mikään ei tuntunut luonnistuvan." Novelli tahtoo sanoa, että novellin hepulta mikään ei tuntunut onnistuvan yrityksistä huolimatta.

No näinpä. Nekkuun on elämässä tullut niin minulle kuin monelle muulle. Nyt viime päivinä olen etsinyt tietä positiiviseen ajatteluun. Ja onneksi on heti tullut onnistumisia, en tiedä, onko se sattumaa, vai sitä, että jos kaikki ei  onnistu, niin sitten vaan uudestaan tulta päin.

Vaikeaa elämässä on ollut hyväksyä sekin, että ihmiset eivät voi olla sellaisia kuin itse haluat. Täytyy yrittää muuttaa myös itseään sekä erityisesti niitä ajatuksia, joita on itsestään ja muista hellinyt. Eräs ihminen onnistui minut viimein herättämään tähän. On niin helppo urautua itseensä.

Minusta positiivisuuden ei tarvitse olla maailmoja syleilevää. Minulle riittää, että elämässä pysyy usko parempaan, sillä parempaa on pakko tulla. Muutenhan elämässä ei olisi mitään järkeä.

Joskus parempikin voi loppua, mutta silloin on riittävää, että on. En tiedä, ymmärtääköhän kukaan nyt enää edes mitä tarkoitan. On parempi olla kuin ei olla elämässä.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Riettaat äititeresat (runo)

Kaikki ovat nykyisin
riettaita äititeresoja.
He haluavat auttaa,
hetken päästä kaikki unohtuu.
Antakaa meille vallankumous.
Kieltäkää meitä.
Rikomme kiellot.
Rangaistusta ei ole.
Jännitys on meille kaikki.
Rakastamme niitä,
joita emme tunne.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Annatko minulle töitä?

On jo useampi kuukausi aikaa, kun minulta loppuivat kuukausipalkkaiset työt. Paluuta kuukausipalkkaan ei taida olla, ellen ole onnekas. Koskaan ei tietenkään  tiedä.

Itse en ole saanut edes työttömyyspäivärahaa. Syytä en voi kertoa, mutta vika ei ole minussa. Onhan tässä ollut uuteen opettelua ja kitkuttamistakin satunnaisilla keikoilla. Onneksi Hymy ja Iltalehti ovat työllistäneet minua.

Nöyryyttä tässä on joutunut oppimaan, mikä on hyväkin asia. Mikään kun ei tule valmiina, esimerkiksi ideoimista on joutunut opettelemaan aivan uudella tavalla. Siitä huolimatta ei jokainen idea päädy koskaan jutuksi asti.

Mutta jos joku hyvää kirjoittajaa kaipaa, niin toivottavasti hän sattuu lukemaan tämän tekstin. Aikakauslehtien lisäksi hallitsen uutiskirjoittamisen ja tiedottajan työt. Olen avoin kaikenlaisille työehdotuksille.

Olen kirjoittanut viime vuosina juttuja niin julkkiksista kuin tavallisistakin ihmisistä. Kirjoitan vaikka tähän blogiinikin valitsemastanne aiheesta palkkiota vastaan.



maanantai 16. lokakuuta 2017

Kone tunnistaa tunteesi

Mielenkiintoista uutista ponnahti jälleen silmiini. Kehitteillä on nimittäin kone, joka tunnistaa ihmisten oikeat tunteet mikroilmeistä tai jotain tähän suuntaan.

Nyt loppui siis vihdoin valehtelu. Tosin tunteissa kai jännittävintä on, ettei niitä voi aina täysin tulkita tai tulkitsee ne väärin. Mutta jos tällainen kone tulee käyttöön niin saadankohan sitten oikeussaleissakin vain oikeita todistuksia?

Toisaalta pelottavaa, jos kaikki ihmiselämän tunteet ja ilmeet voitaisiin tulkita. Ei oikein jäisi pelivaraa mihinkään. Kone kun paukuttaisi, että sinä olet rakastanut, sinä et ole vihainen tai olet vihainen jo valmiiksi.

Mielenkiintoista mihin kaikkeen tämä maailma voi kehittyä.



keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Suurin suomalainen urheilija on....

Sähköpostiini tuli tiedote, jossa suurimmaksi suomalaiseksi urheilijaksi oli kansan kärttyisä käsi valinnut Paavo Nurmen. Häntä seurasivat Matti Nykänen ja Teemu Selänne. Monikertainen olympiavoittaja Lasse Viren ja ulkopuolelle kärkikolmikosta ja kymmenen joukkoon mahtui vain yksi naisurheilija, Siiri Rantanen. Suurin osa kymmenestä parhaasta vieläpä elossa.

Ajat ovat ankarat ja usein unohtavat. Kukapa muistaa esimerkiksi Berliinin olympialaisten 1936 suomalaisten kolmoisvoittoa 10 000 metrillä? En minä nimiä kyllä. Ja yleisurheilun paikka kansan sydämissä on muutenkin katoamaan päin.

Nurmi on paikkansa ansainnut, en sitä kiellä. Hän se oli, joka toi suomalaisen urheilun maailmankartalle. Totuus on kyllä sekin, ettei yleisurheilu ollut 1920-luvulla yhtä raskaasti kilpailtua kuin se on tänä päivänä. Näin uskaltaisin sanoa, vaikka en ole urheilutietäjä.

Matti Nykäsen mitalimäärä on vaikuttava, mutta mäkihyppy lajina aika marginaalinen ja Nykäisen rosoinen elämä syönyt hänen uskottavuuttaan urheilijana uran jälkeen. Vaikkakin Suomen kansa antaa anteeksi urheilijoilleen paljon.

Teemu Selänne nauttii tällä hetkellä taas lähes poikkeuksellista pyhimysasemaa. Hän ei oikein voi sanoa tai tehdä mitään väärin. Selänteen arvon näkeekin ehkä vasta parin vuosikymmenen päästä. Ja onhan jääkiekko ehdoton ykköslaji Suomessa nyt ja Selännen kirkkain tähti, vaikka ei tainnut urallaan yhtään mestaruutta voittakaan arvokisoissa.

Naisurheilijoiden puuttuminen listalta tietenkin vähän ihmetyttää ja Siiri Rantastakin menestyneempiä naisurheiijoita kai on. Mutta naisurheilu on jäänyt vähän aina sivuun, kun ukot ottavat yhteen kilpailukentillä.

Niin ja. Kukapa tietää, jos vaikka 20 vuoden kuluttua suurin urheilija pelaa videopelejä.
Gadgetissa oli virhe