tiistai 10. huhtikuuta 2018

Tilaa tästä toimittaja itsellesi!

Tässäpä teille mainostekstiä. Täyttää aktiivimallin kriteerit!

Intohimonani, melkeinpä ainoana, on kirjoittaminen. Mottoni on, että sellaista juttua ei vielä ole, jota ei voisi kirjoittaa. Aina löytyy uutta. Ja uutta näkökulmaa.

Työssäni minua inspiroivat uudet asiat ja ihmiset. Varsinkin sellaiset ihmiset, joita ei välttämättä muuten tapaisi. Kaikkien ihmisten ei tarvitse edes olla mukavia. Voisin sanoa itseäni helposti lähestyttäväksi ihmiseksi.  Saan ihmiset rentoutumaan.

Taustallani on 20 vuoden kokemus sekä tiedottajana että toimittajana. Joten jo pelkästään kokemus on tuonut asiantuntijuutta. Ikääkin on vasta virkeät 40 vuotta. Viimeisin vakituinen työnantajani oli Otavamedia.

Rakastan printtimediaa, mutta some- tai nettikirjoittaminenkaan ei ole minulle tuntematonta. Tätä blogiakin ole kirjoittanut jo yli 10 vuotta. Hallitsen peruskuvaamisen.

Parhaimmillani olen kirjoittajana selviytymistarinoissa. Päättyivät ne sitten hyvin tai huonosti. Taidan myös niin asiajutut tai vaikka täyden hömpänkin. Pidän sen minkä lupaan. Olen kansanomainen, mutta pärjään sivistyneimmissäkin kekkereissä.

Asenne minulla on kohdallaan. Olen jo kaksi kertaa edennyt harjoittelijasta vakituiseksi työntekijäksi. Se antaa kuvaa siitä, että olen vastuullinen ja luotettava työntekijä. Aina ei sitten vain sen jälkeen ole tuuri myötä, mutta aina voi yrittää uudestaan.

En kaihda minkäänlaisia työtehtäviä. Mikään aihe ei ole liian pientä tai suurta. Tai mikään annettu työtehtävä. Teen mielelläni mahdolliselle toimeksiantajalle koejutun, jotta nähdään puhuuko mies paskaa vai totta.

Vahvuuksiini voisi luotella myös ideointikyvyn ja pysyn annetuissa deadlineissa. Omaksun helposti uuden julkaisun kirjoitustyylit ja -tavat.

Tällä hetkellä paiskin hommia vapaana toimittajana. Toimeksiantajia on ollut Hymy, Alibi, Seura, Iltalehti ja PubliCo.

Ai niin. Vapaa-aikani kuluu myös kirjoittamisen parissa. Harrastan runoutta ja olen julkaissut runokirjojakin. Voit tilata minulta runon vaikka häihin tai hautajaisiin.

Minut saa kiinni: esa.j.pesonen@gmail.com tai 040-1509614.

Ja löydyn näistä somekanavista:

Ammatillinen Facebook-profiili (myös juttunäytteitä)
Oma Facebook-profiili
Instagram-sivuni
Kirjailijasivuni 
LinkedIn-sivuni

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Sinusta (runo)

Sinä epäilet minua.
Minä epäilen sinua.
Meille ei jää haavoja,
ei ainakaan ihon pintaan.
Olet outo ja arvaamaton,
minä taas eksyn välillä tieltäni.
Saatan sinut aina kotiin.
Älä usko, mitä muut sanovat sinulle.
Usko, mitä minä sanon.
Minun sanani ovat oikeat.
Sinun täytyy ne kuulla.
Niiden täytyy riittää sinulle.
Puhu minulle totta.
Ja minä puhun sinulle totta.
Saatan sinut aina kotiin.
Sinun parantavat kätesi.

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Murhaaja oikeussalissa (runo)

Murhaaja astuu saliin.
Huomio on hänessä.
Yleisö kiinnostuu.
Huomio on hänessä.
Tuomio on ilmassa.
Murhattu ei ole
vanha, likainen mies.
Elämä päättyy äkisti.
Elämä päätetään äkisti.
Jos ruumis on kaunis,
saa se enemmän huomiota
kuin kulunut ja hylätty.
Tuomiokin on kovempi.
Murhaajan katse ei tavoita
anteeksiantoa.

torstai 22. maaliskuuta 2018

Näyttelijät ovat karjaa

Ohjaaja Alfred Hitchcock  totesi aikoinaan, että näyttelijät ovat karjaa, jotka ovat helposti korvattavissa.

Nythän tämä lausahdus olisi ammatillinen itsemurha. Mieleen tämä lausahdus tuli kun viime aikoina suitsutettu Aku Louhimies pudotettiin kerralla alas kun syytöksiä näyttelijöiden rääkkäämisestä ropisee. Kohta ujoimmatkin ovat naulanneet Louhimiehen ristille.

Taitaa jäädä sen takia ohjaus-Jussi saamatta Louhimieheltä, vaikka Suomen katsotuin elokuva sen ansaitsisi. Jussi-gaalassa on jännitystä enemmän kuin vuosiin. Se on varmaa. Kamera liene tiivisti kerrankin ohjaajissa kivojen leninkien sijaan.

Ohjaajia, jotka ovat vieneet näyttelijät äärirajoille on riittänyt niin Suomessa kuin ulkomailla. Nopeasti tulee montakin mieleen. Ennen kukaan ei tohtinut valittaa kohtalostaan. Ehkä ihmiset olivat tottuneet tylympään kohteluun. Olisivatko näyttelijät pehmeämpiä? En tiedä. Media ei ainakaan olisi asiasta kirjoittanut.

Miesten tällainen kohtelu on helpompi kai kestää, kun miesten kulttuuri pienestä pitäen perustuu valta-asetelmiin, jossa toiset komentelevat ja toiset alistuvat. Naisille kova kohtelu lienee sitten vaikeampaa kestää.

Se on sitten oma asia, kuinka paljon taiteen vuoksi täytyy kärsiä ja onko se tarpeellista. Mieleen vain tuli, että Louhimiehen ja hänen kaltaistensa metodit lienevät olleet hyvin alan tiedossa ja kenenkään ei olisi ollut pakko mennä hänen elokuviinsa.

Viihdealalla on paljon mätää, koska ala on niin haluttu työpaikka. Vaaditaan seksiä ja kähmitään, koska se on ollut mahdollista ja sitä on pidetty alaan kuuluvana. Tästä metoo-touhusta on nyt se hyöty, että jatkossa kaikki toimivat asiallisemmin.

Minua ehkä mietityttää se lynkkaamisen meininki. Vain miehiä viedään toisensa jälkeen suoriin lähetyksiin televisioon teurastettavaksi. Eikö rajat ylittävä huono kohtelu pitäisi viedä ensin sitten poliisin mietittäväksi?

Ruotsissa teatterinjohtaja jo riisti henkensä ja tuleeko ruumiita lisää? On oikeastaan sama mitä epäasiallisesta kohtelusta syytetyt sanovat puolustuksekseen. Maine on mennyt joka tapauksessa ja todennäköisesti myös elinkeino.

Kenenkään ei tarvitse kestää ahdistelua tai epäasiallista kohtelua. Mietin vain, mihin tämä kaikki johtaa. Uskaltavatko miehet kohta sanoa ja tehdä enää mitään? Tuleeko metoo-touhusta eräänlainen uusi rasismikortti?

Mietitään vaikka tätä Ina Mikkolan uutta sarjaa pornomaailmasta. Oliko se nyt I love Porno? Mitä jos mies olisi tehnyt tällaisen sarjan? Hän olisi törkyvaari, jonka päälle syljettäisiin. Sama homma oli tämä kuin kansanedustajille jaettiin Pimppini on valloillaan-kirja. Mitä jos pöydälle olisi ilmestynyt Kullini on kovana-kirja? En uskalla ajatella edes kohun määrää.

No. Säännöt eivät ole enää samat todellakaan, vaikka alkuperäisestä aiheesta eksyinkin.

torstai 15. maaliskuuta 2018

Turhuuksien rovio

Kaikki me tiedämme, että elämä on turhaa ja että elämässä on paljon turhaa.

Girolamo Savonarola oli aikanaan munkki ja parannussaarnaaja, joka saarnasi 1400-luvun lopun ihmisten löyhää moraalia vastaan. Moraali kun historian saatossa lähes aina ollut joidenkin ihmisten huolena. Varsinkin muiden kuin oman itsensä moraali.

No, hän usutti kannattajansa keräämään firenzeläisiltä kaikki esineet, jotka viittasivat hänen mielestään syntiin. Siitäpä sanonta Turhuuksien rovio tulikin, kun näitä tavaroita poltettiin roviolla. Lopulta mies itsekin päätti päivänsä roviolla. Moraalinvartijoille tuppaa aina käymään köpelösti.

No taas, nuo ajat painottivat syntiä ja sitä löydettiin lähes kaikesta. Turhuutta taas en usko, että tuo aika piti sisällään. Meidän aikamme kyllä pitää. Kauan sitten olemme ohittaneet pisteen, että meillä olisi vain välttämätön. Me suorastaan pursuamme turhuutta ja elämme turhuudesta.

Itse taistelu syntiä vastaan on hävitty, koska kukaan ei edes enää tiedä, mitä synti on.  Ihmiset eivät edes tunne tekevänsä syntiä, koska nykyään kaikki on itselleen sallittu, mutta moralisointi on sitten toisia ihmisiä varten.

Savonarola on saanut historian saatossa tietenkin muitakin innokkaita polttelijoita seuraajakseen. Usein syynä on, että tiettyinä aikoina vain tietty tapa ajatella on ollut hyväksyttävää.

Eniten tämä on näkynyt taiteessa, sillä kirjoja ja maalauksia on helppo polttaa, jos ne eivät kyseistä vallanpitäjää tai moraalinvartijaa miellytä. Taide onneksi uusii itse itsensä, eikä sitä voi täysin tuhota tai pakottaa mieleisekseen. Välillä tietysti ihmisiäkin on poltettu tai muutoin surmattu ajatustensa takia.

Historia on sen osoittanut, että ehdottomat tavat ajatella, ihan kuin myös ehdottomat ideologiatkin kaatuvat aina. Synkimmässä piinassakin syntyy uutta taidetta niin kuin uutta tapaa ajatellakin. Ihmisen sielun voi nujertaa, mutta kollektiivinen sielu ei tuhoudu koskaan. Vielä vähemmän taide, vaikka se ei vastaisi kulloinkin oikeaa tapaa ajatella.
Gadgetissa oli virhe