perjantai 12. tammikuuta 2018

Corporate Spirit (runoelma)

Joskus valtio oli vahva.
Nyt se juoksee sinne minne käsketään.
Valtio huolehtii siitä,
että tilastot pitävät paikkaansa.
Liitot kuihtuivat pois.

Maassa määräävät ne
joita kansa ei valitse.

Talous ei nouse, koska
kaikki eivät saa.

Jotkut saavat kaiken,
he mittaavat luonnettamme.

Suljetuissa taloissa lasketaan,
ketä kannattaa pitää
ja kuka saa mennä.

Ei se Marx ihan väärässä ollut,
vaikka töitä ei koskaan tehnytkään.

Pääoma pysyy valituilla,
ihmispääoma on korvattavissa.

Lopulta numeroita mittaavat
päätyvät itsekin numeroiksi.
Numerot ratkaisevat kaiken.

Lohtu on jokaisen olla korvattavissa.

Hyvä ei ole kaikille yhteinen.

Numeroksi päätyneen
täytyy hymyillä,
ja kaikki luulevat,
että kaikki menee hyvin,
että on osa pääomaa.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Elämä kirjaksi

Eräs tietty henkilö on jo pidemmän aikaa yrittänyt saada minua kirjoittamaan kirjaa. Muutaman runokirjan olen kirjoittanutkin, mutta hän kannustaa minua kirjoittamaan minusta itsestäni proosaa. Koen tehtävän jotenkin vaikeaksi, vaikka useat runoni pohjautuvat oman elämäni tapahtumiin.

Hän puhuu siitä, että minun pitäisi jättää kaikki ikävät tapahtumat taakseni ja kirjoittaa siitä, että miten selviydyin kaikesta. Hän uskoo, että ihmiset haluaisivat lukea siitä. Hän sanoo, että kirjan nimi voisi olla Tie selviytymiseeni.

No, ehkä itse pidän hieman dramaattisemmasta nimestä. Ja ihminen selviytyy ja nousee aina uudelleen, kunnes kuolee. Ihmisen elämä on draaman kaari, jossa ei ole lakeja. Ja jossa rakkaus ja sota asuu jokaisessa ihmisessä.

En tiedä, arvostaako sitä jotenkin itseään liian vähän, kun ei itse jaksa uskoa siihen, että ihmiset jaksaisivat kiinnostua elämästäni. Kaikki ihmiset kun luulevat olevansa ainutlaatuisia ja elämäkertansa kiinnostavan kaikkia. Tietysti elämässäni on ollut vaiheita ja olen kohdannut ihmisiä, joita vain harvat ovat kohdanneet.

Onneksi kirjallisuudessa kaiken ei tarvitse mennä niin kuin oikeassa elämässä. Aikoja ja tapahtumia voi vaihtaa. Tärkeintä lienee se kiinnostavuus. Elämässäni on riittänyt nousuja ja laskuja. Kaikkia en edes muista, mutta kaikista olisi kerrottava. Ja jotkut ovat jääneet mieleen, vaikka ei edes haluaisi. Ja en ole kultalusikka suussakaan syntynyt, vaikka joskus olen saanut kaiken helposti, mutta joskus en jotain taistelemallakaan.

Jälleen olen yhdessä elämäni käännekohdassa.

Mutta se aloittaminen on pirun vaikeaa. En koe proosaa omaksi lajikseni. Riittääkö edes kärsivällisyys. Jos aloittaisi kirjan kertomuksina ja katsoo sitten mitä siitä syntyy. Paljon olen elämässäni juhlinut, mutta itseäni liian vähän. Paljon olen myös elämässäni tuhlannut. Rahaa, rakkautta, lahjakkuuttani ja aikaa. Tuhlaamisen ajan on pakko loppua.

torstai 4. tammikuuta 2018

Uudenvuodenpäivä Helsingissä (runo)

Näin sinut Kampin metroaseman kioskilla.
Odotit jo minua. Olit saapunut aiemmin.
Kiirehdit minua, mutta tiesin tulla.

Olit pukeutunut parhaimpiisi,
kuten sinulla tapana on.
Minullakin oli päällä
parhaat puhtaat vaatteeni. 

Ravintola Elitessä tilasimme viiniä,
etanoita,
hienon pihvinkin.
Kävimme usein tupakalla.
Etanat jäähtyivät,
mutta maku säilyi.
Pihvi oli puoliraakaa, kuten pitikin.
Meillä elämäntaiteilijoilla.

Tähän kaikkeen meillä ei olisi ollut varaa.
Mutta mitä väliä on rahalla?
Niin kauan kuin sitä on tai ei ole.
 
Se hetki. Se on tärkein.
Sitä ei saa takaisin.
Kuten ei mennyttä vuotta.

Kuolisitko mielipiteidesi vuoksi?

Olen lueskellut kirjaa Palava totuus, joka sisältää historian merkittävimpiä puolustuspuheita. Historian saatossa sitä on jouduttu oikeuistuimen eteen monia kertoja syyttömänä omien mielipiteiden takia. Tai että on vain milloinkin vallitsevalle hallintojärjestelmälle syystä tai toisesta uhka.

Onnekkaita ovat tietenkin ovat he olleet. Jotkut kun eivät ole saaneet mahdollisuutta edes puolustautua, vaan kuula on tullut kalloon heti tai giljotiini heilahtanut.

Suurin osa ihmisistä on alistuvaa porukkaa. Harvat riskeeraavat henkeään vakaumuksensa takia tai vaikka vain pelkästään sen vuoksi, mitä he ovat. Näin kävi esimerkiksi Oscar Wildelle, joka tuomittiin oikeasti siitä, että sattui olemaan homo.

Käsi sydämelle tietysti jokaiselle, että riittäisikö itselläänkään usko astua teloitusryhmän eteen vain sen vuoksi, että uskoisi asiansa olevan oikea. Tosin tuota tilannetta on vaikea ennakoida, ennen kuin se on edessä.

Mikä sitten on riittävä usko tai mielipide, jonka puolesta kannattaisi kuolla tai tulla suljetuksi tyrmään loppuiäkseen. Kannattaako minkään asian puolesta loppujen lopuksi menettää elämänsä. Silloin kyllä ehkä, jos tietää, että oma kuolema saattaisi säästä muita kuolemalta.

Helpompi on olla uskomatta mihinkään ja siihen elämä helposti johtaa. Vain vahvimmat taitavat säilyttää suuren uskon. Toiset sinnittelevät päivästä toiseen tai eivät enää välitä.

torstai 28. joulukuuta 2017

Palkitaan tavallinen ihminen

CNN:ltä katselin erästä gaalatilaisuutta. Tässä tilaisuudessa ei palkittu glamourtähtiä. Periaatteessa ihan tavallisia ihmisiä, jotka olivat keksineet tai kehittäneet jotain, josta on ollut hyötyä kanssaihmisille.

Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka jaksavat ja haluavat auttaa ihmisiä, joita eivät edes tunne. Se on aika harvinaista pyyteettömyyttä maailmassa, jonka keskipisteessä se raha on tai ihmisten omat halut ja tuntemukset.

Moni näistä palkituista oli vielä itse muuttanut elämänsä suunnan ja sen jälkeen halunnut tehdä hyvää muille. Usein ihminen ajattelee eri tavalla, kun on itse kokenut vaikeita aikoja ja päässyt siitä ylös. Silloin ihminen vapautunee itsekkyydestä eri tavalla, kun silloin kuin kaikki on hyvin.

Ja voihan niinkin olla, että toisilla ihmisillä on enemmän empatiaa tuntemattomia kohtaan kuin toisilla. Näin täytyy ajatella, että onneksi. Kaikki ihmisiä ei valtaa katkeruus, eikä usko ihmisiin katoa, vaikka pettymyksiä ja turpaan on tullut.

Itse ehdottaisin vastaavanlaista gaalaa rakkaaseen kotomaahamme kuin tuolla Amerikassa. Presidentin mitali on laiha lohtu. Kyllä täältäkin löytyy yksityisiä ihmisiä ja järjestöjä, jotka haluavat auttaa. 
Gadgetissa oli virhe