tiistai 19. syyskuuta 2017

Syyskuun runoja

Katselen sinua 
Sinulle, jota kaikki rakastavat.
Sinulle, joka ostat kymmenen itämaista mattoa kerralla.

Sinulle minä lauluni kirjoitan.
Sinulle kirjoitan runoni.

Sinua seuraan loppuun asti ja mihin vain.
Katselen sinua. Hymyilen.

Ylensyönyt lammas
Hukattuja päiviä.
Kuun pimeä puoli.
Häpeä.
Tiedän, että jossain on ihailija,
joka antaa anteeksi.
Ylensyönyt lammas ei selvinnyt.

Peto tappaa
Raaka, brutaali voima,
kun peto tappaa saaliinsa,
ja antaa mennä kaikella sillä voimalla,
jonka luonto on sille antanut.

Kun kuolema tulee saaliille,
sen viimeinen henkäys on haikea,
vapahduttava,
ei enää pakenemista,
ei enää pelkoa. 

perjantai 15. syyskuuta 2017

Vanha kouluni lakkautetaan

Luin jostain, en enää muista mistä, että vanhaa kouluani Korson koulua ollaan lakkauttamassa. Noista kouluvuosista tuossa koulussa on jo lähes 25 vuotta, mutta ajoittain ne ajat tulevat mieleeni tai ainakin uniini yhä.

Harvaan paikkaan olen halunnyt yhtä vähän mennä päivittäin kuin tuohon kouluun. No, armeijaankaan en mielelläni olisi palannut lomilta. Viikonloput olivat minulle pelastus noina yläkouluaikoina, sain olla pari päivää rauhassa, mutta sunnuntaina kylmä hiki iski pintaan, että kouluun olisi palattava.

Peruskoulujärjestelmää haukutaan paljosta, ja ainakin tuossa koulussa se ei minun aikoinani toiminut. Opetus oli mitä oli ja jos joillakin opettajilla ei ollut minkäänlaista auktoriteettia ja homma muistutti kaaosta. Häirikköoppilaat terrorisoivat tietenkin opettajien lisäksi myös oppilaita.

Itse sain tietenkin osani noiden häiriköiden ja muidenkin oppilaiden osalta. Olinhan varsin erilainen tyyppi kuin valtaosa oppilaista. Pienikokoinen, eivätkä minua kiinnostaneet samat asiat kuin monia muita.

Ujoksi ja varautuneeksi tulin vasta kyllä tuossa koulussa. Oli parempi olla hiljaa, että sai kärsittyä yhden päivän pois tuossa koulussa. Koko ajan siellä oli tietynlainen hermostuneisuus ja jännitystila päällä. Näistä kärsin yhä vieläkin.

Joskus muutama vuosi sitten kävin tuon koulun pihalla. Oikein minkäänlaisia tuntemuksia ei silloin enää noussut pintaan. Unissani kyllä voi monesti nuo ajat tulla mieleen. Uni on aika armoton. Hyvät unet ovat luksusta. 

lauantai 2. syyskuuta 2017

127 päivää jouluun (runo)

127 päivää jouluun.
Joulupukki laskee rahojaan,
paljonko niitä on hänellä vielä jäljellä.
Joulu ei ole ilmaista, mikään ei ole.
Kaikesta on maksettava ajallaan.
Muuten loput lahjat peritään takaisin.
Joulupukki on tarmokas.
Hän ei ole menettänyt vielä mitään.
Lasten vaatimukset kaikuvat hänen korvissaan.
-Tiedän, tiedän, joulupukki rauhoittelee vaatimuksia.
-Minä tulen, minulla ei ole vaihtoehtoja, hän jatkaa epäröiden.
Niin. Lahja on lahja. Pelkkä käynti ei riitä. 

torstai 31. elokuuta 2017

Joitakin vain rakastetaan

Prinsessa Diana kuoli traagisen elämänsä päätteeksi traagisessa auto-onnettomuudessa Pariisissa 20 vuotta sitten. Juuri romanttisempaa paikkaa ei löydy kuollakaan tuhkimotarinalle.

Mutta Dianasta on kirjoitettu niin paljon, ettei minulla ole mitään lisättävää.

Enemmän pohdin, miksi joistakin ihmisistä tulee rakastettuja ja toisista ei. Miksi jotkin ihmiset jäävät harmaaksi massaksi ja toiset loistavat. Mikä tekee heistä valittuja?

No. Julkisuus osaltaan tekee joistakin rakastettuja traagisine, surullisine ja glamourinsekaisin juonenkääntein. Mutta kyllä tavallisten ihmistenkin elämässä jotkut loistavat ja toiset jäävät varjoon.

Mikä tekee joistakin suosittuja ja ihailtuja toisten silmissä, kun toiset ovat harmaata massaa tai paariaa. Tämä kehityskulku alkaa jo varhain lasten maailmasta ja jatkuu elämän loppuun asti.  Kaikille ei koskaan riitä ihailua ja toiset saavat sitä riittämiin.

Kyse ei voi olla pelkästään kauneudesta tai karismasta tai edes asemasta, vaikka joillekin näitä on suotu ja toisille ei.

Vastauksia?

perjantai 25. elokuuta 2017

Hullu, hullu maailma osa miljoona ja yksi

Tykkään lueskella brittiläisiä tabloideja aikani kuluksi. Niissä kun juttujen älyttömyydellä ei ole rajaa. Ihmiset kertovat omalla naamallaan tyytyväisenä huijanneensa yhteiskunnalta rahaa ja ynnä muuta sellaista, joita ei voi suomalaisista lehdistä koskaan kuvitella lukevansa.

Yhtenä päivänä silmiini osui eräästä brittijulkaisusta artikkeli siitä, kuinka ilotalon suosituin tyttö on tätä nykyä nukke. Oikeat ilotytöt eivät enää kiinnosta, vaan mukaan otetaan nukke ilonpitoon.

Elämme jo sellaisia aikoja, että ihmiset harrastavat mielummin seksiä nuken tai koneen kanssa kuin oikean ihmisen, vaikka huorissa käymisestäkään ei nyt muutenkaan mitään hellyyttä saa. Jostain tämä kertoo, että on jo niin vaikea lähestyä toista ihmistä, että valitsee nuken tai jos ajattelutapa on se, että toinen ihminen on esine. Tämä kai koskee ihan normaalielämääkin jo ilotalojen ulkopuolella.

Eihän ihmisten yhteiselo ole koskaan helppoa kun läheisyydestä on kyse. Joillakin onnekkailla voi tietysti olla, mutta jotenkin tuntuu, että toista ihmistä lähestyminen on vuosi vuodelta vaikeampaa tässä rakkaassa yhteiskunnassamme. Sääli. Nuken kanssa kun ei voi keskustella, eikä nukella ole tunteita. Ehkä tunteilla ei ole enää merkitystä.

Toinen artikkeli, joka iski silmääni. Tämä ihan suomalaisesta julkaisusta. Joku peruskouluihminen kertoi ylpeänä, kuinka tyttöjen ja  poikien välinen ero on kaventunut sukupuolineutraalimmaksi.Ja kuinka tähän juuri on nyt satsattu. Ei ihme, jos ihmiset rakastavat ja rakastelevat kohta nukkeja, kun eivät enää tiedä, ovatko tyttöjä vai poikia.

Minusta tuntuu, että samaan aikaan kun kaiken pitäisi tässä maailmassa olla neutraalia, ihmiset ovat yhä enemmän sekaisin ja jokainen silti haluaa olla erikoisempaakin erikoinen. Neutraalius on helvetin tylsää yksinkertaisesti sanon minä. Eikä erikoisuuskaan ole erikoisuutta, jos se on itseisarvo.
Gadgetissa oli virhe